fi

1. Turun junassa kolahtaa

Kuinka nuo sanat tärähtävätkään tajunnassani. Istun Turun junassa. Iltalehdet luettuani otan kirjan ja alan lukea. Neljännellä sivulla sanotaan:"Every school I visited was participating in the suppression of creative genius."

Lause on Gordon MacKenzien ja vapaasti käännettynä: Jokaisessa vierailemassani koulussa tukahdutettiin oppilaiden luovaa neroutta. Kirjassaan "Orbiting the Giant Hairball" hän kuvaa tuskaisen terävästi, miten ihmisiltä otetaan henki pois häntä tappamatta. Mackenzie puhuu työpaikoista, joissa ihmisten luovuus tukahdutetaan ja heidät suostutellaan päivästä toiseen sanomaan ja tekemään sellaista, mihin he eivät oikeasti usko ja mitä he eivät todellakaan tahdo.

Tämä tajunnan typistäminen aloitetaan kotona, sitä jatketaan koulussa ja se huipentuu työpaikoilla.

Alistamista, auktoriteetteja, kuria, pakottamista, tunteiden tukahduttamista, mielikuvituksen patoamista. Kun ihmisen lasta kasvatetaan sellaiseksi, mitä yhteiskunnassa pidetään ihanteena, sanotaan normaaliksi ja kutsutaan aikuisena olemiseksi, hiipuvat tai katoavat kokonaan luovuus, aitous, spontaani ilo, innostus, ihmeiden ihmettely, kauneudesta mykistyminen, hurmoksen kokeminen.

Kuudennella luokalla oppilaista vain kaikkein oudoimmilla on MacKenzien mukaan enää jäljellä sitä alkuvoimaista neroutta, sitä luovaa ja rohkeaa taiteilijaa, joka jokainen lapsi luonnostaan on.

Tuhotyö on tahatonta. Se ei ole ilkeiden ihmisten julma juoni, vaan seurausta siitä sitkeästä uskomuksesta, jonka mukaan erilaisuus on uhka ihmisten yhteistyölle ja siksi kitkettävä pois ihmisistä.

Melkein kaikki me olemme tämän uskomuksen uhreja. Kutistamme ja litistämme itseämme ja toisiamme, mutta emme pahuuttamme, vaan paremminkin siksi, että emme tajua näin tekevämme.

Tottelemme, alistumme, uskomme siihen mitä meille sanotaan, koska omilla aivoilla ajatteleminen ja puolensa pitäminen merkitsee asettumista maalitauluksi ihmisille, jotka eivät uskalla samaa irtiottoa edes yrittää ja haluavat, että kukaan ei poikkea laumasta.

Jos päättää riuhtaista itsensä irti yhteisöön sitovasta henkisestä napanuorasta, jos päättää lakata olemasta kiltti alistuja ja ottaa itse vastuun kaikesta mitä tekee, elämästä ei tule helppoa. Helpompaa olisi tehdä niin kuin toiset toivovat, kulkea virran mukana, vaieta ja olla vaatimatta. Mutta ei se ole sellaista elämää, jota me sydämessämme tahdomme elää.

Kun tuo taiteilija, luova ja leikkivä lapsi sisällämme menehtyy, menetämme ison osan siitä, mitä olemme ihmisinä. Elämästä tulee pelkkää selviytymistä, suoriutumista, mukautumista, hyväksytyksi tulemisen tavoittelua, hallittua ja hillittyä, mutta hengetöntä ja tarkoituksettoman tuntuista, sanalla sanoen tylsää.

Miljoona sielua sykkyrässä

MacKenzien sanat heräävät henkiin. Teksti käynnistää päässäni vuolaan virran näkyjä, muistikuvia, sanoja, lauseita lehdistä, kasvoja kaduilla, ääniä eetterissä. Kaikki ne todeksi todistavat, miten työ heittelee ihmisiä, nostaa ja lyö hyväilee ja murskaa.

Tutkimusten mukaan yli miljoona suomalaista menee joka arkiaamuna hampaat irvessä ja sielu sykkyrässä töihin, odottaa iltaa, perjantaita, lomaa ja eläkettä, unelmoi sapattivapaasta ja lottovoitosta, haluaisi vapauttua työn ikeestä.

Ahdistus, pelko ja inho näkyvät naamasta ja tunkevat ulos monella tavalla. Niitä paetaan vimmaisesti, niistä puhutaan, niitä lääkitään miljoonilla markoilla.

Niitä myös vaalitaan. Melkein ylpeillen valitamme toisillemme kiireitä ja paineita ja haasteita ja uupumusta.

Joskus ihmisiä kuunnellessani toivon, että he itse kuulisivat oman puheensa: itsesäälin, synkkyyden, katkeruuden, kyynisyyden, kiukun, vihan, apeuden, tylsistymisen ja toivottomuuden vaikutelman.

Miksi ihmiset suostuvat kutistettavaksi, olen kysynyt. Minulle on vastattu, että ei ole vaihtoehtoa. Ihan samaa sanoi virolainen ilotyttö Iltalehdessä: Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin myydä itseään.

Totta kai meillä on aina vaihtoehtoja, mutta ne eivät kävele kohti tai lennä päin, niitä on mentävä noutamaan.

Pelasta edes itsesi!

Miljoona suomalaista kituu tehdessään työtään! Vikaa on meissä ja johdossa. Meitä johdetaan liikaa ja liian vähän: liikaa kytätään ja komennellaan, liian vähän kuunnellaan ja kannustetaan. Mutta jos ihmiset voivat työssään huonosti, syy ei tietenkään ole yksin esimiehen.

Olen tavannut tuhansia esimiehiä, mutta en muista kohdanneeni yhtään sellaista pomoa, joka haluaisi johtaa ihmisiä huonosti, saati tuhota heidät työllä. Tarkoituksellinen tuhoaminen olisi sairasta ja ajatuksenakin kuvottava.

Monet kokevat oman esimiehensä johtavan alistavasti ja ahdistavasti. Osa arvostelusta on oikeutettua, osa ihan omaa vikaa tai vain huono tapa. On helpompi syyttää esimiestä omasta huonosta olosta kuin tarkistaa omaa suhdettaan työhön.

Harvat saavat työskennellä valistuneen ja viisaan esimiehen lähiohjauksessa. Omista esimiehistäni (yhdeksän heitä on ollut) yksi oli ylitse muiden. Hän johti niin, että ihmiset saivat kukoistaa töissä. Se on niin harvinaista, että helpommin voittaa lotossa...

On kuitenkin ihan tyhmää, totaalista ajan ja energian hukkaa syyttää pomoa omasta huonosta olosta. Hän on mikä on eikä ainakaan meidän käskystä muuksi muutu. Suosittelen sen sijaan keskittämään kaikki voimat itsensä pelastamiseen, omien työajatusten ja -tapojen muuttamiseen.

Lähden siitä, että työtä voi ja sitä pitää tehdä hurmoksessa, hengästyttävän innostuneena. Ei pidä tyytyä vähempään.

Emme ehkä voi yksin nostaa ja pelastaa omaa työpaikkaamme, emme koko konsernia emmekä muuttaa maailmaa, mutta itseämme voimme.

Elämämme on koko ajan käynnissä. Ei kannata tuhlata sitä tekemällä sellaista työtä, missä ei ole riemumielin mukana. Vaihtoehdot työssä kitumiselle ovat: vaihda ajatuksia tai vaihda työtä.

Yhtenä aamuna kaikki on toisin

Muutoksen tuottaminen edellyttää kolmea asiaa: ensiksi on saatava tiukka ote asioista, toiseksi on tiedettävä mitä tehdä niille ja kolmanneksi tehtävä se.

Uskon omakohtaiseen oivaltamiseen ja nopeisiin muutoksiin. Esineiden maailmassa asiat muuttuvat hitaasti. Lajien kehityksessä tuhat vuotta on lyhyt aika, mutta mielen maailmassa toimivat toiset lait.

Mieli voi muuttua sekunnissa. Kun ihminen alkaa nähdä jonkin asian toisin, hän alkaa toimia toisin. Mielen muutos voi toki olla hidas ja tuskainen, mutta se voi myös olla tuskaton ja välitön välähdys.

Muutos voi käynnistyä ulkopuolelta tai ihmisen sisältä. Sen voi laukaista pakko tai oma halu kasvaa. Muutoksen motiivi voi olla nöyrä ja jalo tai narsistisen itsekäs ja sadistisen julma.

Ratkaisevaa on, haluaako ihminen oppia syvemmin ymmärtämään elämää ja itseään ja haluaako hän elää hyvin ja oikein, vai tyytyykö hän pelkästään ajelehtimaan arvaamattomasti muuttuvien olosuhteiden uhrina.

Jos yritämme tuottaa muutosta ymmärtämättä ensin itseämme, tulemme tuottaneeksi tuhoa. Juuri näin ihmiskunta tällä hetkellä toimii. Vaikka jokainen meistä haluaa hyvää ja kaunista, yhdessä toimiessamme tulemme synnyttäneeksi sellaista sekasotkua ja tuhoa mitä kukaan ei halua.

Uskon tämän johtuvan siitä, että jotakin oleellista itsestämme ihmisinä emme ole joko ollenkaan ymmärtäneet tai olemme käsittäneet väärin.

Työ on iso osa aikuisen ihmisen elämää. Ja työ on monelle tuskaa, liian monelle. Siksi työ on ajateltava uudelleen. Meidän on tarkistettava ja muutettava suhdetta omaan työhömme. Miksi teemme työtä, mitä se meille merkitsee, mitä haluamme saada aikaan, miten syttyä omasta työstä ja säilyttää samalla herkkä ote elämään?

Työ ei ole tauti, josta pitää parantua. Se on puu, jonka tulee kantaa herkullisia hedelmiä. Jos työstä on tullut pakkopullaa, olemme myyneet henkemme liian halvalla. Toisaalta, jos työ on elämämme tarkoitus ja itseisarvo, meistä tulee työkoneita ja lakkaamme olemasta ihmisiä.

Tasapaino horjuu helposti. Työ imaisee ja sokaisee. On joskus vaikea havaita omaa uupumistaan ennen kuin on myöhäistä.

Pelissä ei ole vain suhteemme työhön, vaan kaikki mitä olemme ja teemme. Suosittelenkin jokaiselle oman työsuhteen uudistamista niin, että suhdettaan työhönsä käy huolellisesti läpi ja muuttaa tarvittaessa niin, että työn tekemistä rakastaa, sen hallitsee niin, että saa aikaan sen mikä pitääkin ja vähintäänkin sivistyneesti sietää työystäviään.

Tavoitteena voisi olla vaikka se, että omissa läksiäisissään ei tarvitse sanoa erään 42 vuotta samaa taloa palvelleen ystäväni tavoin tehneensä "paskakeikan, mutta onneksi pääsee nyt pois".

Elvytystä omin voimin

Esitän yksinkertaisia ja käytännössä koeteltuja keinoja työn henkisen kuorman keventämiseksi ja työinnon ja kukoistuksen synnyttämiseksi. Kirja jakaantuu neljään osaan: kiteytys, kevennys, kohennus ja kukoistus ja esittelen kolme menetelmää, joita olen käyttänyt työyhteisöjen kehityshankkeissa ja yksilöiden kanssa työskennellessäni.

1. Kiteytystekniikka, jossa kiteytyskortille tai -kartalle kirjataan, mikä on oleellista kussakin asiassa.

2. Dialogi, jonka tarkoitus on keskustelussa toisten ihmisten kanssa nähdä omia oletuksia ja uskomuksia, ja näkemisen jälkeen vapautua niistä.

3. Omaohjaus, joka tarkoittaa täyden vastuun ottamista itsestään ja omista tekemisistään ja itsensä ohjaamista niin, että et anna ahtaiden ja ahdistavien mielikuvien kutistaa ja kahlita omakuvaasi, vaan teet sen mihin pystyt.

Tämän kirjan tavoitteena on auttaa kirkastamaan ja elvyttämään suhde omaan työhön ja selkeyttämään oma Juttusi niin, että työsi tuntuu enemmän elämiseltä ja vähemmän itsesi elättämiseltä.

Mestariminän elvytysohjelma etenee seitsemällä siirrolla:

  1. Kiteytä, mistä kiikastaa.
  2. Kaiva esiin katveet - se mitä ET näe.
  3. Päätä mistä luovut ja miten etenet.
  4. Oivalla mikä olet ja mikä on "Minun Juttuni"
  5. Hahmota hankkeet, joissa olet mukana.
  6. Ymmärrä yhteytesi; ketä ovat sinun "me" (tukijoukkosi) ja "he" (asiakkaat).
  7. Muotoile Mestariminä; mitä haluat olla ja mitä et.

Inhoan elämäntaito-oppaiden tee-näin -ohjeita, mutta sellaisiakin annan. Niitä ei kuitenkaan ole tarkoitettu oppimestarin ohjeiksi eikä komentajan käskyiksi, vaan hyvän ystävän hyvää tarkoittaviksi vinkeiksi, joita voi testata tai ohittaa.

Anna tämän olla työkirja. Lue tuhrien, käytä korostuskynää kun joku sana säväyttää tai lause kolahtaa. Kirjoittaessasi kiteytyksiäsi suosittelen kuitenkin käyttämään lyijykynää, ettei tarvitse ostaa toista kirjaa, jos (tarkoittaa: KUN) tulet toisiin ajatuksiin.

Minua ei tarvitse totella, ei edes uskoa. Ole ihmeessä eri mieltä. Älä tee mitään mitä et tahdo. Jos ei huvita, älä kirjoita sanaakaan. Älä edes lue, jos tämä ei haasta ja tunnu hyvältä.

Mutta jos luet, kirjoitat kiteytyksesi, syvennyt latautuneesti omaan mieleesi, kevennät kuormaasi, ällistelet oletuksiasi ja työstät uskomuksiasi, ihmeellinen prosessi saattaa käynnistyä itsessäsi ja kuljettaa sinua nosteessa jonnekin, missä et ehkä ole koskaan ennen käynyt. Lukeminen on kivaa, mutta vasta tekeminen vaikuttaa...

Kaikki on uutta ja tuoretta

On akateemista ajanhukkaa keskustella siitä, voiko ihminen muuttua vai ei. Olipa vastaus juu tai jaa, se on oletus, uskomus, arvaus. Itse uskon, että se mitä kutsutaan ihmisen mieleksi, on muutettavissa, mutta ei ulkoa. Ulkoa pakotetut muutokset ovat aina enemmän tai vähemmän pinnallisia, tilapäisiä ja usein tuskallisia.

Me muutumme ihmisinä joka tapauksessa koko ajan, halusimme tai emme. Elämä muuttaa meitä ja teemme joka päivä tuhansia tietoisia ja tiedostamattomia valintoja, jotka muovaavat meitä.

Mutta kukaan ei voi muuttua puolestasi. Jokaisen on itse löydettävä oma Juttunsa.

Syytä minua, jos mitään ei tapahdu. Joko en ole sisäistänyt mitä sanon tai en saanut sitä ulos itsestäni. Ja jos jotain tapahtuu, se on ihan ikiomaa ansiotasi...