fi

8. Me ollaan mestareita kaikki

8. Me ollaan mestareita kaikki 

Palattuani Pafokselta Pirkka-lehden päätoimittaja Kaisa Peutere havaitsi, mitä minulle oli tapahtunut viikon aikana. Kaisa piti Esasta, eikä häntä tarvinnut suostutella järjestämään Pafos-viikkoa Pirkka-lehden lukijamatkana. Ehdoksi hän asetti, että minä toimisin kurssinjohtajana.

Tein Pirkkaan jutun kokemuksistani seminaarissa, ja sen kainalojuttuna kerrottiin lukijamatkasta. Kun lehti ilmestyi tiistaina osassa Suomea, seminaarin sata paikkaa myytiin muutamassa tunnissa.

Soitin Esalle ja sovimme saman tien, että järjestämme toisen seminaarin viikkoa aikaisemmin. Saimme pikavauhtia sovittua asian Aurinkomatkojen kanssa, ja toisenkin viikon sata paikkaa myytiin loppuun kiirastorstaina. Jonotuslistallakin oli satoja nimiä ennen kuin myyminen lopetettiin.

Mikä sai ihmiset villiintymään, mitä heille oikein luvattiin? Aukeaman juttu Pirkassa tavoitti kolme miljoonaa lukijaa, eikä tekstini seminaarista ollut pihtaileva. Ei minun kyllä tarvinnut liioitellakaan.

Jutun ingressin mukaan "kuusi päivää upean elämän etsintää Kyproksen kuumuudessa filosofi Esa Saarisen johdolla opetti, mitä sananlasku oman onnensa sepästä saattaa tarkoittaa". Jutussa kerroin, että

- - Upean elämän seminaarin esite lupasi paljon. Edellisenä vuonna seminaariin osallistuneet hehkuttavat siinä, että viikko Kyproksella muutti heidän elämänsä. Tuntui, että minulle riittäisi vähempikin. Viikon ajan kävimme läpi elämää ja itseämme. Upean elämän eläminen ei ole itsekästä uhoa ja kiemurtelua omissa tunteissa ja tunnelmissa, vaan täysillä elämistä, kykyä ottaa tyynesti vastaan kaikki, mitä elämä tuo.

- - Paluulennolla näki harvinaisen iloisen ja vapautuneen joukon ihmisiä, elämälle ahneina, mutta sen edessä nöyrinä.

Kurssin jälkeen olen kerta toisensa jälkeen ihmetellyt, miksi lannistaminen ja latistaminen ovat niin yleisiä, vaikka kannustuksen ja kukoistuksen ovi on olemassa ja auki. Upean elämän seminaarissa opin, että ei kannata jäädä odottelemaan jonkun toisen potkaisevan oven auki.

Se mikä meissä on suurta

Sovimme Kaisan kanssa, että hän vastaa ensimmäisestä viikosta ja minä toisesta. Aikamoisia ryhmiä ne olivat, sillä molempiin osallistui yli sata henkeä. Enempää ei Finnairin koneeseen mahtunut.

Esa viritteli osanottajia kirjeellä:

"Olemme kynnyksellä johonkin uuteen. Tällä kynnyksellä tunnen nöyryyttä. Yhä voimakkaammin olen alkanut kokea, miten valtava on tämä onnellisuuden, henkilökohtaisen kukoistuksen, pettymysten, elämään uudelleenrakastumisen ja välittämisen teema. Miten ratkaisevaa on nimenomaan pyrkimys ymmärtää samanaikaisesti äärettömyys ja pienuus, valtavuudet ja heikkoudet. Meidän on uskallettava pysähtyä oman rajallisuutemme ja oman ohikiitävän ainutlaatuisuutemme ääreen nähdäksemme silmästä silmään, mikä meissä on todella suurta."

Kun menin ryhmäni kanssa Pafokselle 29.7.1997, Esa oli lentokentällä vastassa. Hän oli tullut hyvästelemään ensimmäisen viikon osallistujat ja kätteli jokaisen tulijan.

Esa hehkui ja sanoi viikon olleen maaginen. Kätellessämme lisäsin löylyä: "You ain´t seen nothing yet!"

Esan teemat olivat melkein samat kuin edellisenä vuonna, mutta viikon rakenne oli kiinteämpi ja Esan sisällötkin olivat vuodessa syventyneet ja kiteytyneet. Esa oli nyt ainoa puhuja.

Käytimme myös ensimmäistä kertaa musiikkia tauoilla ja kuuntelimme muutamia kappaleita yhdessä. Minulla sattui olemaan mukana Queenin Greatest hits -kokoelma.

Kolmantena päivänä soitimme "We are the Champions" ja häkellyimme musiikin voimasta. Totisesti toimi! Ratkaisevaa oli keskittynyt kuuntelu yhdessä, mutta jokainen tulkitsi jutun omalla tavallaan. Tunteet lähtivät liikkeelle ja levisivät, osa pomppi riemusta, osa itki.

Voi kuinka valtava muutos porukassa tapahtuikaan viikossa! Sata elämää nähnyttä suomalaista olivat lomalla aurinkorannalla, mutta istuivat ilmastoidussa salissa kuuntelemassa luentoa. Alussa he olivat varautuneita, osa lievästi epäluuloisia, osa myös selvästi kriittisiä, muutama odotti ihmettä tietämättä, mistä suunnasta se tulee ja missä muodossa.

Päivä päivältä tunnelma vapautui, ja puolikurssiristeilyn jälkeen uskallettiin jo olla riehakkaita. Noste näkyi, mutta salissa oli luentojen aikana aivan hiljaista. Ihmiset kuuntelivat keskittyneesti ja muistiinpanoja ahnaasti tehden. Tuntui, että kosketimme yhdessä jotain maagista. Monen elämä muuttui. Minun elämäni ehkä enemmän ja nopeammin kuin uskalsin olettaa.

Mahalasku ja lentävä lähtö

Palattuani Pafokselta laskeuduin myrskyn silmään. Esimieheni oli yllättäen siirretty toisiin tehtäviin, ja jotkut tuuppasivat minua hänen seuraajakseen. Oletin, että pärjäisin tehtävässä, mutta se ei ollut työtä, jota halusin tehdä. En myöskään uskonut tulevani valituksi, koska kahdella edellisellä kerralla valituksi tuli umpikeskolainen.

Minulle oli vuosien varrella tehty erilaisia työtarjouksia, mutta vain kolme kertaa olin tarttunut tarjoukseen. Olin noudattanut Eino Perttilän ohjetta, että pitää ottaa vastaan vain sellaisia tehtäviä, joita todella haluaa tehdä.

Tunsin syksyllä 1997 tekeväni työtä, jonka osasin ja jota pidin arvossa. Koin olevani arvostettu ja pidetty esimies, mutta en keksinyt K-ryhmässä enää mitään työtä, josta todella syttyisin.

Olin ollut 20 vuotta neljässä eri tehtävässä, 15 vuotta esimiehenä ja yhdeksän erilaisen esimiehen alaisena. Oman pääni olin aina pitänyt, ja olin varmasti haasteellinen johdettava, joskaan motivoida minua ei tarvinnut.

Pafos-seminaarissa tajusin, että ihmisiä voi johtaa täysin toisin. Sen jälkeen minun oli entistä vaikeampi hyväksyä huonoa johtamista ja katsella tylyä ihmisten kohtelua. Omakin johtamiseni muuttui Pafoksen jälkeen, ja koin urani huikeimman vuoden. Nautin tekemisestä ja koin onnistuneeni isosti. Tiimini oli mahtava ja henki hyvä, venyimme uskomattomiin suorituksiin.

Kaikki ei kuitenkaan ollut kohdillaan. Minä ja K-ryhmä olimme lähteneet muuttumaan eri suuntiin. Olin tukalassa tilanteessa. Ensimmäistä kertaa elämässäni en tiennyt, mitä haluan. Halusin sekä jäädä että pois.

Syyskuun lopussa Esa kutsui minut ja vaimoni Eevan kylään kotiinsa. Juhlissa oli kymmenkunta mielenkiintoista vierasta, mm. Leif Segerstam, Matti ja Leena Alahuhta, Lenita Airisto, Rosa Liksom, Jorma Uotinen ja Mauri Ylä-Kotola.

Ihmettelin, että minut oli kelpuutettu tähän joukkoon, mutta viihdyimme erinomaisen hyvin tärkeilemättömässä tunnelmassa, ja kerroin vellovista tuntemuksistani illalla Esalle kahden kesken.

Parin päivän päästä kävimme keskustelun, joka käänsi elämäni suunnan. Esa ehdotti yhteistyötä, jossa pääsisin työskentelemään sellaisen elämän puolesta, josta olin kahtena kesänä Pafoksella pilkahduksen nähnyt. Samalla pelotti, miten perheeni elätän.

Mahdollisuus yhteistyöstä Esan kanssa houkutteli, mutta hirvitti jättää turvattu toimeentulo. Lupasin miettiä asiaa ja olin jo luopumassa koko ajatuksesta, mutta seuraavana iltana Esa soitti ja kertoi puhuneensa Pipsan kanssa. He molemmat rohkaisivat minua tarttumaan kohtalooni kaksin käsin. Vaimoni ei halunnut ottaa kantaa ja isäni rohkaisi ryhtymään yrittäjäksi.

Tein päätökseni ja sanoin itseni irti.

Kerrottuani asian aamupalaverissa tiimilleni huoneen täytti tyrmistys. Toki moni ymmärsi, miksi lähden ja juuri nyt. Kaikki tiesivät, miten liekeissä olin Esan jutuista.

Lauantaina etsimme jo innokkaina huoneistoa yrityksellemme, ja sunnuntaina keksimme firmalle nimen. Ideariihemme tuotti kymmeniä ehdokkaita. Olimme jo päätymässä nimeen Noste productions Saarinen & Peltola Oy, mutta halusimme käyttää suomea, ja firma sai nimekseen Nostetuotanto Oy.

Ikimuistoiset läksiäiseni olivat 11.12.1997. Minut puettiin sheikiksi, ja haaremin naiset ympäröivät minut syöttäen viinirypäleitä. Kaisa Peutere piti minulle huikean puheen Sally Spectrana. Puheen sijasta soitin sähkökitaralla oman sovitukseni "Romanssista"

Haikeus hautautui mielen myllerrykseen. Edellisenä päivänä oli täyttänyt 45. Samana päivänä kaupparekisteri hyväksyi Nostetuotanto Oy:n perustamiskirjan, jossa lennokkaasti kuvailimme aikomuksiamme:

"Yhtiön tarkoituksena on luoda yhteisöissä sellaisia merkitsevyyden, kunnioituksen ja luottamuksen taikapiirejä, joissa jokainen voi tuntea itsensä ihmisenä arvokkaaksi ja aidosti arvostetuksi. Nostetuotanto Oy rakentaa ihmisten välille yhteyksiä, joissa ihmiset voivat kahmia toisten kukoistuksesta voimaa, syvyyttä ja iloa omaan elämäänsä."

Vielä piti päättää, miten nämä sanat saadaan käytännössä toteutumaan. Elämä kun on tekoja, ei sanoja.

Ei vanhaa pakoon, vaan uutta kohti

Halusimme järjestää ensimmäisenä vuonna neljä Pafos-seminaaria, mutta tarvitsimme tuloja jo tammikuussa. Päätimme järjestää viisi kolmen tunnin iltaluentoa, jotka toimisivat paitsi sarjana myös yksittäisinä luentoina.

Hinnan piti olla sellainen, että omalla kukkarollaankin voi tulla Esaa kuuntelemaan. Paikan piti olla hohdokas, ja sinne piti olla helppo tulla julkisilla. Päädyimme Inter-Continentalin Ballroomiin. Laskimme, että 200 lipun tulot kattaisivat kustannukset.

Kaksi pähkinää meillä oli: miten markkinoisimme tilaisuutta ja miten hoitaisimme lipunmyynnin? En halunnut istua puhelimen vieressä myymässä lippuja, eikä sitä varten kannattanut ihmistä palkata. Sitten keksin: Lippupalvelu!

Mainos illoista päätettiin panna lehteen, josta itsekin sen löytäisimme. Helsingin Sanomia lukee jokainen. Luottograafikkomme Marjaana Virta suunnitteli ilmoituksen, ja kahdella ilmoituksella myytiin kaikki 2000 lippua. Olimme tohkeissamme! Tämä saattaisi onnistua...

Lähtöni uutisoitiin Talouselämä-lehdessä. Päivi Vihman juttu oli otsikoitu "Suorasuu jättää K-ryhmän". Jutun mukaan "uusi yritys yhdistää Saarisen opit ja Peltolan laajat kontaktit" ja "asioihin yleisesti terveen kriittisesti suhtautuva Peltola oli Pafokselle mennessä epäilevä, mutta tullessaan takaisin täysin myyty".

Senkin Vihma tiesi kertoa, että "K-ryhmässä Peltola on ollut sekä visionääri että suorasuu, joka ei ole arkaillut kertoa, jos keisarilla ei ole ollut vaatteita. Niinpä moni nykyjohtajista on halunnut erottaa Peltolan, mutta pääjohtaja Eero Kinnunen on mieluusti kuunnellut tämän näkemyksiä".

Hyvin kuvattu. Sitä en tiedä, ketkä minusta eroon halusivat, mutta sain kyllä kuulla, että monet jäivät kaipaamaan ja suremaan, että heidät "hylkäsin". Kahteen kysymykseen olen joutunut kymmeniä kertoja vastaamaan: pelottiko lähteä ja olenko katunut? Toki pelotti, mutta vain sitä olisin katunut, jos en olisi uskaltanut lähteä.

Oleellista lähdöissä on, että ei lähde vanhaa pakoon, vaan menee uutta kohti. Ja tuntui, että sitä, mitä yritämme tehdä, ei kukaan ole aiemmin edes yrittänyt.