4. Yksi ja sama mieli

Mielen mahti on mahtava, hyvässä ja pahassa.

Kesäilta New Yorkissa, 1966. Linda Keith istuu klubilla ja katselee innoissaan kikkarapäistä kitaristia. Hän haluaa ystävänsä Chas Chandlerin kuulevan tätä nuorta kaveria.

Tämä tekee niin, mutta ei näe tyypissä mitään erityistä. Linda ei luovuta. Toisessa klubissa kaveri soittaa coverin "Hey Joesta". Se tepsii!

Kolme kuukautta myöhemmin Lontoossa tuo laulu pannaan purkkiin studiossa. Nyt, 50 vuotta myöhemmin, Jimi Hendrix on monissa äänestyksissä valittu maailman parhaaksi kitaristiksi. Rock and Roll Hall of Fame panee paremmaksi: hänen sanotaan olevan "merkittävin instrumentalisti rockin historiassa".

Hendrix soitti samanlaista Stratocasteria kuin monet muutkin, mutta hänen tapansa käsitellä soitinta oli jotain erityistä. Hän keksi sähkökitaran uudelleen samalla tavalla kuin Segovia klassisen.

Jimi Hendrix tiesi osaavansa soittaa kitaraa. Hän "tiesi" myös, ettei osaa laulaa eikä säveltää. Hänen managerinsa kuitenkin pakotti hänet laulamaan ja rohkaisi säveltämään omia kappaleita. Tarinan loppu on musiikin historiaa.

Jokaisella on joku, joka näkee meidät toisin kuin itse näemme itsemme. Moni on kääntänyt minuakin uuteen asentoon, joku yhdellä lauseella, toinen yhdellä sanalla, kolmas sanomatta mitään.

Me emme tiedä, mihin pystymme, ennen kuin yritämme tehdä sen. Sittenkään emme ajattele olevamme kovin hyviä, koska aina on joku meitä paljon parempi.

Mieli on mysteeri

Kukaan ei tiedä, mitä mieli on ja mistä sen löytää. Toki näemme, mitä se saa aikaan.

Yhteiskunta on mielemme tuote.

Yhteiskunta on mielemme tuote. Ilman mieltä ei ole maita, yhtiöitä, hallituksia, ihmissuhteita, ideologioita eikä ilon tai vapauden tunnetta.

Mieli on linkkimme maailmaan. Sillä on kolme tärkeätä tehtävää.

Mieli kerää tietoa maailmasta yhdeksän aistin avulla ja käyttää sitä luodakseen todellisuutemme. Kolmanneksi mieli yhdistää meidät maailmaan - tai erottaa siitä.

Kaikissa kolmessa mieli onnistuu vain osittain. Voi myös sanoa, että se mokaa kaikissa.

Ajatukset ja tunteet kutistavat mielen.

Ensimmäinen moka on, että keräämämme informaatio on paitsi osittaista ja puolueellista usein myös vääristynyttä. Mielemme on todella valikoiva. Se kuvittelee valitsevansa hyvin ja oikein, mutta sen valinnat osoittautuvat usein vääriksi: väärää ruokaa, väärä väri, tuote tai tie, väärät sanat ja ihan väärään aikaan. Valitsemme myös ihmisiä väärin.

Mielessä on jotain pielessä. Ajatukset ja tunteet kutistavat elämän, tekevät siitä ahdasta ja ankeaa. Ihmiset voivat huonosti ja purkavat ahdistustaan syyttömiin.

Mieli tuottaa jotain vielä hurjempaa. Meistä on tullut uhka itsellemme. Meneillään on katastrofien kilpajuoksu, jossa synnytämme enemmän ongelmia kuin ehdimme ratkaista.

Mielemme tuottaa kriisejä kriisin perään. Ei se tietenkään ole tarkoitus. Tuskin kukaan haluaa maailman olevan julma ja epäreilu. Puhumme toistemme ohi tajuamatta, miten toisen mieli toimii.

Emmekä saa tätä hulluutta loppumaan.

Mielen mahti on siis mahtava, sekä hyvässä että pahassa. Mieli on luonnonvoima, joka heittelee meitä ylös ja alas, tuottaa ilot, pelot ja surut. Se ottaa ja antaa, feikkaa ja korjaa. Se kertoo meille, mitä tahdomme olla ja tehdä. Se päättää, mihin uskomme, mitä koemme ja tiedämme, ketä vihaamme ja mistä välitämme.

Ongelma syntyy vain mielen yhdessä osassa: ajattelussa. Ennen siihen syventymistä katsotaan hetki, mistä puhutaan, kun puhutaan mielestä.

Etsi se!

Yhdeksän suomalaista eri tieteenalan huippuprofessoria yhdisti tietonsa ja määritteli mielen käsitteen. Vuosien perusteellisen pohdinnan jälkeen he tyytyivät kirjassaan Ihmisen mieli toteamaan, että mieli on "ryväs toimintoja" sisältäen ajattelua, havaintoja, valitsemista, kykyjen käyttämistä, kokemista, tunteiden tuntemista.

He korostivat, että mieltä ei ole ilman aivoja, mutta mieli EI ole aivoissa. Sitä ei voi eikä pidä sijoittaa mihinkään.

Tarvitsemme ja käytämme mieltä päivin öin. Ilman sitä ei olisi meitä. Ei tarvitse osata tarkkaan ilmaista, mutta on hyvä ymmärtää, mitä mieli on ja mitä se ei ole.

Daniel Siegel on yksi johtavista mielen tutkijoista. Kirjassaan Mind hän määrittelee mielen hyvin. Se on "kehollinen ja yhteisöllinen prosessi, joka sääntelee energian ja informaation virtaa".

Määritelmässä on kuusi tärkeää sanaa: mieli on virtaava prosessi, ei staattinen möykky. Energia ja informaatio liikkuvat kaiken aikaa mielessä. Mieli sääntelee tuota virtaa, joka on sekä henkilökohtainen että kollektiivinen. Mieli elää suhteessa, ei tyhjiössä.

Kukaan ei ole löytänyt mieltä eikä kukaan voi sitä sormella osoittaa, ottaa siitä kuvaa, mitata tai panna purkkiin. Kyse ei ole puhtaasti aineellisesta asiasta, vaan systeemisestä funktiosta.

Mieli on iso ja keskeinen käsite elämän ymmärtämisessä.

Kahdeksas tapa kokea

Tietoisuus on eräs mielen keskeisistä ominaisuuksista. Kirjassaan Ihmisen mieli suomalaiset professorit antoivat seitsemän erilaista merkitystä tuolle käsitteelle:

1. Tajuisuus on tajuttomuuden vastakohta. Olemme tajuttomia tai tiedostamattomia silloin, kun emme reagoi ärsykkeisiin.

2. Tarkkaavaisuus. Tulemme tietoisiksi kohdistamalla huomiomme johonkin.

3. Kokeminen. Tietoisuus on kokemuksen synonyymi tarkoittaen sitä, mitä tunnemme näkemäämme, kuulemaamme tai kokemaamme kohtaan.

4. Refleksiivinen tietoisuus viittaa toimintaketjuun, joka seuraa siitä, kun esimerkiksi huomaamme hampaamme lohjenneen tai koemme jonkun loukanneen meitä.

5. Itsetietoisuus on erityinen tietoisuuden muoto. Se auttaa ymmärtämään ketä katselemme peilistä tai huomaamaan, että ajatukseni ovat omiani.

6. Tahto. Tietoisuus tarkoittaa myös tarkoituksellista toimimista. Useimmilla toimillamme on jokin motiivi tai tarkoitus. Tämä ei tarkoita, että on ajateltava kaiken aikaa. Esimerkiksi polkupyörällä ajaminen on automaattinen toiminto, sitä ei tarvitse ajatella.

7. Tietäminen.Olemme tietoisia esimerkiksi tupakoimisen ja monen muun pahan tavan vaaroista, mutta se ei tarkoita, että luovumme niistä.

Kaikissa näissä seitsemässä tietoisuuden alalajissa on mukana tarkkailija, joka on tietoinen. Bohmille tärkein tietoisuuden muoto on kuitenkin kahdeksas, suora havaitseminen, näkeminen ilman näkijää.

Onko sellainen mahdollista ja miten? Voimmeko koskaan nähdä maailmaa sellaisena kuin se on? Mitkä olisivat suoran näkemisen ehdot?

Ajattelu saa mielen menemään epävireeseen.

Vastaus edellyttää ajattelun ymmärtämistä, sillä juuri se estää suoran havaitsemisen ja tekee tietoisuudesta henkilökohtaista.

Ajattelu saa mielen "menemään epävireeseen". Ajatellessamme olemme yhteydessä mielikuviin, emme tosiasioihin.

Ajattelemista ei voi lopettaa, eikä se ole tarpeenkaan, mutta voimme olla tietoisia sen liikkeistä, huomata sen touhuilun. Jokainen kysyy heti, miten, mutta se on väärä kysymys, koska saa meidät etsimään menetelmää.

Mielessä on paljon tiedostamatonta. Siksi parempi kysymys olisikin: miksi emme ole tietoisia?

Vastauksen saa, kun tarkkailee oman mielensä liikkeitä. Suorassa tarkkailussa ei ole aikaa eikä paikkaa, kaikki on suoraa lähetystä. Silloin tietoisuus on täysin toisenlaista kuin se, jonka tunnemme ja tunnistamme. Ei ole tiedostavaa subjektia.

Ego on erehdys

Seminaareissaan Bohm ei juurikaan käyttänyt sanaa "mieli", mutta keskusteluissaan Krishnamurtin kanssa se oli yksi ykkösaiheista. He tulivat siihen tulokseen, että ajattelu ei voi koskaan ratkaista mielen mysteeriä, koska osa ei voi ymmärtää kokonaisuutta.

Mielen ymmärtämiseksi on otettava käyttöön uusia keinoja: tarkkailu, tietoisuus, suora näkeminen ja oivallus. Niiden mukana mieleen tupsahtavat rakkaus ja myötätunto, koska ajattelusta vapautuminen kytkee meidät johonkin paljon itseämme suurempaan, mielen tuolla puolen olevaan.

Paavo Pylkkänen toteaa Bohmin ajattelua kuvaavassa kirjassaan Mind, Matter and the Implicate Order, että "perinteisessä kognitiotieteessä on tapana katsoa ihmisen kehoa koneena, joka vastaanottaa informaatiota aistien tuottamista syöttötiedoista, prosessoi tuota tietoa aivoissa sijaitsevien algoritmien avulla, ja käyttää tätä tietoa toimiessaan fyysisessä maailmassa."

Tässä näkemyksessä aivot ja keho nähdään erillisinä, olkoonkin, että niiden välillä on liikennettä molempiin suuntiin. Pylkkäsen mukaan ei kuitenkaan "ole mitään täysin fyysistä tai täysin henkistä".

Mielen järjestys on piilossa.

Bohm katsoo, että mielen perusjärjestys on implisiittinen, piilossa. Voimme nähdä, mitä mieli saa aikaan, mutta emme, mitä se on. Jos rajoitamme mielen tarkastelun siihen, mitä siitä tiedämme, ymmärrämme kovin vähän mielestä, saati maailmasta.

Bohm huomasi, miten sokeita olemme mielen prosesseille. Teemme tiedostamattomia tulkintoja, vedämme rajoja sinne, minne niitä ei kuuluisi vetää, ja kuvittelemme rajoja, joita ei oikeasti ole.

Mitä suurempia ongelmat ovat, sitä avuttomammiksi tunnemme itsemme niiden edessä.

Tehtävämme ihmisinä on vapauttaa mielemme ajattelun tyranniasta. Krishnamurti näki yhtä selvästi kuin omat sormensa, että jaot maailmassa ovat peräisin mielestämme. Voimme muuttaa niitä, mutta ne on ensin havaittava.

Maailma ei parane, jos emme saa järjestystä mieleen. Meidän on putsattava mielestämme kuolleet kuvastot ja kylmät käsitteet ja tunnettava elämän mysteeri luissa ja ytimissä. Mielen musta aukko vetää meitä puoleensa, pois elämän iloista ja valosta.

Tiedämme paljon mielestä, mutta viisaita me emme ole. Tieto ei ole poistanut - eikä voi koskaan kokonaan poistaa - tietämättömyyttä ja silkkaa typeryyttä maailmasta.

Ihmisen luomaa maailmaa katsoessaan ei näe paratiisia. Kaiken aikaa kuulemme kauheuksista, joita joku neropatti on saanut päähänsä tehdä.

Me ihmiset tällä kauniilla planeetalla olemme vain mikrosiru loputtomassa kaikkeudessa. Kuitenkin sisäinen kytkös koko maailmaan on olemassa, sen voi tuntea. Maa on kotimme, ainoamme. Sitä pitää rakastaa eikä tuhota.

Varhaiset esi-isämme kutsuivat maata äidikseen. Se huolehti heistä kuin äiti lapsistaan. Sitten egot ottivat vallan ja meistä tuli itseämme toteuttavia yksilöitä, erillisiä. Tässä sitä ollaan, hakemassa tai keksimässä elämälle tarkoitusta ja merkitystä, tekemässä vaikutusta ihmisiin, joista emme oikeastaan pidä tai piittaa.

Sellin ovi on auki, miksi emme kävele ulos?

Voisimme vapautua mielemme vankilasta. Sellin ovi on auki, mutta emme kävele ulos.

Vapautumisen tiellä on kaksi estettä. Ensimmäinen on ajattelun omaksuma rooli tässä elämäksi kutsumassamme näytelmässä. Päärooliin se itseään tunkee, haluaa esille hinnalla millä hyvänsä.

Toinen este on ajan käsite. Olemme kiinni ajan virrassa, elämä on meille muistojen ja haaveiden suloisen kipeä kudos.

Yhdessä nämä kaksi estettä muodostavat itseksi ristimämme systeemin. Se on iso kanto kaskessa.

Kolmessa kerroksessa

David Bohm sanoo meidän elävän kolmella tasolla.

Ensimmäinen on yksilöllinen. Siinä on kaikki, minkä koemme omaksemme: kehomme, ulkonäkömme, mielemme, tietomme, taitomme, muistomme, ystävämme, ominaisuutemme ja omaisuutemme.

Toinen taso on kollektiivinen, kaikki mitä jaamme toisten kanssa: kulttuuri, yhteiskunta, taide, musiikki, kieli, symbolit ja peruskäsitteet kuuluvat tähän lokeroon.

Elämässä on kolme kerrosta: yksilö, yhteisö ja kosmos.

Kolmas kerros on kaiken perusta. Sitä Bohm kutsuu kosmiseksi. Se sisältää luonnon, avaruuden ja kaiken niiden takana, koko universumin. Toki me kuulumme siihen itsekin.

Mieli kattaa kaikki kolme kerrosta, mutta monet asuvat vain yhdessä tai kahdessa. He elävät oman päänsä sisällä, tunnistavat kollektiivisen tason, mutta ovat menettäneet yhteyden kosmiseen.

Mielestä puhuessamme tarkoitamme yleensä vain yksilön mieltä. Minun mieleni ei kuitenkaan ole oikeasti omani. Olen kerännyt kaiken sen sisällön toisilta ihmisiltä. Kutsun sitä omakseni, koska samaistun kollektiivisen mielen yksilölliseen osaan, mutta ihan kaikki sen sisältö on muilta opittua.

Yksilön mieli toimii kaikilla meillä samalla logiikalla. Olemme erilaisia, koska korostamme erityisyyksiämme: sukupuolta, kehoa, taitoja, tietoja, asemaa ja mielenkiinnon kohteita.

Erot ovat vain pinnallisia. Niiden alleviivaaminen on johtanut eriarvoisuuteen ja loputtomiin ristiriitoihin. Monien elämä pyörii oman navan ympärillä, mutta kukaan ei ole turvassa toisten pilkalta. Olipa napa kuinka iso tahansa, se on vain napa.

Emme tajua, miten mielemme pohjimmiltaan toimii ja miten tiukasti olemme sidoksissa maailmaan. Mielen ja maailman välillä ei oikeasti ole rajamuuria.

Aivomme ja kehomme reagoivat aistien tarjoilemaan tietoon. Kovin kapea on se kaista, josta tietoa meille tihkuu. Monia kehon reaktioita emme edes tunnista. Ne vain tapahtuvat. Sama juttu mielessä: se vain reagoi.

Atomimalli ei toimi

Eteemme astelee nyt ego. Se saapuu ajattelun muodossa ja antaa havainnoillemme jonkin merkityksen. Se ei mitenkään kykene hahmottamaan kokonaisuutta - eikä se sitä paljon edes kiinnosta.

Egollamme on valikoiva ja kapea fokus. Se on kuitenkin autuaan tietämätön tästä rajoituksestaan. Sille itse on koko maailma.

Useimmat ihmisten ongelmista ovat peräisin ristiriidasta yksilön ja kollektiivisen välillä. Asetelma on: minä vastaan muu maailma.

Pulmia ei aiheuta se, miten maailma toimii, vaan se, miten reagoimme kaikkeen. Konfliktit näyttävät tulevan ulkopuolelta, mutta omassa päässämme me ne luomme. Tälle olemme sokeita.

On todella vaikea nähdä oma roolimme kosmisessa näytelmässä oikein. Olemme taipuvaisia tulkitsemaan tosiasioita oman mielemme mukaan, voisi sanoa: vähän mielivaltaisesti.

Maailmankuvassamme on kohtalokas virhe, että maailma koostuu atomeista ja että kaiken ydin on subjektien ja objektien mekaaninen vuorovaikutus.

Mieli on suhteisiin perustuva systeemi.

Tätä mallia sovellamme myös mieleen. Se ei toimi, koska mieli ei ole esine avaruudessa, ei edes prosessi ajassa, vaan suhteisiin perustuva monimutkainen systeemi, jossa kaikki tapahtuu reaaliaikaisesti.

Emme voi osoittaa mieltä sormella emmekä pitää sitä kädessämme. Mieltä ei voi nähdä eikä kameralla kuvata. Kehoa ja aivoja voi, mutta nehän vain ilmentävät mieltä.

Ymmärtääksemme mieltä meidän on muutettava tapaamme katsoa sitä. Pitää katsoa eläväistä systeemiä ja tajuta, että mielen käsite on vain apuväline. Mieli on vain pieni sana isolle asialle, jonka syvintä olemusta ja ydintä on älyttömän vaikea ymmärtää. Se edellyttää hurjaa herkkyyttä ja valppautta.

Jos näkisimme mielen elävänä ja virtaavana systeeminä, mekaaninen maailmankuvamme kääntyisi ylösalaisin. Mielen jäykät rakenteet räjähtäisivät rikki. Tajuaisimme, miten turhaa ja typerää tämä loputon egonrakennuksemme on. Mihin sillä oikeastaan pyritään ja miksi ihmeessä? Turhamaista turhuutta koko juttu!

Erilaisia, ei erillisiä

Maailman näkeminen ja kokeminen subjekteina ja objekteina on tarpeen käytännön askareissa, mutta mielen tasolla tuhoisaa.

Tietenkin sinä ja minä olemme erilaisia. Lisäksi olemme nyt erilaisia kuin olimme kymmenen vuotta sitten. Osa meistä elää ajassa ja paikassa. Kokemuksemme, tietomme ja muistomme todistavat yksiselitteisesti, että jotakin liikkuu menneestä tulevaan.

Kokemus ei kuitenkaan ole täysin oikea. Se on myytti, sitkeä uskomus, jota jaksamme vaalia. Subjektin ja objektin tiivis yhteys tarkoittaa, että molemmat muovaavat toisiaan ja muovautuvat toisistaan. Ne muodostavat systeemin, jossa ei ole tiukkaa rajaa eikä erillisyyttä.

Kehomme on rakentunut vanhemmilta saamistamme geeneistä, mutta myös ilmasta, ruuasta ja vedestä, joita kaikkia saamme itsemme ulkopuolelta voidaksemme elää. Kutsumme ulkopuolellamme olevaa ympäristöksi, mutta tarkkaa rajaa ei oikeasti ole, eikä kukaan voi sellaista vetää. Ilman ulkoista ei ole sisäistä.

Kuvittele syöväsi omenaa. Ajattele palasten kulkua vatsaasi. Missä vaiheessa omenasta tulee osa sinua? Onko jokin kohta, jossa omena lakkaa olemasta omena, vai onko kyse prosessista?

Näin toimii mielikin. Sanomasi sanat tulevat suustasi, mutta minun mielessäni ne muuttuvat osaksi minua. Ei ole yhtä kohtaa, jossa sinä lakkaat ja minä alan. Me olemme yhtä.

Olemme erilaisia, mutta emme erillisiä.

Mieltemme välillä on siis vieläkin tiukempi kytkös kuin kehojen. Suurin osa mielen saamista viesteistä tulee kehomme ulkopuolelta.

Mielemme ovat siis erilaiset, mutta eivät erilliset. Olemme fyysisesti erillään, mutta mielemme ovat erottamattomat.

Eroja korostamalla päätyy eroon

Persoonallisuudessamme on jatkuvuutta ja hitaasti muuttuvia osia, mutta ne kaikki syntyvät vuorovaikutuksessa maailmaan. Ajattelu antaa minuuden pysyvälle osalle kohtuuttoman ison merkityksen.

Tapamme katsoa kaikkea vaikuttaa ja muovaa meitä, mutta myös toisin päin: me annamme asioille niiden muodon ja merkityksen. Kyse ei ole kahdesta erillisestä asiasta. Tajunta ja minuus ovat yhtä.

Oivaltaaksesi tämän ajattele jotakin itsellesi erityisen rakasta asiaa tai ihmistä. Miten muuttuisit, jos menettäisit sen tai hänet? Et enää olisi sama henkilö!

Me olemme tajuntamme sisältö. Mielemme on täynnä ajatuksia, mielikuvia, asenteita, hyveitä, arvoja, mielipiteitä, kuvia, muistoja ja kokemuksia, ja siellä on tukku erilaisia tunteita. Ne ovat henkilökohtaisia, mutta myös yhteisiä. Voimme puhua niistä, jakaa niitä toisten kanssa, iloita ja surra yhdessä.

Jos korostamme eroja, päädymme erillisiksi ja käyttäydymme sen mukaisesti. Jos koemme yhdistävän tekijän, toimimme yhtenä ja yhdessä. Se on aivan mahtavaa!

On šokki huomata, miten itsekeskeisiä mielen mallimme ovat. Oman onnen kokeminen tuntuu monille olevan kaikki kaikessa. Onnen tunnetta varjostaa erityisesti herkillä ihmisillä se, että he joutuvat näkemään niin paljon vääryyttä ja julmuutta maailmassa ja ihmisissä.

Maailmaa voi paeta ummistamalla silmänsä, mutta sillä keinolla ongelmat eivät poistu. Avaamalla mielen täysin auki pystyy tarttumaan mihin tahansa.

Yhteen

Oletimmepa mitä hyvänsä, ego ei ole erillinen maailmasta. Mieli on yksi ja yhtä. Ajattelu luo ja pitää yllä rajoja ja eroja. Ajattelu sitoo meidät kiinni omaan pikku egoomme.

Mieli on yksi ja yhtä.

Mielen tärkein tehtävä on yhdistää meidät maailmaan. Mieli voi yhdistää ihmiset - ja tekeekin niin, tunnistammepa tämän tai emme. Ei se helppoa ole, koska yksi mielen osa - ajattelu - repii meitä koko ajan erilleen maailmasta. Emme ainoastaan tiedä vaan tunnemme olevamme yksilöitä. Tästä tiedosta ja tunteesta pääsee näkemällä itsensä systeemisenä oliona.

Harhaan menemme, jos panemme niin paljon painoa yksilölliseen sisältöön kuin nyt panemme. Suurin osa mielen sisällöstä tulee yhteisestä säiliöstä. Omaksumme ajatuksia toisilta ihmisiltä, mutta kutsumme niitä omiksemme, koska emme näe ja koe todellista yhteyttä toisiin.

Erillisyyden tunne johtuu kahdesta asiasta: ajatusten sisällöstä ja mielen sisäisestä ohjelmasta. Ohjelma saa aivomme tarrautumaan mielipiteisiin vielä senkin jälkeen, kun ne on osoitettu vääriksi.

Emme ole tietoisia tajuntaamme terrorisoivasta ohjelmasta, jonka takia yhdessä tekeminen eri tavalla ajattelevien kanssa on hankalaa tai mahdotonta.

Kun tämän tajuaa, on tullut ongelman ytimeen. Mielen ohjelma pitää meitä otteessaan ja saa meidät tekemään tyhmyyksiä. Suora näkeminen pysäyttää tuon ohjelman. Mieli alkaa toimia toisin.

Ei tarvetta tarkkailuun

Tiettyjen rutiinien toistaminen tekee elämästämme helpompaa, mutta toistuvat rutiinit voivat myös tehdä arjestamme tylsän helvetin. On hyvä, että hampaita pestessä ei tarvitse päättää jokaisesta liikkeestä, mutta on vaarallista takertua vääriin ajatuksiin maailmasta ja itsestä.

Näin silti teemme. Meillä on karkeita ja törkeitä tulkintoja, emmekä löydä yhtään syytä epäillä niiden oikeellisuutta. Omasta mielestämme olemme oikeassa silloinkin, kun olemme väärässä ja vaarassa aiheuttaa vakavaa vahinkoa itsellemme ja toisille.

Erityisen sokeita olemme silloin, kun jokin asia huolettaa, vaivaa tai ärsyttää meitä, mutta yhtä lailla silloin, kun olemme onnesta soikeana. Meidän on esimerkiksi vaikea nähdä vikoja henkilössä, johon olemme ihastuneet tai rakastuneet, tai nähdä hyvää niissä, joita vihaamme.

Valikoiva tietoisuus tekee havainnoistamme henkilökohtaisia. Emme pysty hallitsemaan ajatuksiamme, saati tiedosta meitä ohjaavia mekanismeja. Toimimme usein mielijohteesta tai sitkeän päähänpinttymän pimentämänä.

Terve mieli on tasapainossa.

Terve mieli toimii viisaasti ja tasapainoisesti. Se toteaa faktat ja toimii ilman viivettä. Se on täysin tilanteen tasalla hetkestä hetkeen.

Kun mieli on ehjä ja pohjaa tekonsa faktoihin, ei ole kontrollin tarvetta. Olemme valppaita ja valmiita mihin tahansa!

Suurimmat haasteemme koskevat meitä kaikkia. Maailman kriisi ei ole kenenkään vika. Se on kuitenkin totta, ei kuviteltu. Köröttelemme samassa junassa kohti rotkoa.

Mieli on oiva apurimme, mutta vain jos käytämme sitä oikein. Ajattelumme on liian rajoittunutta ja pinnallista päästäkseen syviin kerroksiin. Se auttaa arjen rutiineissa, mutta ei yhdistämään sen minkä se itse on erottanut.

Varsinainen haasteemme - ja samalla muutoksen mahdollisuutemme - on ymmärtää ajattelu oikein. Tutkiessaan ajattelua Bohm oivalsi jotakin uskomattoman upeaa.