fi

9. Tuleva on tajunnassa


Kaksi viimeistä julkaistua dialogia Krishnamurtin ja Bohmin välillä pidettiin kesäkuussa 1983 Englannissa. Aiheena oli ihmiskunnan tulevaisuus ja tällä kertaa Bohm ottaa kyselijän roolin. Hän kysyy asioita, joita kysyisi sellainen, joka ei ymmärrä tai usko, mitä K sanoo.

K ei tästä piittaa, vaan pitää kurssinsa ja vastaa kärsivällisesti. Katsojalle ei kuitenkaan tule mieleen, että herrat olisivat eri mieltä johtopäätöksistä. He ajattelevat samoin sekä ongelmasta että sen ratkaisusta.

Keskustelut videoitiin. En tiedä, miksi kirja keskusteluista julkaistiin vasta Krishnamurtin kuoleman jälkeen 1986 nimellä The Future of Humanity - two dialogues between J Krishnamurti & David Bohm.

Lyhyessä esipuheessa Bohm kirjoittaa, että näihin kahteen keskusteluun vaikutti syvällisesti aiemmin käyty 15 keskustelun sarja. Nyt nousee esiin tarkentavia oivalluksia ihmisen ongelmiin, mutta näitä keskusteluja on Bohmin mukaan helpompi seurata, ja siksikin ne voivat toimia myös johdantona Ajan päättymiseen.

Lähtökohta keskusteluille on huoli ihmiskunnan tulevaisuudesta. Bohmin mukaan siitä on tullut äärimmäisen tärkeä aihe siksi, että "moderni tiede ja teknologia ovat avanneet valtavia mahdollisuuksia tuhon tuottamiseen. Tilanteen perimmäinen syy on hämmennyksessä, joka hallitsee ihmisen mieltä.

Tässä suhteessa ei ole tapahtunut oleellista muutosta koko tuntemamme historian aikana. Oli oleellisen tärkeä tutkia syvästi tämän vaikeuden syntyjuuria ja sitä, onko koskaan mahdollista muuttaa tätä vaarallista nykykurssia."

Jälleen kerran he toteavat, että ongelma ei ole maailmassa, vaan raskaasti sidonnaisissa aivoissamme. Emme ole olleet valmiita emmekä kykeneviä "muuttamaan irrationaalista ja itsetuhoista ohjelmaa, jonka vangeiksi aivot näyttävät avuttomina jääneen".

Bohm korostaa, että "Krishnamurti ei pidä näitä rajoitteita väistämättöminä. Hän pikemminkin tähdentää, että mielessä ei pohjimmiltaan ole aivojen sidonnaisuuden aiheuttamia vääristymiä."

Suora näkeminen voi muuttaa aivosolut ja poistaa tuhoisan ehdollistumisen. Siksi on todella "tärkeätä antaa tälle kysymykselle sama energialataus kuin minkä annamme kaikille elintärkeille toimillemme".

Myös Bohm on optimistinen syvällisen muutoksen mahdollisuudesta suoran näkemisen avulla:

"Aivoja ja hermostoa tutkiva nykytiede antaa huomat-tavaa tukea sille Krishnamurtin väitteelle, että suora näkeminen saattaa muuttaa aivosoluja. On hyvin tiedossa, että kehossa on aineita, hormoneja ja hermos-ton välittäjäaineita, jotka oleellisesti vaikuttavat aivojen ja hermoston toimintaan. Nämä aineet reagoivat joka hetki siihen, mitä ihminen tietää, ajattelee ja mitä kaikki hänelle merkitsee. Aivosoluihin ja niiden toimintaan vaikuttavat ratkaisevasti tieto ja ajatukset, varsinkin kun ne herättävät voimakkaita tunteita ja intohimoja. On täten täysin mahdollista, että suora näkeminen, joka herää suuren henkisen energian ja tunnevoiman tilassa, voisi muuttaa aivosoluja vieläkin perusteellisemmalla tavalla."

Elämä on suora lähetys

1. keskustelu Brockwood Parkissa 11. kesäkuuta 1983

Krishnamurti aloittaa toteamalla, että maailmasta on tullut vaarallinen. Terroristit, sodat, kansalliset ja rodulliset jakautumat, uskontojen eriytyminen, talouden ongelmat ja ekologinen kriisi saavat tulevaisuuden näyttämään todella synkältä, masentavalta, vaaralliselta ja epävarmalta sekä nykyiselle että tulevalle sukupolvelle.

Löytääksensä ratkaisun on Bohmin mukaan otettava etäisyyttä omiin erityisongelmiinsa ja välittömiin tarpeisiinsa ja katseltava asioita laajemmin.

Ensin on ymmärrettävä, että tulevaisuutemme on nyt, se ilmenee tavassa jolla elämme. Suuri virheemme on ajatella kehityksen puitteissa. Aineen maailmassa on tietysti kasvua ja tulemista, kehitystä ja taantumista. Lajit ovat kehittyneet sellaisiksi kuin nyt ovat, ja tammenterhosta tulee tammi. Fyysisesti liike ajassa on pätevä ja luonnollinen prosessi.

Psykologinen kehitys on ikiomaa keksintöämme. Se on todellista vain, koska pidämme sitä totena. Psyykemme on menneisyytemme, kokoelma koettua ja omaksuttua.

Tulevaisuutemme määrittyy menneestä. Voimme tietysti muovata sitä ja valita toisin, mutta kaikki tapahtuu menneen rajaamalla alueella. Voimme tietenkin oppia enemmän ja jotakin uutta, mutta se on edelleen rajattua. Emme voi koskaan tietää kaikkea.

Tarvitsemme tietoa käytännön asioissa, mutta psyyken asioissa se on harhaanjohtavaa. Ajatus pysyttelee omassa pikku pilttuussaan ja luo sinne oman pikku maailmansa. Ajatus pilkkoo maailman osiin ja kuvittelee palaset erillisiksi.

Aineen maailmassa jakaminen on tarpeen. Olen toki erillinen puusta ja pöydästä. Kehoni on ainutlaatuinen, muuten en tunnistaisi itseäni itseksi. Vaikeudet alkavat, kun samastun ideoihin ja kokemuksiin ja niistä tulee minulle tärkeitä. Kun tunnen olevani parempi kuin sinä, käynnistän vaarallisen prosessiin, jolla on ei-toivottuja vaikutuksia.

Ajatus on tuiki tarpeen tieteessä, taiteessa, kulttuurissa, teknologiassa, kommunikoinnissa, matkailussa, lääketieteessä ja kirurgiassa, mutta erillisyyden tunne on luonut sotkun maailmassa. Olemme niin tottuneita ristiriitaan, että emme enää kykene ajattelemaan elävämme ilman sitä. Onko se edes mahdollista?

On, silloin kun ei ole mielikuvia eikä psykologisia itsen määreitä. Ei arvioida itseä, ei johtopäätöksiä, ei mielipiteitä, on vain tuon liikkeen havaitseminen ilman sanoja, reaktioita, eikä muisti sekaannu havaintoon.

Silloin maailmaan tulee rauha. Ajatus ei ikinä sitä tuota. Kun operoimme muistista käsin, emme juuri eroa tietokoneesta.

Oivalluskyky ei ole ohjelmoitavissa, sillä ei ole mitään tekemistä muistin ja kokemuksen kanssa. Ymmärtääksemme tämän meidän täytyy vapautua kärsimisestä. Niin kauan kun suru, pelko ja nautinnon tavoittelu ovat, ei ole rakkautta eikä oivalluskykyä.

Kärsimisestä vapautuminen tarkoittaa minän päättymistä. Kyseessä ei ole minun kärsimiseni, vaan koko ihmiskunnan yhteinen asia. Emme ole lopettaneet kärsimistä, koska pidämme sitä henkilökohtaisena. Kärsiminen on osa yhteistä tajuntaa. Minä olen maailma, olen veljeni vartija.

Monet uskonnot ovat sanoneet näin, mutta niihin uskovat eivät toimi näin sydämessään. Uskonnot ovat estäneet tämän, koska niillä on kullakin ikiomat uskomuksensa ja jumalansa.

Ihmiset elävät unelmien maailmassa, eikä sillä ole mitään tekemistä hereillä olevan maailman kanssa. Emme voi olla myötätuntoisia, jos olemme kiinni lieassa kuin eläimet.

Tainnuta tajunnan tyrannia!

2. keskustelu Brockwood Parkissa 20. kesäkuuta 1983

Useimmat psykologit eivät Krishnamurtin mukaan ole todella huolissaan ihmiskunnan tulevaisuudesta. Heidän kiinnostuksensa kohdistuu yksilöiden sopeuttamiseen nykyiseen yhteiskuntaan. Meidän on todella päästävä eroon tajunnan ehdollistumista eikä tyydyttävä muovaamaan niistä tarpeeksi hyviä.

Psykologinen kehittyminen ei johda tajunnan todelliseen muuttumiseen.

Muuttumisen mahdollistamiseksi on tärkeä ensiksikin erottaa aivot ja mieli. Materialistit sanovat, että mieli on pelkkää aivotoimintaa. Toinen näkökanta on, että ne ovat kaksi eri asiaa.

Krishnamurtille kyse on kahdesta eri asiasta, mutta niiden välillä on yhteys. Kuka tahansa voi omien aivojensa toimintaa havainnoimalla nähdä, että kyse on tietokoneen kaltaisesta ohjelmasta, joka muistaa. Menneet sukupolvet, yhteiskunta, lehdet ja kaikenlainen ulkoinen toiminta ovat ehdollistaneet ne. Aivot mukautuvat tiettyyn kaavaan, elävät täysin menneessä, muuttuvat tässä hetkessä ja jatkavat kulkuaan.

Osa sidonnaisuudesta on hyödyllistä ja tarpeen, mutta psyyken määrittelevä sidonnaisuus saattaa olla jopa vahingollista. Kun itselle annetaan merkitystä, aiheutetaan suurta vahinkoa maailmassa.

Itsen tärkeyden loputon vakuuttelu ehdollistaa aivot harhaan, että ego on todellinen. Kun näkee tämän seuraukset, herää kysymys: voiko ehdollistumisesta päästä fyysisesti, kemiallisesti ja hermofysiologisesti?

Ensin tämä tuntuu epätodennäköiseltä. Mitään ei näytä tapahtuneen meissä. Mutta oikeasti emme tiedä vastausta. Meidän on tehtävä niin kuin tunnemme oikein olevan. Muuta keinoa ei ole.

Ensiksi on ymmärrettävä, että perusteellinen muutos ei tapahdu ajassa. Tiedemiehet, jotka yrittävät fyysisesti ja kemiallisesti tuottaa muutoksen, ovat edelleen kiinni ajassa.

Toiseksi on nähtävä, että aivot toimivat ajassa. Ne ovat ehdollistuneet, eivätkä voi vapaasti tutkia ilman ennakkoluuloja. Niiden on oltava vapaat, muuten ne ovat kiinni omissa ideoissaan.

Toisin kuin aivot, mieli ei ole aivojen sidonnaisuudesta riippuvainen. Mieli ei sijaitse kehossa eikä aivojen sisällä. Aivojen muuttamiseksi tarvitaan suoraa näkemistä. Se on mielen toimintaa, ei aivojen. Suora näkeminen muuttaa aivosolut. Silloin aivot ovat mielen instrumentti.

Ehdollistuminen vie kaiken aivojen kapasiteetin. Ne toimivat hyvin kapealla alueella ja pyörittävät omaa ohjelmaansa kuin tietokone. Aivojen pitäisi reagoida mieleen, mutta ne eivät voi, jos eivät vapaudu ajattelusta.

Myötätuntoa ei voi olla niin kauan kuin tuo ohjelma hallitsee aivoja. Myötätunto ja oivalluskyky tulevat aivojen tuolta puolen. Ne toimivat vasta sitten, kun aivot ovat hiljaa.

Tuo hiljaisuus on luonnollinen seuraus oman sidonnaisuuden ymmärtämisestä. Silloin mieli voi toimia aivojen kautta.

Jotta aivot voisivat olla tietoisia mielestä, tarvitaan meditaatiota. Sana tarkoittaa yleensä sitä, että meditoija mietiskelee, mutta meditaation tila on silloin, kun aivot ovat hiljaa.

Kaikki tietoinen tekeminen on ajattelun toimintaa. Jos tietoisesti mietiskelen, pakotan aivoni mukautumaan sarjaan kaavoja. Tietoinen toiminta ajatuksen hillitsemiseksi ei ole vapautta. On oltava tarkkaavuutta ilman yritystä olla tarkkana. Silloin minää ei ole. Tarkkaavuus on ohjaamatonta.

Ohjelmoiduissa aivoissa ei ole tilaa eikä hiljaisuutta, koska ne ovat huolissaan itsestään. Kun on hiljaa, on suoraa näkemistä ja oivalluskykyä.

Käytännöllisesti katsoen kaikki, mitä ihmiset tekevät tai yrittävät tehdä, perustuu ajatukseen. Ajatus ei kuitenkaan koskaan voi muuttaa aivosoluja.

Totuuden näkeminen siitä, että ajatus on toimimisellaan luonut sekä ulkoisen että sisäisen sotkun, johtaa kysymään vakavasti: voiko tuo toiminta päättyä? Jos ajatus ei voi tätä päättää, mikä voi? Mikä on uusi instrumentti, joka lopettaa kaiken tämän kurjuuden?

Onko mitään keinoa kommunikoida tätä herkkää ja monimutkaista asiaa ihmiselle, joka on jämähtänyt perinteeseen?

Tiedemiehet ja poliitikot eivät kuuntele tällaista puhetta, eivät myöskään idealistit, totalitaristit eivätkä syvästi dogmaattiset uskonnolliset ihmiset. Rikas ei kuuntele, ja köyhä haluaa ensin leipää. He kaikki ovat päätyneet omiin johtopäätöksiinsä.

Kaikki tämä haeskelu vaikuttaa ihmiskuntaan. Uusi instrumentti on oivalluskyky. Se toimii mielessä ja vaikuttaa aivoihin. Kun aivot ovat hiljaa, minää ei ole. Silloin on kauneutta, hiljaisuutta, tilaa ja äärettömästä myötätunnosta syntynyttä oivalluskykyä.