Jokaisella on Juttunsa

Nostoja kirjasta

I KITEYTÄ!

1. Turun junassa kolahtaa  14

Sanat heräävät henkiin. Tajunnan typistäminen on hengen viemistä hitaasti. Miljoona sielua sykkyrässä. Työ nostaa, työ lyö. Vaihtoehto on aina. Pelasta ainakin itsesi. Kuuntele omaa puhettasi. Mieli muuttuu sekunnissa. Työ ei ole tauti, josta pitää parantua. Elvytysohjelman käynnistäminen. Jokaisen pitää etsiä oma Juttunsa.

2. Kiteytyskortilla korvien väliin  22

Pikku nyppimisistä kertyy huolten kuorma. Joutuu tekemään vai saa tehdä? Hampaat irvessä ei synny hyvää jälkeä. Eläminen on muutakin kuin työtä vuorotta. Onni karttaa työn täyttämää elämää. Mitä teet, sitä olet toisten silmissä. Ensin on havahdus. Tyytyä kohtaloon, vaikka ei tyydy. Unet toteutuvat vain, jos herää.

3. Mielen kuorman kimppuun  27

Sama jatkuu; aika ei poista ongelmia. Ruttunaamojen määrä on vakio. Tie ei ole tukossa. Kolmen metrin koskemattomuusvyöhyke. Oman päivän pilaaja tietää, mutta ei tajua mitä tekee. Kiteytys = minuutti latautunutta vastaamista. Kaiva omat ajatuksesi katsottavaksi. Pane piilominäsi vastaamaan.

4. Eroa keskinkertaisten kerhosta  32

Jokainen haluaa hyvää ja kaunista. Jos keskinkertainen kelpaa, saa vain keskinkertaista. Päivän tärkein päätös: kumartaako pomoa vai asiakasta. Hierarkiasta tuli arvon mittari. Puuhastelua ja byrokraattista pöhötystä. Hylkää se mikä ei toimi. Laadi eroanomus Keskinkertaisten kerhosta.

5. Onnen saa osaamalla  39

Näkymättömät nyörit nykivät meitä ylös ja alas. Pikkupulmista kasvaa hallitsematon hirviö. Työ kuin leikkiä. Haasteet tuovat hurmoksen. Johtajuus alkaa henkiin heräämisestä. Ota elämä omiin käsiin. Oivalla osallistumisvajeesi. Intopuntari. Innon ja onnen herkkä logiikka.

6.  Kovien Juttujen kimara  47

Vuoden huippuhetket. Pieni on aplodien osuus esityksestä. Täyttymystä odottavan aika on pitkä. Helppo haukotuttaa, hankala herättää henkiin. Mestaruus alkaa rohkeudesta ja nöyryydestä. Maailman metelissä mielen kaino kuiskaus ei kuulu. Valtaa on valtavasti. Aivot kutistuvat, jos niitä ei käytä.

7. Onko hitsaamisessa hohtoa?  54

Kaunis mieli erehtyy. Hanki parempaa luulemista. Työn uusi etiikka. Jos aika on rahaa, elämästä tulee ansaintaa. Onko työn jälkeen elämää? Hurmosta hihnalla, kicksejä konttorissa. Punainen lanka piilossa. Kumisevat missiot, helisevät visiot. Työtä tarjolla tekniselle toteuttajalle. Aspiriini poistaa kivun, juurihoito syyn.

II KEVENNÄ!

8. Ei näe mihin ei katso  60 

Kun työ ei näy, kuulu, haise, maistu. Katse katveisiin. Voiko valita viisaasti, jos ei ole mistä valita? Me olemme ongelma. Pää täynnä oletuksia ja odotuksia. Joulupukki on, jos uskoo. Lainalaatikko. Tulee sitä mitä kukaan ei ole tilannut. Pieni on pienen mielen maailma. Hetken huuma ei ravitse. Tavoitteleva ei onnea tavoita.

9. Sinulla on oikeus olla sinä  68

Juuttuva minä, muuttuva minä. Mitä tahansa muuta kuin totuus. Surkuttelemalla sympatiaa. Pyrkyrin piina. Aidosti itsevarma ei tarvitse pätevyydelleen pönkitystä. Itseensä tyytymätön on helppo kohde henkiselle holhoukselle. Käpertynyt tarpoo ihmissuhteiden suossa. Liituraita-Rambo ei saa ihmisiä puolelleen.

10. Ylikuorma kaataa kiltit, ahneet, herkät ja tyhmät  73

Pieniin pirstottu työ. Kasvoton raha. Ensin tulee tympäännys. Keho osaa kieltäytyä yhteistyöstä. Uupumus tarttuu. Kaikki ovat tartunnan saaneita. Heittäydy hankalaksi tai tuhoa itsesi työllä. Naurutesti. Sinnittelyn tie on hikisin.

11. Pelko hyydyttää hengen  78

Pelolla johtava pienentää ihmiset. Jokainen mokaa, onneksi. Hissutus estää irtiotot. Rohkeudesta rankaiseminen synnyttää hiirulaisia. Kahden kohdatessa alkaa henkien taistelu. Alistamalla ei rakenneta luottamusta. Vastareaktio vallan käytölle: viha tai orjan elkeet. Vajaaksi jää, jos ei saa tehdä mihin pystyy.

12. Roolipelejä työpaikkateatterissa  83 

Kolme opettajaa, kolme statusta. Jokainen liike, jokainen sana tulkitaan. Nokkimisjärjestys = nöyryytyshierarkia. Tuijotus on taisteluhuuto - katse viestii valtaa tai välittämistä. Virtaa kulkee ihmisten välillä. Kukkulalla mieli kohoaa ja ryhti paranee. Asema ei määritä sydämen sivistystä. Matto vedetään kukkojen alta.

13. Syväsukellus mielen maisemaan  90

Elämä on iso, mutta saa siitä pientä. Työ voi olla mahtavaa menoa. Sukella itseesi. Itsestään on helppo innostua. Hyvää päivää, minä. Seitsemän minuuttia oman mielen maisemassa. Lataudu, keskity ja kiteytä itsesi. Kynä ja paperi on silta itseen.

14. Katso tähteä, näe tähtitaivas  96 

Älä tongi tunkiota. Vankilaa vaihtamalla ei voi vapautua. Hyvässä elämässä on aikaa rakkauksille. Muistuta itseäsi mestaruuksista, heikkoudet muistat muutenkin. Jossakin on tasapaino. Tähtiä ja taivas. Suora yhteys olevaan. Live from Life. Ei palkkajoulu ja pikkujoulu piinasta pelasta.

III KOHENNA!

15. Vaikeasta tulee helppoa  104

Perusasiat pielessä. Kukaan ei ole solisti syntyessään. Pikatie on puppupuhetta. Tasangolla ei saa tylsistyä. Sota mestaruutta vastaan. Hohdokkaiden hetkien haussa. Syttyjä, Suorittaja ja Seurailija keskeyttävät. Viisi avainta Isoon Oveen. Takapakkitakuu; kehitys on hitaampaa kuin haluat.

16. Viisaat toimivat toisin  114

Toisten ajatuksia lainaamassa. Kymmenen mestaria, 20 kovaa kisälliä. Mikä Petersissä puhuttelee, miksi Sam säväyttää, mitä Ollila tekee toisin kuin jokapaikan jormat? Viisasten kerho on pieni. Tervettä järkeä, räväkkyyttä ja jaloa mieltä. Viisas haluaa ihmisten loistavan.

17. Olet missä olet mukana  118

Mestari ei tasosta tingi. Ulkoa ohjattu ei haasta eikä huumaa. Muistuta mieleen miksi. Tahdin määrää asiakas. Vain-minä latistaa itse itsensä. Heittäydy hankkeisiisi. Asiakkaalla on nimi. Listaa hankkeesi. Tutki tukijoukot. Tylsä toimenkuva vai Tehtävä, joka sytyttää?

18. Puhu pomolle!  125

Pikaohjeita oman pomon johtamiseen. Petollisimpia ovat oletukset. Avoimuus ei oikeuta kaatamaan likasankoja toisten niskaan. Pelon poistaminen poistaa pokkuroinnin. Kehityskeskustelun uusi henki: kuulustelusta kuunteluksi. Suora puhe vapauttaa ja velvoittaa.

19. Sinä olet mestari, me olemme mestareita  132

Kaiva esiin työystävien mestaruudet, heikkoudet havaitset muutenkin. Tunteita on oltava, mutta ne eivät saa sanella. Kaikista ei tarvitse pitää, mutta aikuisten on osattava tehdä työtä yhdessä. Kukaan ei saa ansaitsemaansa arvostusta. Anna Ystävän neuvo työystävälle.

20. Ilman arvoja oleminen on arvotonta  138 

Ote itsestä avaa oven mestaruuteen. Valtaa ei tulla antamaan. Vastuu on ensin. Omat arvot ja arvovalheet. Minun Juttuni. Tarpeet ovat puutostiloja. Ei voi olla onnellinen elämällä toisen elämää. Herrojen huvia: arvokäskyjä kuuroille korville.

21. Järjestä pääsi tai pääset järjestäsi  145

Liian paljon työtä, liian vähän leikkiä. Etsi olemisen innostavuudet. Siivoa sotkut, lakoa läjät. Puolet ajasta puuhastelua. Kaksitoista rohtoa raatajille. Kun kaikki kaatuu, pidä minuutin loma. Lopeta ennen kuin loput. Naura, hihitä, hymyile, tirsku. Viisi tuntia tyhjäkäyntiä, kolme kohellusta.

IV KUKOISTA

22. Se nostaa mistä syttyy  152

Kirkas ja kiihottava. Maistele hankkeitasi. Kenen päivän työsi pelastaa? Ilman aivoja ei ole tunteita. Työ esittävänä taiteena vai pelkkää puurtamista päivästä toiseen. Innon liekki palaa. Lapsi on läsnä. Latautunut tekeminen herättää henkiin.

23. Mestariminä ei odottele elämää  157 

Kiltit, välistävetäjät ja vapaat. Vastuusta alkaa vapaus. Ei tulla suureksi vaan elää suuresti. Oletko paikalla kun elämä on? Tällainen olen, Mestariminä. Mestaruus ei ole päätepiste. Sinkoilu seis. Mielen hallinnan hurja harha. Kuriton on onneton.

24. Noste on yhdessä nousemista  167

Emme ylitä itseämme vaan teemme sen mihin pystymme. Nostetta syntyy kun ihmiset nostavat toisiaan. Nostatus vastaan latistus. Kuuden hengen kertolasku. Sama maali sytyttää. Älä lukitse väärää vastausta. Dialogi on yhdessä ajattelemista. Pelit pilaavat yhteisen ilon.

25. Elämä on yhdessä tekemistä  175

Ihminen oman sivistyksensä vankina. Näkeminen on toimimista. Liimalapputerrorismi. Olemme enemmän kuin lapussa lukee. Unelmien yhteistyön kymmenen kiintorastia. Lastentarhan opit pätevät edelleen. Jos rakastaa, haluaa tehdä hyvin. Kiteytä oma Juttusi.Jokainen tarvitsee tilan olla se mitä on.

32 rastia oman Juttusi löytämiseksi  184

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......

.......