Onko hitsaamisessa hohtoa?
Elokuvassa "Kaunis mieli" on kohtaus, jossa skitsofreniaan sairastunut matikkanero John Nash on pitkän hoitojakson jälkeen päässyt kotiin toipumaan.
Hänen työtoverinsa tulee tervehtimään ystäväänsä. Miehet istuvat kuistilla ja juttelevat.
"John, sinun on nyt tärkeätä muistaa, että elämässä on muutakin kuin työ."
"Mitä muka?", Nash kysyy vilpittömän hämmentyneenä.
Työllä tarkoitetaan Nykysuomen sanakirjan mukaan jonkin tehtävän suorittamiseen käytettävää inhimillistä energiaa. Moni mieltää työ-sanan tarkoittavan ensisijaisesti sellaista toimintaa, josta maksetaan palkkaa.
Tuoreen tutkimuksen mukaan 90 prosenttia suomalaisista käy töissä ensisijaisesti rahan takia. Tämä on surullinen, joskin ilmeisen harhaanjohtava tieto.
Raha on tietenkin monille tärkeä syy tehdä työtä, mutta on työllä paljon muitakin merkityksiä ja ihmiset kyllä tietävät sen, vaikkeivät aina muista.
Hanki parempaa luulemista
Pekka Himanen esittää kipakassa kirjassaan "Hakkerietiikka" uuden työkäsityksen. Himasen mukaan protestanttinen etiikka nosti työn rangaistuksesta elämän tarkoitukseksi ja kylvi mieleemme stressin siemenet istuttamalla sinne pirullisen perususkomuksen, että aika on rahaa.
Tämän uskomuksen mukaan myymällä aikaasi saat rahaa ja rahalla voit ostaa tavaroita, joilla saat parempaa elämää. Oleellista elämässä on siis opetella käyttämään (ja myymään) aikaansa mahdollisimman hyvin.
Tähän työ- ja elämäkäsitykseen kuuluu, että lapsuus on lähinnä työhön valmentautumista ja vanhuus työeläkkeineen lähinnä sivistyneen yhteiskunnan kohtelias tapa kiittää niitä, jotka ovat elämänsä kuluttaneet työtä tehden.
Himanen muistuttaa, että vaikka työkeskeisyys hallitsee aikamme ajattelua, se on lyhyt (ja monella tavalla synkkä ja tuhoisa, vaikkakin tuotannollisesti tuottoisa) jakso ihmiskunnan historiassa. Parisataa vuotta sitten ihmisiä vielä kiinnosti, onko kuoleman jälkeen elämää, nyt keski-ikäisen suurin murhe näyttää olevan se, onko työn jälkeen elämää eli miten työpäivän jälkeen jaksaisi ja ehtisi vielä tehdä jotain muutakin kuin kotityöt.
Hakkeri tekee työtä ennen kaikkea siksi, että se on kiinnostavaa, se innostaa ja energisoi, ei siitä maksettavan korvauksen vuoksi. Selvyyden vuoksi todettakoon, että Himasen sanastossa hakkeri ei tarkoita tietokoneisiin tunkeutujaa vaan "minkä tahansa alan osaajaa tai innokasta tekijää".
Jos tekee työtä etupäässä siksi, että tekeminen kiinnostaa ja kiehtoo, aika ja raha menettävät mahtiasemansa. Mitä ihminen haluaa tehdä, sille hän löytää ajan. Kun homma vetää puoleensa, ei tarvitse kytätä kellosta, että tarvittava määrä tunteja tulee tehdyksi.
Jos joku juttu todella herättää vastustamattomia intohimoja, teet sitä vaikka ilman palkkaa.
Onko tylsä aina tylsää?
Tähän voi joku todeta, että helppohan se on kaiken maailman himasten hurskastella intohimoista, mutta kävisivät testaamassa ajatustensa oikeutuksen tositöissä tehtaissa ja toimistoissa vaikka seisomalla hihnalla tai pyörittelemällä papereita peppu puuduksissa viisi päivää viikossa aamusta iltaan ja kokeilemalla sitten muutaman vuoden päästä nauramatta sanoa samat sanat.
Kysymys kuuluu: voiko hitsaaminen olla hauskaa? Onko nuohoamisessa nostetta? Saako konttoritöistä saada kicksejä? Imaiseeko ilmoitusten myynti ihmisen taivaisiin? Onko normaalia nauttia arkisesta aherruksesta? Tuleeko tylsän työn ehdottomasti tuntua tylsältä?
Vastaus on: riippuu siitä, miten suhtaudut työhön.
Omaksumamme oletuksen mukaan työ on työtä eikä siihen kuulu leikki. Työtä pitää tehdä, koska sitä pitää tehdä. Myy aikasi, ole paikalla, tunne vastuusi, tee tehtäväsi, anna kaikkesi. Vastineeksi saat palkkaa, aseman ja arvostusta sen verran kuin sinun katsotaan ansaitsevan.
Uusi työoletus lähtee siitä, että on olemassa asioita, jotka kiinnostavat sinua, sytyttävät, herättävät henkiin. Haluat tehdä käsilläsi jotain tai käyttää päätäsi. Haluat auttaa sairaita tai kirjoittaa, myydä koteja tai pitää kauppaa. Haluat tehdä ihmisten kanssa tai uppoutua omiin oloihisi.
Kiinnostus työntää sinut opiskelemaan sitä, mikä saa sydämesi roihuun. Et laske tunteja kirjojen ääressä, uteliaisuutesi saa sinut unohtamaan ajan. Kukaan ei katso kellokorttiasi, mutta tiedät, että valmis olet vasta kun osaat sen mikä pitää osata.
Pian pääset näyttämään mitä osaat. Se on vähän, aluksi, mutta tekijä oppii työssään.
Kiinnostuksesi kestävyyttä testataan karuissa kenttäolosuhteissa. Se mikä vetää sinua, ei välttämättä sovi systeemiin. Sinä haluat edetä omalla tavallasi, järjestelmä huutaa tuloksia. HETI!
Sinua punnitaan nyt mittareilla, joilla järjestelmä arvioi omaa toimivuuttaan. Näistä mittareista kaksi on ylitse muiden: oliko asiakas (tarpeeksi) tyytyväinen, tuliko tulosta (tarpeeksi).
Punainen lanka piilossa
Hätäisesti vilkaistessa saattaa näyttää siltä, että ihmisten intohimot ovat sovittamattomassa ristiriidassa systeemin tavoitteiden kanssa.
Eivät ole, päinvastoin. Silloin kun työ ymmärretään oikein ja organisoidaan järkevästi, ihmiset pääsevät toteuttamaan intohimoja työssään ja organisaatio onnistuu toteuttamaan hurjimmatkin tavoitteensa.
Näin tapahtuu vain sillä ehdolla, että ensiksikin organisaatio oivaltaa, mihin sitä oikeasti tarvitaan ja se lakkaa toimimasta vain ollakseen olemassa.
Kaikissa toiminnassa punainen lanka katoaa helposti ja jatkuvuudesta tulee itseisarvo. Asioita tehdään, koska niitä "kuuluu tehdä" eikä siksi että niitä tarvitaan. Tarkoituksettomuus ja toiminnan itseisarvoisuus näkyy onttouttaan kumisevissa missioissa, visioissa ja arvojulistuksissa, joita yritykset ja yhteisöt ovat konsulttien kanssa tai ilman heitä väkisin vääntäneet todistaakseen oikeutensa olemiseensa.
Milloin viimeksi olet kuullut INNOSTAVAN, intohimoa huokuvan mission? Missä toimii yhteisö, jossa visio todella VAIKUTTAA kaikkiin ihmisten tekemiin päätöksiin ja työarjen valintoihin? Voitko osoittaa yhteisön, jossa arvoja TODISTETTAVASTI eletään todeksi ja ne näkyvät asiakkaille asti tekoina?
Toiseksi edellytys on, että ihminen oivaltaa tehtävänsä siinä kokonaisuudessa, jonka osa hän on, sisäistää syvästi sen missä on mukana. Näin ei ole silloin, kun ihminen näkee itsensä vain hänelle annettujen tai langenneiden tehtävien teknisenä toteuttajana. Tästä seuraa väistämättömästi työn mielekkyyden aleneminen ja omakuvan kutistuminen.
Molemmilla ongelmilla on yhteinen nimittäjä: jos punainen lanka katoaa, hommasta häviää hohto. Mutta ei hätää: tautiin on olemassa lääke. Pulmamme on ollut, että olemme hoitaneet pelkkiä oireita emmekä niiden aiheuttajaa.
Jos haluamme todella kitkeä ongelman juurineen, meidän on mentävä ytimeen asti. Aspiriini saattaa auttaa, jos hammas on kipeä. Mutta se vain lievittää kipuja hetkeksi. Joskus ei auta muu kuin juurihoito...