YHTENÄ - Kun minästä kasvaa me

Nostoja kirjasta

Sisällysluettelo

Esipuhe Esa Saarinen  5

Kun minästä kasvaa me  10                                                     
Tärkeintä on tulla toimeen. Arki apeasta upeaksi. Katse korvien välistä nenien väliin. Noste on voima ihmisten välissä. Hohto antaa puhtia. Työ ja johtajuus on nähtävä toisin. Mieli antaa arvon. Edessä hyvä elämä.

Osa 1: MINÄ

1. Työ tekijänsä nostaa  26
Puolet saa tehdä työtä, joka toinen joutuu sitä tekemään. Robotin rooli ei riitä. Valmiina onneen. Helppo haukotuttaa, hankala herättää henkiin. Jokainen askel vie johonkin. Ihminen on tehty työtä tekemään. Nopea nautinto tai itse tuotettu ilo.

2. Niin tekee, kuin kokee  38
Olet hankkeesi! Ei vaikuta, jos ei vaikutu. Miljoona muutosta minuutissa. MAHtavaa pitää haluta. Voiko laimeasta lumoutua? Seitsemän syytä syttyä. Ole realisti, veny mahdottomaan. Kuvittele kiitos, jota et kuule.

3. Syy nousta aamulla  52
Mika Häkkisen häkki. Tulos on vain happea, ei koko elämä. Omalla vai samalla asialla? Monta miinaa mullassa. Roihuun tarvitaan raapaisu. Ajopuusta arvopilotiksi.

4. Säädä egosi ovella  62
Paineen jakamista ja taakan kantamista. Ole se millaisena tulet. Laakso nostaa huipun. Vastuu jää, vaikka valtaa ei käytä. Lopeta vasta kun loput. Mitä tulee, kun tulet paikalle?

5. Päivitä pääsi, elvytä elämäsi  71
Vanhentunut virusturva ei anna suojaa. Vaihda elämänvalhettasi: aikaa on! Helpompi valittaa kuin valita. Elämä kääntyy lupaa kysymättä. Pino pöydällä painona päässä. Voiko latausta oppia? Jos ei syty, toivoa ei ole. Virus kiertää palomuurin.

6. Käytä valtaa joka Sinulla on  84
Pelivara on mahdottoman ja kielletyn välissä. Kuriton ei saa valtuuksia. Ego eksyy kahteen suuntaan. Pullistelu on puutostauti. Kirottu kilpailu! Samassa vai omassa liemessä? Terve mieli, terve ryhmä.

7. Latautuneesti tekemisen lahja  99
Jokaisen nuotin täytyy elää. Kyllä on vastaus keinoa kyselevälle. Myönteisyys myrkyttää mielesi! Juuttuva ja muuttuva mieli. Kun kaadut, nouse nopeasti. Oikeus olla omassa elementissään. Kun musiikki vie mukanaan. Nähdä näkemättä, kuulla kuulematta.

OSA 2: KASVU

8. Kohta alkaa tapahtua  116
Nyt loppuu tyhjän nyhjääminen. Millainen lataus, sellainen tulos. Tunnista tarve, poista puute. Kenet haluamme huoneeseen? Tarkoitus on voima eikä sana. Pomokratia on yksiäänistä mielivaltaa. Hyvä tuottaa hyvää. Lataus leviää - ja latteus myös. Testaa tabut, huomaa hype.

9. Sitä kuulee, mitä luulee  131
"Kuse itte pääläriis!". Oletusten orjuuttamana. Luota tai kyttää. Kapeus tuottaa keskivertoa. Ajatus on avuton. Sanaa ei tajua kirjain kerrallaan. Mielen valtaa vai mielivaltaa?

10. Joukossa ryhmyys tiivistyy  144
Kolme ongelmaa, joissa ryhmä on yhtä fiksumpi. Pinnan alla puhisee. Rooliodotusten ristivedossa. Rajat ovat päässä. Eroja etsimällä päätyy eroon. Onnea ei saa onnistumalla. Ilma yhdistää ihmiset. Likainen linssi ei näytä oikein.

11. Minä, sinä ja me-mieli  156
Samassa silmukassa. Oikotie ottaa vastaan, valtatie valitsee. Tutka paljastaa teeskentelyn. Tunteiden tangossa kaikki vievät. Tunteesi eivät ole sinun. Hyvää on enemmän. Mene minne syöttö tulee. Katalan kolmikon yrmeä ydin. Vuorotellen niskan päällä. Matto vedetään kukon alta.

12. Kaikki päät käyttöön!  175
Kulttuuri on ihmisen ja systeemin yhdistelmä. Mieli ei järjellä muutu. Vahvat ja tyhmät ryhmät. Kaikki tahtovat samaa. Vähemmän minää, enemmän meitä. Mukavalle sallii enemmän. Ei tarvitse pitää, mutta pitää välittää! Tunnetta vie vahvin.

13. Fiksu hoksaa enemmän  188
Järjestelmät mieluummin tuhoutuvat kuin muuttuvat. Oma hyvä ei ole oma paras. Systeemin mahti mahtava. Tajuntaa tonkimalla ei tajua. Maali ei ole maailman tärkein asia. Ohjelmoituna vai oppimalla? Että muillakin olisi parempi olla.

14. Sitä näkee, mitä katsoo  198 
Kriisi haastaa vanhat värkit. Mieli värjää ja kutistaa kohtaamisen. Aivojen välissä on toivomme. Malka omassa silmässä ei näy peilissä. Puolinopeudella tuplateho. Apu löytyy itseltä.

OSA 3: ME

15. Kun tie kääntyy  208
Unessa elävien horros. Yhtä vaille valmis. Mielen muotit. Sukellus sokeisiin pisteisiin. Syvämuutoksen seitsemän vaihetta. Kolmen sekunnin kohtaamiset. Äly tukkii aivot.

16. Suora yhteys sytyttää  218
Jyrällä yli vai nöyränä kohti? Onko turvallista olla eri mieltä? Järkevä, tunteva ja henkevä mieli. Arvon mekin antaisimme. Reiluus on arvossa. Dialogi on vuorokuuntelua.

17. Totta se, mikä toimii  232 
Yhdessä oppimisen ylistys. Kaaviolla kutistetut. Virhe paljastuu viiveellä. Aina ei auta isompi vasara. Kakun voi saada ja syödä. Tapahtumien tarkastelusta mekanismien mieltämiseen. Ristivetoa rakenteissa. Kun muu ei toimi, tarraa totuuteen.

18. Nostetta nopeasti, hohtoa heti  245
Noste on yhdessä nousemista. Kuuden hengen kertolasku. Sykkii tai tökkii. Jokainen uhka on mahdollisuus. Eri mieltä samalla puolella. Hae voima lähteeltä.

19. Ihmiset ansaitsevat parempaa  259
Mittaamalla tuhottu järjestelmä. Tuloksista ei saa tinkiä. Kukoistuksen kierre. Malttia henkilökulttiin. Ihmisten kanssa vai kantamana? Matkimalla ei tule hyvää vaan huono kopio. Itseään ei pääse pakoon. Kun tieto estää tajuamasta. Jokainen tarvitsee tilansa.

20. Vain kauas katsoen pääsee perille  274
Lopulta hyvä voittaa. Evoluution vaihtoehdot. Jos asiakkaat eivät syty, he eivät tule. Pikkujutusta paisuu hurja haloo. Veny vielä sentti. Katveissa on kasvun siemen.

21. Nyt on hyvin  285
Muutos alkaa sieltä, missä joku alkaa toimia toisin. Vielä yksi opetus. Sitä levität mitä olet. Viimeiset sanat. Elämä kuluu, vaikka sitä ei elä. Kiitollisuus on kunnioituksen korkein muoto. Mitä enemmän antaa, sitä enemmän saa.

Kiitos!  294
Keskeiset käsitteet  296
Lähteet  302
Hakemisto  321

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

........

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

........

.......

.......

........

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

........

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

........

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

........

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......