fi

7. Hyvästi komentokulttuuri!

7. Hyvästi komentokulttuuri!

Tutustuin Esa Saariseen syyskuussa 1990. K-ryhmän korkeinta kauppiasjohtoa oli istunut koko päivän kokouksessa hotelli Strandissa. Esa oli kutsuttu puhujavieraaksi, koska häneltä oli juuri ilmestynyt työelämän arvomurrosta käsittelevä kirja Muutostekijä.

Pääsihteeri Marja Aslama pyysi minua menemään vierasta vastaan ja tuomaan sisään sitten, kun hänen vuoronsa tulee.

Esa tuli paikalle juuri niin rajun näköisenä kuin oletinkin. Istuimme aulaan ja Esa kysyi: "Millaista sakkia salissa on?" Kerroin, että K-kauppiaita ja Keskon pääjohtaja ja kenttäjohtaja sekä K-kauppiasliiton väkeä, toiminnan miehiä, jotka arvostavat suoraa puhetta.

"Fantastista jengiä siis", oli esamainen vastaus. Sitten jysähti hämmentävä kysymys: "Mitä heille pitäisi sanoa, että he kokisivat itsensä nöyryytetyiksi?"

"Jos puhut heistä Keskon kauppiaina, he todennäköisesti närkästyvät. Eivät sano mitään, mutta ajattelevat, että taas yksi toope, joka ei tiedä mistään mitään."

Juttelimme hetken niitä näitä, ja Marja tuli hakemaan meidät saliin. Esa asetti paperinsa pöydälle ja aloitti ilotulituksensa:

"Haluaisin lähteä liikkeelle vähän sotaisasta keissistä. Sotatilanteessa on tärkeätä, että on briljantit kundit Mikkelissä päämajassa, mutta loppujen lopuksi ratkaisee se, mitä joku jätkä Ähtäristä tekee, kun neukkutankki tulee kohti. Mitäpä ne miehet Mikkelissä pystyvät tekemään, jos ei ole tarpeeksi paljon kovia kasvoja etulinjassa tekemässä paskaduunin. Loppujen lopuksi se paskaduunihan on se todellinen duuni!"

Kuulijat ymmärsivät vertauksen, ja taitavasti filosofi kytki sen heidän arkeensa. Seurasi kieli- ja mielikuvia, joissa kuulija haastettiin näkemään oma todellisuutensa uusin silmin.

"Yksi tämän hetken avainhaasteista on kehittää meidän yhteisöjämme ihmisten ehdoilla. Organisaatiomme eivät ole ihmisten yhteisöjä ihmisiä varten. Ne sanovat olevansa, totta kai verovirastotkin ovat ihmisiä varten, mutta niissä on kuitenkin sadan metrin jonot."

Esan mukaan yritykset ovat järjestelmä- ja koneistokeskeisiä, niitä johdetaan armeijasta saaduilla opeilla. Nämä komentokulttuurit repivät tehoja irti ihmisistä ja niiden johtokeskeinen laatikkoleikki nöyryyttää ihmisiä sillä seurauksella, että todellisia tehoja ei synny, koska ihmiset eivät innostu.

Käskemällä ei saa tehoja irti tilanteessa, jossa miesten johtamiin organisaatioihin tulee hyvin koulutettuja naisia tai omilla aivoillaan ajattelevia, kuvia kumartamattomia nuoria.

Laatu on lastenhoitoa

Ihmisten yhteisössä jokainen pitää ottaa asemaansa katsomatta vakavasti, häntä pitää kuunnella ja kunnioittaa, mutta Esan mukaan "RUK-touhun peruspiirre on, että alempia ei kuunnella. Kansallisessa mittakaavassa tästä kyvyttömyydestä kuunnella toista ja toisenlaisia syntyy huimaava uhka, koska jokainen puhelinvaihteen tai juustotiskin hoitaja haluaa tulla kohdelluksi inhimillisesti arvokkaasti."

Tämän lisäksi kilpailussa pärjääminen edellyttää yrityksiltä myös intohimoa laatuun yksityiskohdissa. Tämä taas edellyttää sellaista toimintakulttuuria, jossa ihmisille syntyy halu tehdä laatua.

Esa valaisi asiaa esimerkillä. Ranskalaisessa Larousse-tietosanakirjassa olivat syötävän ja myrkyllisen sienen kuvatekstit vaihtaneet paikkansa. Virhe huomattiin vasta, kun 180 000 kirjaa oli painettu. Pitkässä tuotantoketjussa olisi voinut olla monta ihmistä, jotka olisivat voineet virheen havaita ja korjata, mutta jos firman toimintakulttuurissa on hiljainen oletus olla puuttumatta toisten asioihin, kukaan ei asiasta huomauta.

Palvelun laatu on filosofin mukaan samanlaista kuin lastenhoito. Loistopalvelu koostuu pienistä katoavista elementeistä, joita ei voi samalla tavalla mitata ja toiselle todistaa kuin tuotannossa on luvuilla mahdollista. Palvelu on viime kädessä tunnetason asia, ja siitä jää jälkiä mieleen, ei esinetodellisuuteen.

Jos suomalaisen palvelun laatua halutaan kohentaa, pitää päästä eroon kielteisyydestä, erilaisuuden pelosta, mörököllimentaliteetista ja ylisäätelystä. Pitää opetella kohtaamaan toinen ihminen ja käyttää rohkeasti tervettä järkeä purkamalla ihmisiä kahlitsevia rakenteita.

"Jos olemme menossa kohti ihmisten yhteisöjä ihmisiä varten, meidän pitää kehittää inhimillisiä antenneja, tajua elämään, tajua monenlaisten ihmisten edessä. Kilpailukyky, tuottavuus ja tuloksellisuus kytkeytyvät uudella tavalla inhimillisiin kykyihin, koska ne kytkeytyvät kykyyn tajuta ihmisiä ja elämää."

Ihmisiä on rohkaistava käyttämään tervettä harkintaa ja heidän pitää saada joustaa kirjoitetuista tai sanomattomista periaatteista tilanteen niin vaatiessa. On saatava "olla luova lupaa kysymättä".

Filosofi päätti puheensa huikeaan loppunousuun:

"Tämä on se sanoma, jota haluan puolustaa ja osaltaan nostaa esiin sen kansallisen tehtävän, joka teillä osaltanne on. Sen voi kiteyttää sanoihin: Isänmaa on pelastettava!"

Joukko puhkesi aplodeihin, joissa on sekoitus innostusta ja hämmennystä.

Nauhoitin puheen ja kirjoitin siitä jutun lehteeni. Kahden aukeaman jutussa on Jukka Malen upeat kuvat Esasta punaisessa puvussaan Kaapelitehtaan sisäpihalla. Otsikkona on "Hyvästi komentokulttuuri!", mutta sanoihin sisältyy enemmän toivetta kuin uskoa todelliseen luopumiseen kasarmikulttuurista.

Se on yksi parhaista jutuistani ikinä.

Siihen maailmanaikaan ei ollut sähköposteja. Kun juttu oli valmis, kävin viemässä tekstin tarkistettavaksi Esalle. Hän asui silloin Albertinkadulla. Soitin ovikelloa, ja Esa tuli avaamaan sylissään toinen kaksospojista. Hänen silmistään loisti valtava valo ja ilo. Sellainen, jolle ei ole sanoja. Muistan ajatelleeni, että tuota miestä filosofia ei ole pilannut.

Korostan: tämä on dynamiittia!

Puhe liittohallitukselle oli huikea menestys ja poiki Esalle seuraavina vuosina monia luentoja K-ryhmässä. Monissa olin kuuntelemassa ja ihmettelin, että kuulipa jonkin tarinan kuinka monta kertaa tahansa, se tuntui aina tuoreelta.

Helluntaina 1995 K-Teamin risteilyllä mukana olivat myös Esan puoliso Pipsa Pallasvesa ja kaksospojat Jerome ja Oliver. Esa piti puheen palvelusta, mutta vastoin odotuksiani laivan auditorio ei ollut täynnä. Minua hävetti ja harmitti, mutta Esa suhtautui asiaan urheasti.

Vuotta myöhemmin toukokuussa 1996 tapasimme Keskon Sihteeripäivillä. Esalla oli luento onnellisuudesta työssä ja minulla asiakaslähtöisyydestä.

Viikon päästä sain Esalta kirjeen, jossa oli esite Kyproksella, Pafoksen kaupungissa heinäkuun lopussa pidettävästä viikon seminaarista. Otsikkona oli "Upean elämän ja tuloksellisuuden seminaari".

Kuoressa oli kortti, kuva autosta. Sen kääntöpuolelle Esa oli kirjoittanut: "Heikki! Tämä seminaari on dynamiittia. Oletko kiinnostunut? Korostan: tämä on dynamiittia! Terveisin Esa Saarinen".

Marjaana Virran suunnittelema kerrassaan upea esite hehkuttaa, että upean elämän ja työn tuloksellisuuden lisäksi etsitään uuden ajan johtajuutta ja esimiesotetta sekä luovuutta. Keskeisiä oppisisältöjä esitellessä vastaan tulee uskomaton verbaalivyöry: henkisen valmennuksen perusideat, upean elämän perusvoimat, positiiviset ja negatiiviset energiat, dynaaminen nöyryys, synergiataju ja joukkueloisto sekä oma elämä taideteoksena.

Kurssin kohderyhmäksi rajataan kiinnostuksen eikä tehtävän tai aseman mukaan "yhtä hyvin yksityissektorin kuin julkisen sektorin piirissä työskentelevät ihmiset, joita kiinnostaa oman elämän peruslähtökohtien ja onnistumisstrategioitten omakohtainen kehittäminen".

Järjestäjänä oli Kymenlaakson kesäyliopisto ja toisena luennoitsijana terveydenhuollontarkastaja Sirpa Salo.

Tänne pitää päästä! Menin pyytämään esimieheltäni lupaa osallistua. Hän pyöritteli esitettä kiusaantuneesti kädessään ja tuumi, että firman hallitus tuskin antaa tällaiseen lupaa. Sanoin uhmakkaasti meneväni joka tapauksessa. Esimies lupasi palata asiaan, mutta tuskin kehtasi asiaa hallitukseen viedä.

Firma kurssin lopulta maksoi, mutta tiedän, että päätös ei ollut helppo. Jälkeenpäin laskeskelin, että kurssi tuotti talolle sata kertaa enemmän kuin maksoi.

Tiistaina 30. heinäkuuta istuin lentokoneessa matkalla Pafokselle. Minulla ei ollut harmainta aavistusta, miten valtavasti seuraava viikko minua tulisi muuttamaan. Kuvittelin jo kuulleeni Esan jutut, mutta voi jessus miten väärässä olin.

Ensimmäisenä iltana Esa esitteli seminaarin tymäkät tavoitteet:

  • edistää omien voimavarojen käyttöä työelämässä ja muussa elämässä
  • vahvistaa valmiuksia toimia omana valmentajanaan ja suunnannäyttäjänään
  • antaa näköaloja ja ymmärrystä tulevaisuuden työelämään
  • lisätä valmiuksia työelämän muutospaineiden hallintaan
  • eritellä ja hahmottaa uuden aikakauden johtajuuskykyä
  • lisätä myönteisyyttä minäkuvassa ja perusvoimana muutokseen
  • antaa henkisiä työvälineitä, joiden avulla ihminen voi itse toimia oman upean elämänsä rakentajana yksityiselämässään ja työssään
  • vahvistaa ihmisen uskoa itseensä

Pian paljastui, että oikeasti tavoitellaan paaaaljon enempää: henkilökohtaista henkistä kvanttihyppyä purkamalla uskomuksia, jotka estävät meitä elämästä ihmisen mittaista elämää.

Jo ensimmäisenä aamuna Esa kertoi itsekin haluavansa viikon aikana muuttua "tekojen tasolla". Hän toivoi oppivansa olemaan ärsyyntymättä Pipsan tavasta opastaa parvekkeelta vaikkapa oikeiden aurinkotuolien varaamista hotellin uima-altaalta.

Anna lupa lumoutua ja tyrmistyä

Esa rohkaisi meitä antamaan itsellemme kukoistusluvan ja lumoutumaan toisten ihmisten kukoistuksesta. Ihminen ei nimittäin voi kukoistaa, jos hän ei sitä itselleen salli.

Tämä ei ollut pelkkä ajatus, vaan edessämme oli paperi, joka meidän piti pari päivää myöhemmin itse allekirjoittaa: siis annettava itselleen lupa kukoistaa. Hassua oli, miten vaikealta tuntui laittaa nimensä mokomaan paperiin. Alkoi pohtia, mitä siitä voi seurata, jos sitoutuu kukoistamaan...

Esan mukaan "nykyisissä kulttuureissa on massiivisia voimia, jotka toimivat kukoistusta vastaan. Työelämän todellisuus on latistava, innostukselle ei löydy tukea työyhteisössä."

Pian tuli selväksi, mitä ja missä nämä massiiviset voimat ovat. Moni elää elämäänsä pihtaillen, Esan sanoin "ajelee kakkosvaihteella käsijarru päällä".

Sukelsimme syviin virtoihin. Pohdimme, olisiko nopea muutos, maaginen transformaatio ihmissuhteissa mahdollinen. Jos ei ole, miksi pidämme sitä mahdottomana? Siksikö vain, että olemme ennalta määritelleet tietyt asiat mahdottomiksi?

Ensimmäinen seminaari-ilta oli parituntinen johdatus ja asetelmaan orientoituminen. Sen päätteeksi kokoonnuimme Amathus-hotellin puutarhaan Siniseen hetkeen tutustumaan toisiimme. Väki oli monenkirjavaa: professoreita, lääkäreitä, sihteereitä, johtajia, opettajia, insinöörejä, sairaanhoitajia. Oli alusta asti yllättävän helppo ja hyvä olla tässä porukassa, eikä puheenaiheita tarvinnut väkisin keksiä.

Toisena seminaaripäivänä kysyimme, onko todellisuus kitsas vai runsas kukoistussyöttöjen suhteen ja miksi niin helposti painamme poistonäppäintä tai asetamme omalle kukoistuksellemme katon. Ehdimme myös tutkia, millaisia strategiapatteristoja meillä on käytössämme.

Kolmantena päivänä perehdyimme mm. Peter Sengen kahteen tapaan tarkastella asioita: kyselevä (inquiry mode) ja asianajotyyli (advocate mode), opimme samuraiperiaatteen (ulkoisen maailman hallitsemiseksi on ensin hallittava sisäinen maailma) ja kuulimme kukoistuksen kolme kulmakiveä.

Ensiksi tarvitaan kukoistuslupa. Taitavasti Esa esimerkein osoitti, miten vaikeaa on elää rohkeasti itsensä näköistä elämää. Kukoistuslupaa ei voi antaa kukaan muu kuin ihminen itse, mutta jos oikeasti lupaa sitoutua elämässään kukoistamaan ja vahvistaa aikeensa allekirjoituksella, alkaa äkkiä keksiä verukkeita olla kukoistamatta: en osaa, rankat kokemukseni, elämäntilanteeni, työ, pomo, kotini, rahanpuute, mitä muut ajattelevat ja kommentoivat, jos yhtäkkiä alankin innostua asioista ja hymyillä...

Toinen kukoistuksen kulmakivi on kyky lumoutua elämän ainutlaatuisuudesta. Sen jarruna toimii kriittisyyden kitkerä asenne, joka itse asiassa usein pukeutuu kyynisyyden kaapuun. Katsomme, että maailman kamala tila oikeuttaa tai suorastaan velvoittaa meidät suhtautumaan happamasti myös kaikkeen kauniiseen elämässä. Oli vapauttavaa huomata, miten helposti löytää syitä olla lumoutumatta asioista.

Monella oli ehkä etukäteen oletus, että juuri tästä kukoistuksessa on kyse: että pystyy näkemään hyvän elämässä. Salin tunnelma muuttui kuitenkin dramaattisesti, kun tulimme kolmoskohtaan, joka oli tyrmistyminen elämän haurauden edessä.

Esa pyysi yhtä osallistujista, Timo Ropposta, lukemaan filosofi Oiva Ketosen kuukautta aiemmin kirjoittaman kirjeen, jossa tämä koskettavin sanoin pyytää kuolleelta vaimoltaan anteeksi sitä, että heidän rakkautensa oli vuosien saatossa kuihtunut siksi, että Ketonen oli "haavoineen kiinni vanhoissa kuvissa".

Ketonen oli kesäkuussa pyytänyt Esan ja Pipsan mukaansa Ketosten vihkikirkkoon, jossa hän oli kirjeensä ääneen lukenut.

Moni tajusi kirjeen kuultuaan, miten helposti elämää jää elämättä, koska emme pääse irti sisäisistä haamuistamme. Hyvä elämä ei ole pelkkää positiivista hehkutusta, se on tunnevoimaisesti rikasta, syvästi koettua elämistä arjessa, joka ei ole toivekonsertti.

Ketosen kirje oli monelle käännekohta seminaariviikossa, myös minulle. Moni itki, myös Esa itse. Moni pidätteli kyyneleitä. Kirje aiheutti syvän liikahduksen tunnelmassa. Se avasi padon, jota moni ei ollut itsessään nähnyt olevan. Olemme tulleet niin taitaviksi torjumaan tunteen, että emme edes tajua niin tekevämme. Tämän paljastuminen itselle on lievä järkytys.

Jokainen pelkää paljastumista

Pohjakosketuksen jälkeen lähdimme nousemaan. Kolmannen päivän päätteeksi Esa esitteli onnistumisen kymmenen prosentin säännön. Sen mukaan onnistuminen missä tahansa asiassa riippuu 90 prosenttia mielen "softasta" ja vain 10 prosenttia kovista muuttujista, kuten tiedosta ja asiantuntemuksesta.

Tuo vaikeasti hahmotettava 90 prosenttia sisältää esiohjelmointeja, itse laatimiamme ohjelmia, tunneketjuja, uskomuksia, sanoja, lauseita, kuvia, innostus- ja masennusvideoita, kokemuksia, kiteytyksiä elämästä, autopilotteja ja sisäiseksi selostajaksi kutsutun kommentaattorin, joka Esan sanastossa sai nimen "Sisäinen Pöpöttäjä".

Suuri osa alitajunnasta on epätarkoituksenmukaista ja hallitsee meitä, mutta se on muutettavissa - ei toki helposti, mutta voi sitä työstää.

Neljäntenä päivänä meitä varoitettiin linnoittautumasta bunkkeri-identiteettiin: ei pidä jäädä itsensä vangiksi. Esa esitteli neljä valmennusperiaatetta, joilla itseään voi johtaa vapaammille vesille: strategia-ajattelu, metatarkkailu, valmennusasenne ja pienten askelten tekniikka

Strategia-ajattelu tarkoittaa, että omaa luonnetta ei tule ajatella kokoelmana toimintamalleja, vaan mahdollisten strategioiden kokoelmana. Tulisi valita sellainen tapa toimia, joka tuottaa halutun lopputuloksen, eikä tyytyä siihen tapaan, mihin on tottunut. Ja pitää huomioida, että isot muutokset voivat viedä vuosia.

Itsensä tarkkaileminen "kärpäsenä katossa" olisi yksi käytännön keino irtautua vanhoista peleistä, muuttaa omaa suhtautumistaan asioihin heti, kun havaitsee, että vanha tyyli ei toimi. Esa itse soveltaa tätä menetelmää käyttämällä itsestään usein muotoa "E. Saarinen".

Valmennusasenne tarkoittaa, että haluaa oppia tekemään asioita paremmin, vaikka olisi kuinka hyvä tahansa jo nyt. Pitää ryhtyä itsensä valmentajaksi ja ehkä pestata muutama muukin apuri.

Pienten askelten tekniikka lähtee siitä, että pienikin askel oikeaan suuntaan vie lähemmäksi tavoitetta. Mikään ei pysy samanlaisena. Vaihtoehtoina ovat kukoistuskierre tai rapistumisliuku, ja jokainen teko tuottaa jompaakumpaa.

Jos haluaa onnistua sisäisessä "maagisessa transformaatiossa", on pystyttävä muuttamaan omia uskomuksiaan. On osattava heittää toisinajattelun palloja spontaanisti. Toisinajattelu on usein toisinkuuntelua.

Ratkaisevaa on kyky kuunnella itseään toisin. Olemme itsellemme tuomari, joka jakaa ilo-optioita ja tuskaoptioita. Määrittelemme itsemme kapeasti ja pidämme kiinni tästä käsityksestä.

Ihminen ei voi elää upeata elämää vastoin omaa sisäistä selostajaansa. Siksi sisäistä selostusta on muutettava, vaadittava selostaja vastuuseen sanoistaan. Erityisesti tulee ymmärtää, ketä kommentoidaan, mitä sanoja käytetään, missä aikamuodossa, kuinka usein ja missä sävyssä kommentointi tapahtuu.

Viidentenä päivänä kuulimme kerrassaan oivalliset E. Saarisen kohtaamisteesit. Niiden mukaan

1. Jokainen pelkää vaistomaisesti toista ihmistä.

2. Jokainen haluaa puhua itsestään.

3. Jokainen haluaa hyväksyntää ja pelkää, ettei sitä saa.

4. Jokainen pelkää, että paljastuu.

Omaa kohtaamiskauhuaan voi murtaa etsimällä jonkin asian, mistä toisessa pitää, keskittymällä sisäiseen kauneuteen, lähettämällä hänelle täysillä myönteistä energiaa ja ajattelemalla, että oma tehtävä on saada toinen antamaan kukoistuslupa itselleen. Lopuksi on pyrittävä teoin tukemaan toisen kukoistusta.

Olen tämän opin satoja kertoja testannut ja oikeaksi havainnut. Pelko on uskomattoman iso kahle ihmissuhteissa. Omien pelkojen tunnistaminen olikin yksi viikon puhuttelevimmista kohdista. Toisen pelkoa on vaikea havaita, koska se kätkeytyy katseelta. Se saattaa olla jopa keskeisin kukoistuksen este, mielen salakavala tapa estää meitä elämästä täyttä elämää.

Pelot eivät kuitenkaan johdu itsekeskeisyydestä, vaan sisäisestä hauraudesta. Monet loukkaukset ovat jättäneet arpia mieleemme, ja tuskaa välttääksemme vältämme kohtaamasta toisia, menemästä lähelle. Oman haurauden hyväksymällä ottaa ison askeleen pois pelosta.

Johtaja on työssään alasti

Seuraava teema oli johtajuus, mutta ei tippaakaan tavalla, joka on läpituttu meille kymmenissä johtamiskoulutuksissa istuneille ja johtamiskirjat lukeneille. Esa lähestyi johtamista upeasti inhimillisen kukoistuksen mahdollistajana.

Johtaja on alasti työyhteisössä, Esa mainiosti totesi. Hänen on elettävä sovussa vajavaisuuksiensa kanssa ja annettava ihmisille energiaa, vapautettava heidät huikeisiin suorituksiin, ihmeiden tekoon. Johtajan on pystyttävä murtamaan latistuskulttuuri, jossa kukaan ei saa erottua.

Jokainen johtaa aina persoonansa kautta. Hänen on uskallettava olla mitä on. Hän voi ja hänen on myös hyvä lähteä siitä, että jokainen haluaa loistaa joukkueessa. Eikä kannata tyytyä virallisiin tietovirtoihin, pitää oikeasti tutustua ihmisiin kuuntelemalla heitä.

Työyhteisöissä ihmiset puhuvat keskenään mitä tahtovat, ohi ohjekirjojen ja virallisten kannanottojen vastaisesti. Tätä puhetta on opittava kuulemaan, vaikka se ei aina ole korville kivaa. Tosiasiat tunnustamalla niitä pääsee käsittelemään.

Jokainen meistä taistelee yksilönä omaa menneisyyttään vastaan tulevaisuuden puolesta. Pitää uskoa, että tulevaisuus on puolellamme ja että elämä lopulta kantaa. Takatalvia on jokaisen elämässä, mutta kesä tulee aikanaan.

Johtamisessa on luovuttava väistämättömän tappion mytologiasta ("on maamme köyhä, siksi jää") ja muutettava tuotantokeskeiset toimintatavat elämäkeskeisiksi. Pitää olla energisoiva näky, jonka eteen painaa.

Joukkueloiston ehdoton edellytys on avoimuus. Johtajan kohtalon kysymys on, haluaako hän kuulla sellaista, mitä hän ei haluaisi kuulla. On suorastaan suotavaa syttyä siitä, että ihmiset uskaltavat sanoa vastaan ja nostaa epäkohtia esiin. Kehittymisen ehto on, että ongelmia ei väistellä.

Uusi johtaminen perustuu kovan ja pehmeän osaamisen synteesiin. Pehmeä osaaminen on sellaista, jota ei voi nähdä. Siinä ollaan tekemisissä inhimillisen syvämysteerin kanssa, jonkin sellaisen ihmeellisyyden, jota ei voi sanoilla selittää.

Pehmeän osaamisen alueita ovat Esan mukaan arvo-osaaminen, innostusosaaminen, huomaavaisuusosaaminen, kohtaamisosaaminen, kosketusosaaminen, kunnioitusosaaminen, vaikutelmaosaaminen ja tunnetotuusosaaminen. Kaikissa niissä on kyse henkisistä voimavaroista. Jokaisesta osaamisalueesta Esa antoi konkreettisia esimerkkejä. Usein ne olivat hänen omasta elämästään, ja niitä oli helppo halutessaan soveltaa.

Tuolloin Esa ei käyttänyt fläppitaulua eikä muitakaan apuvälineitä. Pari kalvoa näytti koko viikon aikana. Keskeiset kohdat hän saneli niin, että oli helppo tehdä muistiinpanoja. Kirjoittaessa ajatukset eivät vain siirtyneet kynästä paperille, vaan kulkivat mielen suotimien kautta.

Bond kohtaa Korsisaaren

Seminaarin lopuksi Esa esitteli perimmäiset kattoarvot, jotka ovat mielenrauha, rakkaus ja yhteys ylempiin merkityksiin.

Mielenrauhaan liittyy kyky nähdä itsensä elävässä yhteydessä kaikkeen elävään, ei koteloituneena olentona. Kuulimme esiasteen yhdestä Esan bravuureista, James Bond -filosofiasta, lennokkaana versiona, jossa Esan silloinen henkevä assistentti "Eva Korsisaari kohtaa James Bondin".

Bond on elävä esimerkki ihmisestä, joka ei hankalissa tilanteissa kiusaannu, vaan keskittyy ratkaisuihin. Hän osaa nauttia elämästä ja pitää puolensa, mutta on myös itseään isommalla asialla.

Rakkauden syvin ydin ei Esan mukaan paljastu omissa mielentiloissa, vaan ilmenee "kykynä tuottaa onnen palveluita niille, joita rakastaa". Ihminen on kukoistavimmillaan silloin, kun hän saa tehdä sitä, mitä rakastaa tehdä.

Jakamista yhdeksästä viiteen

Seminaaripäivät alkoivat aamuyhdeksältä Amathus-hotellin Platon-salissa. Luennoille oli varattu viisi tuntia viitenä päivänä. Kahteen asti istuimme ja kuuntelimme Esaa. Neljältä kokoonnuimme pienryhmissä purkamaan päivän teemoja hotellin aulaan tai uima-altaan reunalle. Keskustelut jatkuivat illallisen ääressä sekalaisissa ryhmissä.

Keskustelut olivat pedagogisesti merkittävä osa kurssia. Dialogissa sai jakaa ajatuksia, kuulla erilaisia näkemyksiä ja oppia toisilta. Oli ällistyttävää kuulla, miten eri tavalla toiset olivat kuulleet salissa sanotun.

Vaikka etukäteen näytti, että päivät ovat löysiä, seminaarin teemojen kimpussa oltiin aamusta iltaan. Viikko suhahti siivillä, ja teemojen vaikutus alkoi nopeasti näkyä ihmisten ilmeissä ja tuntua tunnelmassa.

Seminaarin lopuksi tein yhteenvedon viikon annista ja ällistyin, miten tolkuton määrä asiaa ehdittiin käsitellä. Esakin ällistyi näyttäessäni hänelle hotellin paperille raapustamaani kaaviota viikon sisällöistä.

Yhtenä iltapäivänä uima-altaalla Esa kysyi, olisiko minulla ideoita seminaarin markkinoimiseksi. Edellisenä vuonna oli ollut ensimmäinen ryhmä, nyt toteutettiin kaksi peräkkäistä seminaaria, joihin osallistui yhteensä sata henkeä. Esasta oli turhauttavaa, että hän joutui koko vuoden kauppaamaan kurssia ihmisille.

Ehdotin, että seminaarin voisi järjestää Pirkka-lehden lukijamatkana. Asia jäi hautumaan, koska minulla ei ollut valtuuksia sellaista sopia, eikä Esa ollut vielä puhunut jatkosta Kymenlaakson kesäyliopiston kanssa.