fi

3. Syy nousta aamulla

3. Syy nousta aamulla


Ihminen on tarkoitushakuinen olento. Haluamme kokea, että tekemisellämme on merkitystä ja arvoa.

Jäätyään formularadoilta koti-isäksi Hugoa hoitamaan Mika Häkkinen sai huomata, että vapaus ei tuo onnea. Kun päivistä puuttui tekeminen, sen täytti juhlinta ja velttoilu. Kunto rapistui, paino nousi, mutta painot eivät. Viina virtasi ja Marlboro maistui.

Elämäkerrassaan Häkkinen kertoo avoimesti, miten hänen elämästään katosi ilo. Se löytyi Afrikasta, jonne hän matkusti lääkärikaverinsa houkuttelemana. Orpojen lasten silmistä hän näki pilkettä, joka oli kadonnut niistä, joita hän katseli peilistä Monacossa, Ranskan linnassaan tai Valkealan villassaan.

Seura-lehden haastattelussa Häkkinen sanoi tuolla matkalla oivaltaneensa, että ihminen tarvitsee työtä, "sellaista mitä tykkää tehdä, mikä on mieluisaa ja pistää sut heräämään aamulla töihin".

Työn arvon tajuaa toisin silloin, kun se puuttuu elämästä. Vaikka olisi maailmanmestari Martinlaaksosta ja viettäisi miljonäärin elämää Monacossa, ihminen tarvitsee jonkin syyn nousta aamulla ja tuntea itsensä tarpeelliseksi. Ei kenellekään riitä, että vie aamulla pojan päiväkerhoon ja jää odottamaan, että yökerho avaa ovensa.

Monille työ antaa tarkoituksen, mutta kun edessä on 26. kierros samalla radalla, saattaa alkaa jo odottaa ruutulippua. Työssä pitää jaksaa 42 vuotta. Se on maratonin mittainen matka ja ennen maaliviiva on otettava monta tuskan täyttämää askelta.

Kaikella yhdessä tekemisellä on ääneen lausuttu tai hiljaa oletettu tarkoitus. Tarkoitus vastaa kahteen kysymykseen: miksi jotakin tehdään ja mitä tekeminen merkitsee.

Yritysten tarkoituksena toitotetaan olevan tuloksen tekeminen. Tämä näkemys on yksioikoinen, ja monet talousgurutkin ovat varoittaneet näin ajattelemasta, varsinkin jos tulos nähdään tarkoittavan vain taloudellisten aikaansaannosten määrää.

Näin kapea ajattelu kutistaa ihmisen, työn ja elämän. Ei ole mikään ihme, että työn mielekkyyden kokeminen on tutkimuksen mukaan vuosi vuoden jälkeen laskenut sekä ns. hyvinä että huonoina aikoina. Vauhti on kova, mutta suunta väärä. Asialle voisi tehdä paljonkin. Jos ei tehdä vapaaehtoisesti, lopulta on pakko. Työmarkkinaosapuolet eivät ole löytäneet yhteistä tahtoa asiantilan kääntämiseksi, vaan syyttelevät toisiaan tai vähättelevät ongelmaa. Työelämä ei toimi, jos väki turhautuu tarpeeksi.

Tulos on vain happea, ei koko elämä

Omistajan intressissä on tuloksen nostaminen toiminnan ykköstarkoitukseksi, mutta se ei ole eikä tarvitsekaan olla asiakkaan eikä henkilöstön ykkösasia. Tuskin kukaan ostaa tuotteen siksi, että yritykselle syntyisi tulosta. Ja aika harva käy töissä vain siksi, että omistajan omaisuus karttuisi. Sitä paitsi muutamia pörssipelureita lukuun ottamatta monia omistajiakin oikeasti kiinnostaa enemmän yrityksen toiminnan pitkäaikainen kehittäminen kuin vuotuiset pikavoitot.

Peter Senge muotoilee, että taloudellinen tulos on tavoitteista tärkein vain keskinkertaisissa yrityksissä. Huippuyrityksissä keskitytään toimintaan. Tuloksia kyttäävät johtajat saattavat tehdä kelpo tulosta, mutta tuskanhiki otsalla ja pelko pakarassa.

Yritys on olemassa viime kädessä siksi, että sen asiakkaat tarvitsevat yrityksen tekemiä tuotteita ja palveluksia. Jos asiakkaat hylkäävät yrityksen, sitä ei tarvita. Täyttääkseen asiakkaiden tarpeet yritys tarvitsee ihmisiä tekemään tuotteet ja tuottamaan palvelukset. Jos ihmisten työpanoksesta syntyy sellaista, josta asiakkaat ovat valmiita maksamaan, yritykselle jää tulosta.

Jim Collins kuvaa, että tulos on yritykselle samalla tavalla tärkeää kuin happi ihmiselle: sitä tarvitaan, mutta eihän se ole homman tarkoitus.

Yritys on ihmisten väliseen yhteistyöhön ja monimutkaiseen vuorovaikutukseen perustuva kompleksinen systeemi, jolla ei voi olla vain yhtä tarkoitusta. Jokainen toimija asettaa oman tarkoituksensa ja arvioi onnistumista omasta vinkkelistään.

Jos ihmisen henkilökohtaiset ja yrityksen tavoitteet ovat ristiriidassa, syntyy turhautumista ja huonoa sitoutumista. Jos tärkein onnistumista kuvaava mittari on ilmaistavissa numeroina, käynnistyy luonnoton kierre, jossa numerosta tulee itseisarvo, tärkeämpi kuin toiminnasta ja tärkeämpi kuin ihmisistä, jotka synnyttävät toiminnan.

Tällöin ihminen muuttuu osapuolesta välineeksi, eikä rooli kylmän koneiston osana useimpia ihmisiä tyydytä. Pätevät jättävät yrityksen ja lähtevät sinne, missä voivat tuntea oman arvonsa.

Omalla vai samalla asialla?

Ketään ei voi syyttää siitä, että haluaa tekemisensä ja olemisensa olevan mielekästä. Luontevimmin ihminen löytää merkitystä yhteydestä toisiin, mutta organisaatioiden tapa sijoittaa ihmiset hierarkkisiin lokeroihin eikä tarkoituksesta johdettuihin prosesseihin korostaa ihan vääriä asioita. Se alleviivaa johdon valtaa eikä tekijän vastuuta. Se antaa ymmärtää, että tekijä on vastuussa tekemisen laadusta johdolle eikä asiakkaille.

Liian monessa yrityksessä on tärkeämpää saavuttaa mitattavissa oleva tavoite kuin tuottaa vaikeasti mitattava huikea lopputulos. Lokeroon sullotut ihmiset suorittavat toimenkuvissa määritellyt tehtävät annetussa ajassa eikä heidän tehtävänsä ole ajatella miten olisi fiksua tehdä tai tulisiko hanketta tehdä ollenkaan. Lokerot alleviivaavat yksilön pienuutta, eivät yhteistyön tärkeyttä.

Hyvän yhteistyön syntymiseksi tarvitaan jokin ihmiset yhdistävä asia, tarkoitus. Tätä ei ole organisaatioissa, joissa ääneen lausumaton ihmisihanne on kiltti ja sitkeä puurtaja, tunnollinen toteuttaja, joka muistaa ja osaa sujuvasti toistaa yrityksen mission, vision, arvot ja tavoitteet, mutta ei osaa sanoa yhtään esimerkkiä, miten ne ovat vaikuttaneet hänen omiin arkitekemisiinsä.

Tarkoitus tarvitaan. Se ilmaisee, mitä ihmiset haluavat yhdessä saada aikaan. Joskus sitä on vaikea sanoin ilmaista, mutta aina se on olemassa. Oleellista ei ole, mikä tarkoitus on vaan miten se vaikuttaa ihmisiin.

Jos tekemiselle hakee tarkoitusta vain itsekkäistä lähtökohdista ja omista tarpeistaan, jokainen käyttää toisia omien mielihalujensa toteuttamiseksi. Ikävä kyllä, juuri näin on monissa organisaatioissa. Omistaja haluaa vain tuottoa, ihmiset vain palkkaa ja asiakkaat palveluja eikä ketään kiinnosta kokonaisuus.

Yhteinen ja yhdistävä tarkoitus on aina olemassa ja usein se on ihan ilmeinen, mutta kaikkien keskittyessä tuijottamaan omaan napaansa tätä ei huomata. Omistaja saa parempaa tuottoa ja ihmisille maksetaan palkkaa siitä, että asiakkaat suostuvat maksamaan palveluista.

Työmme arvo mitataan sillä, mitä lisäarvoa tuotamme niille, jotka työtämme tarvitsevat ja ovat sen tilanneet. Toiminnan tarkoitukseksi ei riitä ahneus, tarve saada rahaa. Se on yksi seitsemästä syystä perustaa yritys tai olla töissä, mutta ei tarkoitus.

Tarkoitus voi joskus olla vaikea muotoilla riittävän yleväksi, mutta sanallinen ilmaisu ei olekaan oleellista. Pääasia on, että tarkoituksen tuntee ja sisäistää. Ei äidin tarvitse perustella sanallisesti, miksi hän venyy äärirajoille hoitaessaan omaa lastaan. Hän tekee niin koska tietää ja tuntee sydämessään, mitä äitiys tarkoittaa ja mihin se velvoittaa.

Monta miinaa mullassa

Tarkoitus on aina omakohtainen kokemus. Johto voi määritellä ja ilmoittaa yrityksen tarkoituksen, mutta on ihan eri asia, miten tämä ilmoitus menee perille ja vaikuttaa ihmisiin.

Vaikuttaakseen arkeen tarkoituksen pitää mennä luihin ja ytimiin, toistetut sanat ovat selitys eivätkä tarkoitus. Tarkoitus ei ole järkisyy, se on voima, jonka tuntee tai ei tunne. Sitä elää ja hengittää - tai ei edes huomaa.

Sitä ei voi myöskään toiselle antaa. Ainoa tapa saada tarkoitus vaikuttamaan on, että ihmiset itse pohtivat ja muotoilevat omien toimiensa tarkoituksen ja motiivit. Tässä on vaara astua moneen miinaan.

1. Etsii toimintansa tarkoitusta pelkästään itsestä käsin. Kukaan ei voi onnistua yksin. Kaikki toiminta syntyy jonkun tarpeesta. Itsekeskeinen tarkoituksen määrittely johtaa aina umpikujaan.

2. Näkee tarkoituksen suorituksina ja saavutuksina eikä tekemistä ryhdistävänä tekijänä. Monissa yrityksissä halutaan olla oman alan tai alueen ykkönen. Miksi tätä halutaan? Miten tähän pyritään? Mitä se edellyttää? Saako tämä pyristelyn tuntumaan perustellummalta? Mitä tämä kaiken kaikkiaan tarkoittaa?

3. Sotkee tarkoituksen ja tavoitteet. Jos alan kakkosen tarkoituksena on olla alan ykkönen, kyseessä on tavoite, johon pyritään eikä toimintaa ohjaava tarkoitus.

4. Sekoittaa unelmat ja vakaat aikeet. Maailmoja syleilevissä tarkoituksissa ei ole mitään pahaa, mutta unelma, johon ei itsekään usko, on pelkkää itsepetosta.

5. Latteuden ansa: tarkoitus kuvataan tyhjillä sanoilla. Niillä ei ole mitään vaikutusta, ei tosin haittojakaan.

6. Suppeuden ansa: kopioi toimensa tarkoituksen toimenkuvastaan kytkemättä sitä tarpeeseen ja tahtotilaan.

7. Tarkoitusta ei ole, koska sitä ei osata ajatella, ei ole ollenkaan mietitty tai edes yritetä pukea sanoiksi.

Roihuun tarvitaan raapaisu

Tarkoitus on kohottava kiteytys siitä, miten ihminen kokee kytkeytyvänsä kaikkeen mitä tekee ja missä on mukana. Se nostaa ihmisen arjen yläpuolelle ja on voima, joka panee asiat liikkeelle.

Esa Saarinen kiteyttää kohottavasti: "Työn tarkoitus on tuottaa ihmeitä". Vielä korkeammalle kurottaa Peter Senge videotervehdyksessään Tiimiakatemialle: "Kaiken tekemisen tarkoituksena tulee olla muuttaa maailmaa, tehdä siitä parempi paikka."

Työn tarkoituksen voi toki muotoilla paljon arkisemminkin sanoin: palvella asiakkaita, kasvattaa hyviä kansalaisia Suomeen, puolustaa maata sodan sattuessa, turvata kansalaisten arki, ansaita elanto, olla arvostettu työystävä, saada käyttää osaamistani toisten hyväksi, arvostaa itseäni.

Oleellista on tajuta, että työ tarvitsee tarkoituksen. Ilman mielekästä tarkoitusta työstä tulee pelkkää puurtamista. Eikä pelkkä puurtaminen ole tekemisen, saati elämisen tarkoitus.

Tarkoituksen tarkoitus on yhdistää ihmiset, tavoitteiden tavoitteena on sytyttää heidät toimimaan. Tarkoitus antaa syyn ja sytykkeen, tavoite voiman ja roihun toteuttamiseen.

Usein korostetaan, että tavoitteiden pitää olla mitattavissa. Olen eri mieltä. On hyvä olla numeraalisia tavoitteita, mutta niiden lisäksi pitää asettaa myös laadullisia ja henkisiä haasteita. Oleellista on, miten asetetut tavoitteet vaikuttavat ihmisiin, innostavasti vai lannistavasti.

Monet tutkimukset osoittavat, että kaikissa yrityksissä on lähes samanlainen missio ja visio ja lähes identtiset arvot. Tavoitteissa ja tahtotilassakaan ei eroja juuri löydy. Kaikki haluavat onnistua ja tehdä tulosta.

Yhdessä suhteessa huiput toimivat toisin: niissä puheet toteutuvat tekoina. Huippujohtajat ovat rohkeita ja yleviä ilmaistessaan yritystensä johto-ajatuksia ja asettaessaan tavoitteita. He uskaltavat syttyä.

Missä vaiheessa tavoitteet muuttuvat hiostamiseksi? Kun ne tarjoillaan ulkoisen piiskan pakottamana eikä sisäistetyn porkkanan särpimenä. Ihmiset eivät ahdistu kovista tavoitteista. He ahdistuvat, jos tavoitteet ovat ulkoa annettuja, yksipuolisia ja epärealistisia. Ihmiset haluavat päästä näyttämään kykynsä ja toteuttaa huikeita hankkeita, mutta harva pystyy parhaimpaansa pakon ja painostuksen alaisena.

Ihmiset eivät väsy siitä, että heiltä vaaditaan paljon. He väsyvät kannustuksen ja aidon välittämisen puutteessa. Kukaan ei kauan jaksa, jos kokee yksin taistelevansa tuulimyllyjä vastaan.

Tavoitteiden asettamisessa useimmat organisaatiot toimivat vanhan mallin mukaan. Naiivisti ne olettavat ihmisten syttyvän ylhäältä annetuista tavoitteista. Ne voidaan hyväksyä, mutta syttymiseen tarvitaan enemmän.

Ihmiset asettavat ihan itse huikeimmat tavoitteet. Ihminen on sisältä syttyvä olento. Syttymistä voi edesauttaa luomalla otolliset olosuhteet, mutta ratkaisevan raapaisun ihminen tekee itse.

Ero ulkoa annetun ja sisäistetyn tavoitteen välillä paljastuu parhaiten silloin, kun kohdataan vaikeuksia. Toisen asettamaa tavoitetta toteuttava antaa periksi, omaa unelmaa jahtaava jatkaa matkaa.

Ajopuusta arvopilotiksi

Yksipuoliset tavoitteet eivät sytytä, koska ihminen ei ole eikä halua olla yksiulotteinen, porkkanan perässä ryntäävä robotti. On tyhmää ja luonnotonta mitata onnistumista yhdellä tai muutamalla mittarilla.

Taloudellisen tuloksen pitää ehdottomasti kuulua yritysten tavoitepatteristoon, mutta siitä tulee helposti pelottelun ja hiostamisen väline. Pelkäävä porukka ei tee tulosta, koska se keskittyy usein enemmän virheiden välttämiseen kuin tulosten tekemiseen. Luovuus ja riskinotto vähenevät, eikä tikkuakaan panna ristiin ilman korvausta.

Turboahdetussa tuloskoneessa henkilöstö nähdään pelkkänä voimavarana. Jää huomaamatta, että yrityksen arvo ja kohtalo ovat henkilöstön harteilla. Yritys ei voi omistaa ihmisiä, ei ostaa eikä myydä. Se tarvitsee heitä. Kun johto tajuaa tämän, tavoitteet asetetaan eri tavalla ihmisten ehdoilla.

On paljon yritysjohtajia, joiden ihmiskuva on kapea ja kylmäkiskoinen. Osa heistä tekee kelpoa tulosta, mutta suosittuja he harvoin ovat. On myös paljon humaaneja, mukavia ja pidettyjä johtajia, mutta ei heitä kaikkia voi hyvinä johtajina pitää.

Johtaminen edellyttää kykyä ymmärtää ihmisiä ja löytää yhdistäviä tekijöitä erilaisten ihmisten sisältä. Oikein asetetut tavoitteet ovat tärkeä edellytys hyville tuloksille. Millaisia nuo tavoitteet voisivat olla?

Hyvä tavoite on itse asetettu, inspiroiva ja se todella ohjaa toimintaa. Harvoilla ihmisillä on nämä kriteerit täyttäviä tavoitteita työssään ja elämässään. Tästä seuraa, että useimmat tekevät vain mitä joku pyytää ja eteen tulee, mutta eivät todella johda itseään.

Miksi ihmisen pitäisi johtaa itseään ja asettaa itselleen tavoitteita? Kolmesta syystä. Ensiksikin siksi, että ilman omaohjausta ihminen kulkee ajopuuna, autopilotissa tai vapaassa pudotuksessa. Tässä henkisessä horroksessa syntyy helposti sellaista, mitä ihminen ei tahdo.

Toiseksi, monia mahdollisuuksia jää käyttämättä siksi, ettei tule tehneeksi sitä mitä oikeasti haluaa. Haaveilu on alkeellista itsepetosta.

Kolmanneksi, johtamalla itseään ihminen voi laittaa asioita tärkeysjärjestykseen ja keskittyä oleellisiin kysymyksiin, muuttua ajopuusta arvopilotiksi.

Tavoitteiden asettamisessa ja omaohjauksessa keskeisiä kysymyksiä ovat: mikä on minulle tärkeää ja mitä haluan saada aikaan. Useimmille ihmisille tärkeitä ovat hyvät ihmissuhteet, terveys ja työ. Jos työtä ei koe tärkeänä, ei ehkä ole ajatellut asiaa loppuun saakka. 

Työ on niin iso osa aikuisen arkea, että suhtautumalla siihen nihkeästi saa arjestaan ankeaa. Oman työsuhteen vaaliminen kuuluu mielestäni kansalaistaitoihin ja asioihin, joita pitäisi opettaa jo koulussa. Tavoitteiksi hyvät ihmissuhteet, terveys ja työ muuttuvat kuitenkin vasta sitten, kun niiden hyväksi on valmis tekemään jotakin konkreettista.