3. Totta ei pääse pakoon

Elämä on totta. Jotain ihan oikeasti tapahtuu.

Uusi fysiikka teki selväksi, että todellisuutta tutkittaessa käytetty väline vaikuttaa tehtyyn johtopäätökseen. Näin Bohm päätyi - kollegojensa kauhuksi - tutkimaan mieltä ja tajuntaa.

Vastuksesta ja vähättelystä välittämättä Bohm alkoi lukea sellaista, millä ei ole juurikaan tekemistä fysiikan kanssa. Hän pohti, mitä on totuus, miksi olemme täällä, miten mieli toimii, onko jotakin, mitä ei voi tajuta.

Kiinnostus oli varmaankin ammatillisen kiinnostuksen lisäksi myös halua käsitellä maastakarkotuksen aiheuttamia turhautumia ja traumoja.

Bohm aloitti tutkimusmatkansa pohtimalla, mitä tarkoittaa, että maailmankaikkeudessa kaikki kytkeytyy kaikkeen. Miten tuo kytkös toimii ja miten sen voisi havainnollistaa?

Kaikki on sisäisessä suhteessa kaikkeen.

Vanhassa maailmankuvassa osan ja kokonaisuuden suhde oli ulkoinen. Uudessa se on ennen kaikkea sisäinen. Sanakirja The Oxford Companion kuvaa, että kaksi alkiota on sisäisessä suhteessa toisiinsa silloin, kun kumpikaan ei olisi samanlainen ilman toista. Ne ovat siis riippuvaisia toisistaan!

Kaikki maailmassa on sisäisessä suhteessa toisiinsa. Kaiken muoto ja luonne määrittyvät suhteessa ympäristöön. Suhde voi olla läheinen, vaikka alkiot ovat kaukana toisistaan ajassa ja paikassa.

Tämä on helppo tajuta ajattelemalla itselle läheistä henkilöä. Rakas ihminen on erottamaton osa meitä.

Suhdettamme ihmisiin, luontoon ja esineisiin ei voi mitata minuuteissa eikä metreissä, vaan merkityksellä, jonka asioille annamme. Joku tuntuu läheiseltä, vaikka häntä ei ole nähnyt vuosikausiin, mutta meillä ei ole mitään yhteyttä henkilöön, joka istuu vieressämme bussissa.

Usein suhteen todellisen tärkeyden tajuaa vasta, kun se on ohi. Rakkaan menettäminen jättää reiän sydämeemme. Luopumisen tuska sävyttää sisäisen lisäksi ulkoisen maailman.

Aina sama, ei koskaan sama

Toinen Bohmin tekemä havainto oli, että kokonaisuus muuttuu. Liike on kaiken ydin. Hän kutsuu tätä sanalla holomovement, kokonaisliikunto. Mikään ei jää entiselleen, eikä - kulunutta sanontaa lainaten - kukaan voi astua samaan virtaan kahdesti.

Entiselleen ei jää mikään.

Näemme kohteiden liikkuvan, mutta vain käsitykset päässämme luovat tunteen liikkumisesta. Kaikki erilliset kohteet ovat omia luomuksiamme. Mikään sisäisessä suhteessa oleva ei ole oikeasti erillistä.

Kohdatessani henkilön vaikutamme toisiimme. Jokainen katse ja teko muovaavat meitä molempia. Lähetämme signaaleja, joihin toinen reagoi. Kohtaamisessa tapahtuu kahdenlaista liikettä: toinen ajassa ja tilassa, toinen mielessämme.

Bohmin universumi ei koostu vain aineesta eikä edes energiasta, oleellista on kokonaisuuden loputon liike. Näemme ja tunnemme ilmentymiä, mutta kaikki on liikkeessä, ja liikkeen perusta on aistien ulottumattomissa.

Katselemme aistien meille välittämää näytöstä, ja se on meille kaikki kaikessa, mutta näkymätön on elämämme näyttämö.

Näytöksen kohtuuton korostaminen ei ole vain harmiton harha, vaan kohtalokas virhe, joka vaurioittaa mieltämme. Se katkaisee yhteytemme maailman ytimiin, toisiin ihmisiin, luontoon ja itseemme.

Tieteessä totta on vain se, minkä voi oikeaksi todistaa. Tämä johtaa rajoittuneeseen maailmankuvaan, koska kaikkeudessa on paljon sellaista, mitä ei voi todistaa.

Tarvitsemme tiedettä ja todisteita. Kaikki tieteelliset tulokset perustuvat kuitenkin oletuksiin. Jos ne ovat rajoittuneita, johtopäätökset ovat yhtä rajoittuneita.

Tiede ei voi saada todisteita aidosta mysteeristä. Ja loppujen lopuksi elämä on aikamoinen mysteeri.

Monet kuvittelevat mielensä kartan olevan täydellinen. Heidän vakaumuksensa määrittelee, miten maailma toimii. Se on aina vain oletus, mutta henkilö itse ei sitä sellaisena pidä.

Monissa uskonnoissa oletetaan, että on olemassa jokin hahmo tai jonkinlainen todellisuus, jota ei voi oikeaksi todistaa. Riittää kun siihen uskoo.

Maailmankatsomuksemme on aina yhdistelmä uskoa ja tietoa. Tiedemiehiä ei yhtään kiusaa, että siviilissä he uskovat asioihin, joille ei ole minkäänlaista tieteellistä näyttöä.

Kvanttiteorian mukaan mittalaite määrittää todellisuuden. Tästä seuraa, että maailman tutkiminen on myös itsen tutkimista.

Emme keksi, vaan omaksumme maailmankuvamme.

Kukaan ei itse keksi maailmankuvaansa. Omaksumme sen kulttuuristamme, imemme itseemme kaikenmoista, emmekä aina erota, mikä on totta ja mikä ei.

Elämämme rakentuu huojuvalle pohjalle. Käsityksemme riippuvat siitä, missä olemme sattuneet syntymään, keiden kanssa olemme eläneet, mitä lukeneet ja mitä kaikkea kokeneet.

Totuus ei ole mielipide. Se ei riipu olosuhteista. Se on ihan sama kaikille. Eri asia on, näemmekö sen, erotammeko faktan fiktiosta.

Totuudella on itseisarvoa, koska sen pohjalle on turvallista rakentaa oma maailmankuvansa.

Tyhjä on täysi

Ilmimaailma on vain pikku ripaus valtavassa energiameressä. "Tyhjä" tila aineellisten kohteiden välissä ei suinkaan ole tyhjä, se on täynnä energiaa ja informaatiota.

"Tyhjä" tila on täynnä energiaa ja informaatiota.

Modernissa fysiikassa tyhjä tila on energiaa. Jokaisella aallolla on vähimmäisenergia, ja jos kaiken aaltoenergian laskee yhteen, tulos olisi lähes ääretön.

Bohm laski, että yhdessä kuutiosentissä "tyhjää" tilaa on enemmän energiaa kuin koko tunnetun maailmankaikkeuden aineessa. Avaruus on siis totisesti täynnä ja aine vain pieni pisara sen pinnalla.

Tila välillämme yhdistää meidät.

Ainoa syy, miksi emme näe tuota energiaa on, että valo läpäisee sen. Koemme tilan tyhjänä, vaikka sitä voisi yhtä kaikki pitää täytenä. Se on kaiken olemassaolon perusta. Aine on vain yksi energian monista muodoista.

Tyhjä tila ihmisten välissä ei Bohmin mukaan siis erota meitä, se yhdistää meidät. Ihastuttava ajatus!

Tämä voi kuulostaa jo tarpeeksi oudolta, mutta Bohm ottaa vielä yhden askeleen todeten, että informaatio tuossa tyhjyydessä on potentiaalisesti aktiivista. Se ei odottele passiivisesti, vaan saattaa muovata sitä, mitä näemme.

Hän selventää asiaa analogialla. Ilmassa on radioaaltoja. Kuulemme ne vain, jos ne muunnetaan ääneksi vastaanottimessa. Ne ovat olemassa kaiken aikaa, valmiina käyttöön. Informaatio on olemassa, käyttipä sitä tai ei.

Sama periaate toimii mielessä. Jokin asia nappaa huomiomme ja annamme sille merkityksen. Ero on siinä, että radiossa on kytkin, josta toosan saa kiinni, mutta mielessä ei ole.

Suuri osa mielen sisällöstä ei ilmene mitenkään, se on ainoastaan potentiaalisesti aktiivista. Se vaikuttaa silti salakavalasti siihen, mitä näemme, koemme tai teemme.

Kajastus

Näemme kapean kajastuksen maailmasta ja annamme kokemallemme kohtuuttoman merkityksen. Elämme omassa pikku poterossamme tietämättä kovin paljoa siitä, mitä kaikkea maailmassa on meneillään.

Kyse ei ole harmittomasta harhasta, vaan vakavasta virheestä ihmisen sisäisessä järjestelmässä.

Ensimmäinen askel vian korjaamiseksi on tajuta, että kuvamme maailmasta on vain tulkinta eikä ehdoton, objektiivinen tosiasia.

Tiede on vakava yritys löytää faktat, mutta hyvä tiedehenkilö ei kuvittele tietävänsä tai ymmärtävänsä kaikkea. Hän keskittyy johonkin näkökulmaan tai yksityiskohtaan, ja näin tehdessään sulkee jonkin osan todellisuutta tarkastelun ulkopuolelle. Kokonaisuus on kuitenkin aina enemmän kuin havaintomme.

Bohm haastaa länsimaisessa filosofiassa ja tieteessä omaksutun atomistisen ontologian. Hänelle käsitys ulkoisessa suhteessa olevista erillisistä elementeistä on paitsi rajoittunut myös väärä ja vaarallinen.

Yhteiskunta on ihmismielen ilmentymä. Se on monimutkainen sekoitus faktaa ja fiktiota. Kansakunnat jaetaan maantieteellisesti ja psykologisesti. Rajoja vedetään sisäisesti ja ulkoisesti, mutta ne eivät estä saasteiden ja väkivallan leviämistä.

Useimmat ongelmat ovat meille yhteisiä, eivät henkilökohtaisia. Olemme kiinni kokonaisuudessa, ei ole paikkaa, mihin todellisuutta voi paeta. Voimme sulkea silmämme todellisuudelta, mutta emme eristää itseämme maailmasta.

Me olemme maailmassa ja vaikutamme siihen myös silloin, kun emme tee tai ajattele mitään.

Henkisessä häkissä

On helppo ajatella, että maailman ongelmat eivät ole minun syytäni, koska en ole niitä aiheuttanut. Asia ei ole näin yksinkertainen!

Sisäinen sotku johtaa ulkoiseen sotkuun.

Ajatuksemme ja reaktiomme luovat todellisuuttamme. Me emme ole erillisiä yhteiskunnasta, me olemme yhteiskunta, sen jakautumat ja korruptio ovat meidän lapsiamme. Sotku maailmassa ei ole vain ulkopuolella, se myllää meidän kaikkien sisuksissa.

Sisäinen sekasotku johtaa ulkoiseen sotkuun. Me emme vain seuraile sivusta maailman menoa, vaan osallistumme sen luomiseen jokaisella johtopäätöksellä, eleellä ja puolemme valitsemisella.

Jos eläisimme ja toimisimme pelkkien faktojen perusteella, maailmassa ei olisi konflikteja. Niitä on, koska asumme omassa laatikossamme: kansallisessa, uskonnollisessa, poliittisessa, tieteellisessä tai sosiaalisessa pikku poterossa.

Päässämme voi pyöriä hienoja ja ihania ajatuksia, mutta juuri ajatustemme takia on vaikeaa tai mahdotonta tehdä ja ajatella yhdessä. Elämämme perustuu ohjelmaan, joka muovaa mieltämme ja maailmankuvaamme. Meille se ei ole ohjelma, vaan havaintoja tosiasioista.

Koska samaistumme omiin uskomuksiimme, niistä on turha neuvotella. Puolustamme niitä kaikin keinoin, silloinkin kun eivät ole totta! Fanaattista tai mielipuolta ei voi houkutella eikä pakottaa näkemään, että hänen mielensä ohjelma luo harhoja ja kaaosta. Tuskin kukaan näkee oman vakaumuksensa seurauksia. Ne ovat turvamme ja ihmisoikeutemme.

Olemme valmiita tappelemaan ja tappamaan niiden takia, mutta emme pohtimaan niiden oikeutusta. Kuolemme mieluummin kuin luovumme perususkomuksistamme edes silloin, kun näemme niiden aiheuttaman vahingon ja tuhon.

Hyvä tahto ei riitä

Meitä ei voi syyttää. Tämä toimintamalli on koodattu egosysteemiimme. Jos näkisimme sen, toimisimme. Emme toimi, koska emme näe. On todella vaikea nähdä mielen syviin sopukoihin. Tarvitsemme jonkin töytäisyn.

Perinteinen tapamme ratkaista ongelma on etsiä syy ja käyttää tahdonvoimaa sen selättämiseksi. Tämä toimii yksinkertaisissa ongelmissa. Pienellä vaivannäöllä onnistun pudottamaan painoani tai pääsen työstämällä eroon jostakin pelostani.

Tämä tapa perustuu ristiriitaan. Meidät on ohjelmoitu elämään ristiriidassa, sekä sisäisessä että ulkoisessa. Olemme niin tottuneet siihen, että päähämme ei pälkähdä epäillä, vaikka meille suorastaan tuputetaan todisteita sen typeryydestä.

Sama menetelmä ei toimi globaalien ongelmien ratkaisemisessa. Köyhyys, eriarvoisuus, väkivalta ja saastuttaminen ovat ihan erilaisia asioita kuin henkilökohtaiset kipuilumme. Niihinkin kyllä tarvitaan tahtoa, mutta se ei riitä.

Maailman ongelmat ovat seurausta toimistamme. Emme me niitä yksin aiheuta, mutta yhdessä kylläkin. Syitä on kaksi.

Ensiksikin haluamme ristiriitaisia asioita. Haluamme sekä syödä että säilyttää kakun. Haluamme elää rauhassa ja puolustaa omaa isänmaatamme. Vihaamme välillä jopa omaa rakastamme. Haluamme pitää hauskaa juomalla viinaa, mutta emme halua krapulaa. Toinen tekee toisen mahdottomaksi.

Kun ei tiedä, mitä haluaa, saa mitä sattuu tulemaan.

Toinen syy on, että globaalit ongelmat ovat systeemisiä. Niihin ei ole yhtä syytä, jonka korjaamalla vika poistuu. Ei ole nappia, jota painamalla köyhyys poistuu tai ilmasto pelastuu.

Jos keksii syyn, keksii keinon.

Jos keksimme miksi, keksimme ennen pitkää miten, mutta systeemivirheet eivät helposti paljastu.

Molemmissa kirjoissaan, Thought as a System ja Changing Consciousness, Bohm korostaa, että maailman kriisien ratkaisemiseksi on kaivettava esiin juurisyy. Oireiden operointi voi vähän helpottaa, mutta ei paranna tautia.

Emme ymmärrä inhimillisen tragedian yhteistä nimittäjää. Vuosisatoja meihin on ohjelmoitu vääriä oletuksia maailmasta.

Luulemme olevamme koko kaikkeuden keskus. Ylikorostamme omaa osuuttamme. Me totisesti EMME ole kaiken keskus, eikä meillä ole sellaista asemaa kuin haluamme kuvitella!

Fokus faktoissa

Havahtumisen ensimmäinen askel on nähdä ero kahden maailman välillä: ykkösen ja kakkosen. Se mitä tapahtuu, on absoluuttista. Vaikeutemme tulevat siitä, mitä ajattelemme. Se on suhteellista ja sattumanvaraista.

Nälänhätä, sodat, viha, kateus, suru ja kärsiminen ovat totta, mutta ne ovat meille myös käsitteitä, mielemme luomuksia. Voimme puhua ruuasta ja rakkaudesta, mutta sanoilla ei poisteta nälkää eikä sotia.

On itsekästä ja edesvastuutonta sulkea silmänsä ja paeta maailmaa etsimällä vain omaa mielihyväänsä ja onneaan. Jos tunnet olevasi maailma, tunnet olevasi vastuussa jokaisesta liikahduksestasi.

Tässä pitää olla tarkkana. Ensiksikin emme toimi järkevästi, jos olemme huolissamme tai epätoivoisia. Pitää nähdä maailma sellaisena kuin se on ja toimia! Toiseksi puolensa on pidettävä, ajateltava omilla aivoillaan.

Tosiasiat eivät ole hyviä eivätkä pahoja, ne ovat mitä ovat. Oleellista on, miten niihin reagoimme. Jos faktat eivät ole mukavia, mieluummin pakenemme kuin kohtaamme ne. On asioita, joista emme halua puhua tai kuulla.

Positiiviseksi kääntäminen on helppo tapa paeta ikäviä faktoja. Huiputamme itseämme uskoessamme johonkin, mikä ei ole totta. Se voi toki olla kolikon toinen puoli.

Itsepetos johtaa kollektiiviseen illuusioon, jota Bohm vekkulisti kutsuu kolluusioksi. Jos moni ihminen uskoo johonkin typerään, valheelliseen tai väärään, siitä tulee yhteinen itsepetoksen ilmenemä.

Miksi petämme itseämme? Yksi syy on, että totuus on liian karu, nolo, ruma tai julma. Valitsemme mieluummin helpon ulospääsyn kuin tartumme faktoihin kaksin käsin muuttaaksemme ne.

Maailma tarjoaa monipuolisen keinovalikoiman pakoa tahtovalle: tarjolla on huvitusta, uraa, olutta, uskonlahkoja, taidetta, urheilua ja mietiskelyä. Kaikki ne voivat helpottaa tuskaa, mutta mikään ei poista syvää syytä.

Faktojen tunnistaminen ja tunnustaminen vapauttaa meidät valheen kierteestä. Totuutta voi paeta, mutta ei siitä eroon pääse.

Muutos alkaa selkeydestä

Voimme muuttaa maailman - ja se muuttuu, halusimme tai emme. Muutos alkaa, kun jonkin asian kokee ongelmaksi.

Maailman suhteen me olemme ongelma. Me loimme yhdessä ekologisen ja ekonomisen katastrofin. Bohm muotoilee, että "ekologia ei ole ongelma, se on paremminkin ongelmissa meidän takiamme".

Paras tapa muuttaa maailma on nähdä, miten se toimii ja tehdä niin kuin oikein on, koherentisti.

Toimimalla oikein tulee sitä, mitä tilaa.

Koherenssi on keskeinen käsite Bohmin ajattelussa. Tekeminen on koherenttia, jos se tuottaa haluamiamme tuloksia. Olemme toimineet oikein, jos tulee juuri sitä, mitä tilaa.

Hyvän yhteiskunnan luominen edellyttää koherentisti toimivaa mieltä. Tarvitsemme myös ajattelun selkeyttä. Meidän on oltava tietoisia siitä, mitä näemme ja teemme. Tämä estyy, jos pidämme tiukasti kiinni mielipiteistämme ja mieltymyksistämme.

Ajattelumme katveet, sokeat alueet ovat iso este maailman muuttamisessa. Ne ovat sellaista, mistä emme ole tietoisia. Joskus emme pysty näkemään niitä, koska aistit ja käsitteet eivät niihin ulotu. Usein emme edes halua nähdä faktoja, koska koemme niiden uhkaavan minuuttamme. Yritämme vältellä ikäviä kokemuksia, mutta siinä emme voi tietenkään onnistua.

Maailma muuttuu, kun ajattelu muuttuu. Tämä on automaattinen prosessi, mutta mielen sokeat alueet estävät meitä muuttamasta ajatteluamme syvästi. On ajatuksia ja tunteita, joita ei voi valita. Syvät tunteet eivät ota vastaan käskyjä meiltä, ne reagoivat nopeammin kuin me. Tähän on biologinen syy.

Syvälliset muutokset saavat alkunsa ajattelun ytimessä, mutta emme pääse muuttamaan niitä ajattelun avulla. On otettava käyttöön erilaisia työkaluja, kuten tarkkaavuus, tietoisuus, oivallus, älykkyys, rakkaus ja myötätunto. Bohmin hieno oivallus oli, että ajattelu estää meiltä niiden käytön.

Mielemme on ohjelmoitu erottamaan ajattelija ja ajattelu. Egomme näyttää katselevan ajatuksiamme. Tämä on harhaluulo. Ego on vain mielikuva, joka tarkkailee omia liikkeitään.

Tämän näkemiseksi tarvitsemme uusia instrumentteja, ja kymmenennen aistin, joka auttaisi meitä olemaan viisas ja luovasti oivaltava.

Koko tämän prosessin näkeminen yhtenäisenä liikkeenä poistaa jakolinjan meidän ja maailman väliltä. Olemme yrittäneet muuttaa maailmaa asettamalla tavoitteen tai ihanteen. Se on johtanut loputtomaan painiin ja vääntöön, tahtojen väliseen taistoon. Ennemmin tai myöhemmin päädymme umpikujaan, koska täysin erilaiset tahdot eivät voi toteutua.

Meillä on käytännöllisiä tavoitteita, jotka voimme toteuttaa, mutta myös hölmöjä haaveita, jotka eivät koskaan toteudu.

Ajattelu on luonut useimmat ongelmamme. Kun ongelmaa hengissä pitävä prosessi lakkaa, ongelma katoaa. Yksinkertaista, eikö totta.

Tätäkö me tahdomme?

Uutisia seuratessa tulee usein mieleen, onko maailma sellainen, jollaisessa haluamme elää. Olisiko olemassa parempia tapoja? Voisiko tämän pirullisen kierteen katkaista?

Tietenkin voi, ihan yksinkertaisesti. Ajattelu on saatava ruotuun! Tämä tarkoittaa, että käytämme ajattelua vain siihen, mihin se on tarkoitettu. Muistaminen, keksiminen, suunnittelu, kuvittelu, vertailu ja ilmaisu edellyttävät aina ajattelemista.

Ilman muistia olemme isoissa ongelmissa. Olemme ongelmissa myös siksi, että muisti tekee meistä surullisia, väkivaltaisia ja huolestuneita. Ajattelu on suorastaan vaarallista silloin, kun se luo ristiriitoja, pelkotiloja, kauhua, ennakkoluuloja tai harhoja.

Ajattelun ymmärtämiseksi meidän on ensin ymmärrettävä paremmin mieltä. Sitä sukellamme seuraavaksi tutkimaan.