S

Sanat

Sanoilla on merkitys, joka niille annetaan.

Sanat ovat pelkkiä kuoria, todelliset viestit välittyvät hymyinä, kosketuksina ja äänensävyinä. Äänetön tunnedialogi on perusta, jolle kaikki kohtaamiset rakentuvat.

Samalla tavalla kuin sana ruoka ei ravitse, kauniit sanat voivat olla pelkkiä kirjaimia vailla sisältöä.

Sanat ovat linkki tai muuri riippuen siitä, miten niitä käyttää.

Sanojen aiheuttama tunnereaktio on hirveän todellinen ja vie meitä - joskus ihan metsään.

Se mitä on

Parasta on se mitä on,
koska mitään muuta ei ole.

Seesteys

Seesteinen mieli täyttyy ilolla.

Selfie

Omakuva, selfie ei ole todiste itsekeskeisyydestä sen enempää kuin peilikuva on. Itsekäs toteuttaa itseään paljon julmemmilla tavoilla kuin selfieillä.

Selitys

Elämää ei voi selittää.
Eikä tarvitsekaan.

Selkeys

Selkeys vähentää sekoilua.

Selostaja

Ärsyttävää selostajaa kuunnellessaan arvostaa hyviä selostajia.

Shit

Shit may happen, but life is still not shit.

Show

Yritys ei ole yhden miehen -show - eikä naisen.

Monet vahvat johtajat ovat tuhonneet yrityksensä sallimalla itseensä kohdistuvan henkilökultin.

Sibelius

Pitääkö olla Sibelius kuullakseen hohtoa kurjen ääntelyssä tai mykistyäkseen joutsenen loiston edessä?

Ei ollut Jean Sibelius mikään suunsoittaja. Ainoassa radiohaastattelussaan hän totesi mm.:
"Minä en koskaan puhu sävellystyöstäni, enkä sävellyksistäni."
"Kaikki teokseni ovat rakkaita minulle, omia lapsiani."
"Älkää koskaan kirjoittako mitään tarpeetonta nuottia, sillä jokainen nuotti pitää elää."
"Täällä Ainolassa tämä hiljaisuus puhuu."

Silmät

Silmät ovat ikkuna ihmisen mieleen.

Sinä ja minä

Ei ole kohtaa, jossa sinä lakkaat ja minä alan.
Kun kohtaamme, olemme yhteen kietoutuneita.

Sinä ja minä olemme erilaisia. Olemme myös erilaisia kuin olimme viikko tai vuosi sitten. Osa meistä elää ajassa ja paikassa, loput elää yhteydessä kaikkeuteen. Olemme fyysisesti erillään, mutta mielemme ovat erottamattomat.

Sisu

Elisabet Lahti elvytti sisu-käsitteen ja antoi sille vitaalin ja modernin merkityksen, uudet kasvot ja hahmon. Sisu ei ole sitä, että hampaat irvessä puskee läpi kivien ja kantojen, se on turvasanamme silloin, kun elämä työntää eteemme isoja ja pieniä haasteita.

Sisäinen ja ulkoinen

Mielessämme olevien ongelmien ratkaisemiseksi meidän pitää nähdä sisäinen ja ulkoinen liike yhtenä.

Sisäistetty

Sisäistetty tekeminen on itsessään palkitsevaa.

Työpaikoilla ulkoistetaan se, että mitä ihmiset eivät sisäistä.

Sivistys

Naistenpäivän jälkitunnelmissa pohdin, miten yleistä erilaisuuden leimaaminen ja toisenlaisuuden torjuminen edelleen on. Toisen alistaminen ja latistaminen millä tahansa verukkeella on moukkamaista ja raukkamaista pelkuruutta.

Sivistys on sitä, että arvostaa kaikkia elämän muotoja ja näkee toisissa itseään. Eläköön erilaisuus ja monimuotoisuus ja kuolkoon itsekeskeinen ahdasmielisyys!

Sokeri

Sokerilla saadut kilot lähtivät, kun jätti sokerit syömättä.

Sokeus

Toisten ihmisten uskomuksia on helppo pitää tyhminä, mutta olemme ällistyttävän sokeita omille harhoillemme. Ihmettelemme, miten joku voi ajatella niin oudosti ja väärin, olla piittaamatta ilmeisistä faktoista, mutta ihan samaa muut ajattelevat meistä.

Sonta

Sontaan ei kannata sotkeutua.

Sota

Sota on vakava mielen vamma.

Moni sota jäisi sotimatta, jos lakkaisimme pitämästä toisia ihmisiä vastapuolena ja uhkana. Jokainen ihminen voi täydentää kuvaamme siitä, mitä elämä on. Siitä hän ansaitsee vilpittömän arvostuksemme, ei vihollisen leimaa.

Emmekö havaitse luotisuoraa yhteyttä ajattelun ja sotimisen välillä?

Stressi

Kon-Marissa minua puhutteli aito arvostus tavaroita kohtaan. Mieli kohoaa, kun ympäröi itsensä tavaroilla, joista tulee iloa eikä stressiä.

Subjekti

Subjekti luo objektin, tarkkailija luo tarkkailtavan.
Ilman toista ei ole toista.

Sukupuolet

Sukupuoleen vetoaminen on vastenmielistä riippumatta siitä, mihin tarkoitukseen tätä korttia käyttää.

Suomi

Suomi on tilastojen mukaan yksi maailman parhaista maista.
Vahinko vain, että tilastoissa ei voi asua.

Suora havaitseminen

Suora havaitseminen korjaa mielen asetuksissa olevat virheet.

Suora kokeminen

Suora kokeminen on oikein elämistä.

Suora lähetys

Tajunta on nauhoite, mutta elämä suoraa lähetystä.
Onneksi voi vaikuttaa siihen, millaista selostusta kuuntelee.

Suora näkeminen

Suora näkeminen pysäyttää mielen ohjelman ja mieli alkaa toimia oikein.

Suora tietoisuus

Suora tietoisuus sijoittaa ajattelun oikealle paikalleen. Sitä käytetään vain silloin kun tarvitaan.

Suora yhteys

Suorassa yhteydessä on maaginen elementti, joka ei tallennu muistiin.

Suora yhteys on toisen kohtaamista sellaisena kuin hän oikeasti on.

Suora yhteys toiseen on mahdollista vain, jos kohtaamista eivät sumenna muistot menneistä, eivätkä toiveet tulevasta.

Suoritteet

Suoritteita korostava elämä altistaa uuvuttamaan itsemme. Elämän näkeminen kisana on kohtalokas virhe, joka patistaa juoksemaan hyväksymisen ja pikavoittojen perässä. Saavuttaapa miten paljon tahansa, aina tuntuu, että enemmänkin voisi saada.

Suoruus

Joskus tulee sanotuksi suoraan ja harkitsematta,
ja sitä saa sitten katua kaikessa rauhassa.

Suoruus ei ole sitä, että sanoo kaiken, mitä mieleen juolahtaa. Harkinnan puute ja huono käytös eivät ole suoruutta vaan sivistymättömyyttä.

Suunnitelmat

Elämää on kaikki sekin, mitä tapahtuu suunnitelmien ulkopuolella.

Suunta

Vauhtia ei pidä kiihdyttää silloin, kun suunta on väärä.

Suuruus

Ihmisen suuruutta ei lopulta mittaa se, kuinka paljon hän ehtii elämänsä aikana itselleen kahmia, vaan se, kuinka paljon hän itsestään toisille antaa.

Sydän

Sydän puhuu hiljaisella äänellä.
Kuulee kaiken.
Särkyy, jos sitä ei kuunnella.
Juuret syvällä maan povessa,
tuikkii valona pimeässä.
Ulottuu aurinkoon asti.

Sydän ei tarvitse sanoja.

Sydän on enemmän oikeassa kuin aivot.

Kylmä sydän on kuollut sydän.

Järjen jyräämä sydän ei näe, koe eikä tee ihmeitä.
Mihin ihminen luottaa, sitä hän haluaa tuottaa.

Sydän yhdistää sen, minkä järjen puute erottaa.

Sykkiminen

Toiset saa sykkimään vain, jos omissa touhuissa on sykettä ja sydäntä.

Symbolit

Ajatukset kuvaavat karsittua versiota kohteesta. Kohde joko on olemassa tai ei ole, mutta ajatus on aina eri asia kuin kohde, johon se viittaa. Sana ja ajatus ovat pelkkiä symboleja.

Systeemit

Elävää systeemiä ei voi vääristämättä määritellä.
Ihmisen lokeroiminen kutistaa hänet.

Daniel Kahnemanin malliin pitäisi lisätä systeemit 3, 4 ja 5. Ymmärtääkseen itseään ihmisen pitää ymmärtää toisia ja todellisuutta. Kolmonen on sosiaalinen systeemi, nelonen käsittää yhteyden luontoon ja viitonen koko kosmoksen, jonka lakien alaisia tämä edustamamme lajityyppi on. Keskittymällä pään sisäiseen ei toimi systeemiälykkäästi ja jää paljon oleellista oivaltamatta.

Systeemiviat

Usein lähestymme ongelmaa samalla tavalla, mikä synnytti sen: pirstomalla sen osiin. Systeemivikoja pitää lähestyä toisin. Niitä pitää katsoa kokonaisvaltaisemmin, orgaanisemmin, tunnustellen.

Systeemivirheet eivät ole korjattavissa nappia painamalla. On paljastettava mekanismi, joka aiheuttaa tietyn seurauksen. Sen jälkeen saatamme keksiä keinot rukata systeemiä.

Systeemiäly

Systeemiäly on sitä, että ymmärtää asioiden välisiä yhteyksiä silloinkin, kun ne eivät ole ilmeisiä.

Syttyminen

Jos mikään ei sytytä eikä kolahda, vikaa voi olla vastaanottimessa.

Ihminen on sisältä syttyvä olento. Syttymistä voi edesauttaa luomalla otolliset olosuhteet, mutta ratkaisevan raapaisun ihminen tekee itse.

Jokainen ihminen etsii syitä syttyä.

Jos ei viikon aikana ole syttynyt mistään eikä ole kokenut elämän liekin tulisesti lepattavan, on elänyt erämaassa ilman vettä.

Sytyttäminen

Jos ei pala, ei voi toista sytyttää.

Oman mielen mekanismeihin saa tuntuman kirjaamalla viikon ajan ylös asioita, jotka itseä innostavat, energisoivat, sytyttävät, sähköistävät, antavat voimia, lannistavat, sammuttavat innon, polttavat pinnan tai vievät voimat.

Syvyys

Syvä elämä on hyvää elämää.

Syvä ymmärrys

Tarvitaan syvää ymmärrystä mielen malleista ja virittymistä toimimaan niin, että väylä toisiin pysyy auki kesät talvet. Sellainen mieli on herkkä, tarkka, valpas, nöyrä, utelias ja tosi. Se ei uppoudu itseensä, vaan kytkeytyy toisiin.

Syy

Mielellä on jokin syy siihen, miten se toimii. Jos kovakouraisesti ohjailee mieltään, syy ei selviä, koska emme anna sen paljastua. Syyn selviäminen auttaa poistamaan sen.

Ihminen tarvitsee jonkin syyn nousta aamulla.
Upeinta on, jos sitä ei tarvitse keksiä.

Syyt ja syylliset

Löydämme syyt ja syylliset epäkohtiin ovat yli kolmen metrin päässä itsestämme, jotem me emme voi tehdä niille mitään muuta kuin valittaa ja närkästellä.

Kukaan ei pysty ratkaisemaan maailman ongelmia yksin. Köyhyys, ympäristötuhot ja väkivalta ovat seurausta kaikkien meidän toimista ja koskevat meitä kaikkia. Mikään niistä ei ratkea omanapaisella ajattelulla. Tarvitaan syvällistä paneutumista syihin.

Sävelmä

Yhtä nuottia soittamalla ei synny sävelmää, eikä yhtä totuutta toistamalla hyvää elämää.

Sää

Se nyt vaan on tyhmää antaa sään säädellä mielentilojaan.

Yleensä en anna sään vaikuttaa mieleeni.
Tänään oli niin kaunista, että tein poikkeuksen.

Säätämistä

Elämä on loputonta egon ja systeemien säätämistä. Luottamista toisiin, ei luovuttamista. Toisten tukemista, ei taistelua. Hyvän näkemistä hyvässä ja pahaan puuttumista