22. Mielen tuolle puolen

22. Mielen tuolle puolen 

Seuraavassa kirjassani sukelsin syvälle todellisuuden ytimiin. Oppaiksi otin kaksi miestä, jotka ovat yhdessä ja erikseen mullistaneet ajatteluni. Takakannen tekstin mukaan kirja "kuvaa, mikä ihmisen mielessä on pielessä ja mitä tilanteelle voi tehdä. Ratkaisu ei ole helppo, mutta se on yksinkertainen: ihmisen on vapauduttava tajunnan tyranniasta. Ajattelu on palautettava paikalle, jolle se kuuluu".

Mielen tuolle puolen perustuu 52 keskusteluun, joita elämäntaidon opettaja Jiddu Krishnamurti ja teoreettisen fysiikan professori David Bohm kävivät vuosien 1965 ja 1983 välillä.

Innostuin Krishnamurtin ajatuksista jo vuonna 1977 ja Bohmista pari vuotta myöhemmin, ja olen tavannutkin molemmat. Krishnamurtia olen kuunnellut kymmeniä kertoja Sveitsissä ja Englannissa, ja Bohmia haastattelin Englannissa elokuussa 1980. Molemmat ovat huikeita ajattelijoita, mutta heidän yhteiset keskustelunsa ovat parasta, mitä tiedän.

Molemmista olin kirjoittanut jutun Suomen Kuvalehteen, Krishnamurtista lokakuussa 1980 otsikolla "Mielen mysteerin ratkaisemisessa ajatus on avuton" ja Bohmista toukokuussa 1981 otsikolla "Mekaaninen maailmankaikkeus on mielen myytti".

David Bohm ei ollut kuka tahansa fyysikko. Hän toimi Lontoon yliopiston teoreettisen fysiikan professorina vuosina 1961-1987, ja hänen teoriansa maailmankaikkeuden rakenteesta on yksi kuudesta mahdollisesta vastauksesta siihen, millainen maailmankaikkeus voisi olla. Bohm on työskennellyt J. Robert Oppenheimerin ja Albert Einsteinin kanssa.

Krishnamurtin elämä on yhtään liioittelematta uskomaton. Hänet löydettiin rannalta Intiasta, ja teosofinen liike kasvatti hänestä Englannissa Maailmanopettajaa. Hän kuitenkin luopui messiaan roolista. Puhuja hänestä kyllä tuli, mutta viesti oli jotain muuta kuin oletettiin.

Maagiselle matkalle

Miehet tapasivat Bohmin aloitteesta toukokuussa 1961 ja sen jälkeen säännöllisesti. Vuonna 1980 nauhoitettiin 15 keskustelun sarja, jonka toisessa tapaamisessa päädytään kysymykseen, josta kirjani sai nimensä: mitä on mielen tuolla puolen?

Kirjassa lupaan viedä lukijan "maagiselle matkalle toisenlaiseen todellisuuteen, jonne egoilla ei ole asiaa". Liikkeelle lähdetään kymmenestä oivalluksesta, joihin sekä Krishnamurti että Bohm olivat päätyneet, mutta eri lähtökohdista: Krishnamurti henkisen heräämisen seurauksena ja Bohm kvanttifysiikan havaintojen kautta.

Nykyinen näkemys/Ehdotettu näkemys

1. Ihmisen ongelmat
Ihmisen ongelmat ratkaistaan yksitellen sitä mukaa kuin ne ilmenevät./Ihmisen ongelmilla on yhteinen juuri, ja kaiken voi ratkaista yhdellä iskulla.

2. Ajattelun rooli
Ajattelu auttaa pääsemään eroon psykologisista ongelmista./Ajattelu on epäjärjestyksen aiheuttaja ja estää näkemisen.

3. Yksilöllisyys
Jokainen meistä on ainutlaatuinen ja erillinen yksilö./Emme ole yksilöitä, ego on ajatuksen luoma mielikuva.

4. Ihmisen ehdollistumat
Voimme muokata mutta emme poistaa psykologisia ehdollistumia./Psykologisista ehdollistumista voi päästä kokonaan eroon.

5. Jakautuminen
Maailmankaikkeus on jakautunut ja koostuu erillisistä osista./Maailman jakaminen mielessä on sisäisen ja ulkoisen ristiriidan perussyy.

6. Aika
Eläminen on ajassa tapahtuva prosessi menneestä tulevaan./Psykologinen aika on ihmisen vihollinen.

7. Psykologinen evoluutio
Paremmaksi tulemiseen ihminen tarvitsee aikaa, tahtoa ja ihanteita./Ei ole olemassa psykologista evoluutiota eikä henkistä kehittymistä.

8. Tarkkaavuus ja tietoisuus
On olemassa objektiivinen, ulkoinen todellisuus./Tarkkailija ja tarkkailtava ovat samaa näkymätöntä liikuntoa.

9. Henkinen auktoriteetti
Tarvitsemme henkistä apua ja oppaita sisäisissä kysymyksissä./Kukaan ei voi auttaa meitä tuntemaan itseämme ja näkemään totuutta.

10. Olemassaolon ydin
Oleellista on se, mitä uskoo, ajattelee, tuntee ja tekee./Olemassaolon ydin on ajattelun ja toimimisen tuolla puolen.

Kun arkijärjeltä putosi pohja

Bohm syntyi vuonna 1917, jolloin fysiikan maailma oli mennyt ihan uusiksi ensin suhteellisuusteorian ja sitten kvanttiteorian havaintojen takia. Todellisuutta ei voinut enää ymmärtää eikä selittää mekanistisin termein, vaan siinä oli piirteitä, jotka eivät mahtuneet arkijärkeen. Pohja putosi pois siltä uskomukselta, että todellisuus koostuisi atomeista, jotka vaikuttavat ulkoisesti keskenään.

Tämä käsitys jäi kuitenkin voimaan ihmistieteissä, koska paremmastakaan ei tiedetty. Ja uskonnoille sopi edelleen se, että ihminen ei edes yrittänyt ymmärtää todellisuutta, vaan heittäytyi uskon varaan.

Fysiikan havainnot osoittivat, että maailmankaikkeudessa ei ole mitään erillistä. Me emme tähän tyydy, vaan kokemukseen nojaten "tiedämme", että on olemassa minä ja maailma erikseen. Ne vaikuttavat toisiinsa, mutta on minä ja ei-minä.

Ajattelun roolin Krishnamurti ja Bohm näkevät eri tavalla kuin tapana on. Heidän mukaansa kaikki ajatukset vain heijastavat todellisuutta, ne eivät koskaan ole totta, vaikka tosilta tuntuvatkin. Myös suurin osa tunteista on ajattelun tulosta. On vaikea vetää rajaa siihen, missä kehon tuntemus muuttuu ajatukseksi. Ajattelua ovat myös mielikuvat, kokemukset, mielipiteet, tieto, arvot, käsitteet - ja harhat.

Tärkeä linjaus on, että mieli on eri asia kuin ajattelu. Ajattelu on osa mieltä, mutta mieli on muutakin: tietoisuutta, joka kytkee meidät kaikkeuteen. Ajattelu on ajassa tapahtuva prosessi, mutta mieli ei ole.

Krishnamurti ei oikeastaan koskaan halunnut määritellä, mitä ihmismieli on, tai mitä elämä on. Hän halusi, että ihmisellä on omakohtainen, suora yhteys kaikkeen eikä pelkkiä ajattelun sanoiksi pukemia näkemyksiä asioista.

Oleellinen kysymys on, mitä on minä silloin, kun ajattelua ei ole. Se lakkaa olemasta, koska minä on ajatuksen luoma. Bohm muotoilee asian niin, että luulemme minän luovan ajatukset, mutta tosiasiassa asia on toisin päin: ajatukset luovat minän.

Mielemme kuvat hallitsevat meitä, emmekä edes tahdon avulla pysty estämään niiden voimaa. Kuvitelmat saavat meidät tuntemaan itsemme erillisiksi olennoiksi ja tekevät elämästä sitä mitä se on.

Ihmisenä olemisen tärkein tehtävä onkin vapauttaa aivot ja mieli tajunnan tyranniasta, siis ajattelun armoilta, näkemään maailma sellaisena kuin se oikeasti on.

Kolluusion vallassa

Bohm kuvasi ajattelun hallitseman mielen elävän itsepetoksen vallassa. Tämä petos koskee kaikkia ihmisiä: elämme kollektiivisen illuusion vallassa, josta Bohm käyttää osuvaa nimitystä kolluusio. Tarvitsemme unelmia siksi, että olemme menettäneet yhteyden siihen, mikä on totta ja todellista.

Kolluusio ilmenee erityisesti kahdessa asiassa: uskossamme yksilölliseen erillisyyteen ja aikaan psykologisena käsitteenä. Kronologinen aika on selviö, sitä olisi tyhmää kiistää, mutta miksi oletamme minän kehittyvän?

Siksi, että näemme kaiken kehittyvän: vanhenemme, opimme erilaisia taitoja, kasvamme pituutta ja leveyttä, taimesta tulee puu ja hyvästä parempi. Samaa logiikkaa sovellamme itseemme.

Minä psykologisena olentona on kuitenkin vain ajatuksen luoma kuvitelma. Luomme sen mielessämme, ja tuon mielikuvan muuttumista kutsumme kehittymiseksi.

Minän harhasta vapautuminen edellyttää, että pystyy näkemään, miten oma mieli toimii, siis miten se luo kuvitelmia, jotka eivät ole totta. Perusasia on yksinkertainen: ajattelu ei ole sankari, joka pelastaa meidät, vaan konna, joka huiputtaa meitä pahimman kerran. Tuo minäksi kutsumamme kuvitteellinen olento torppaa meiltä pääsyn mielen tuolle puolen.

Monilla ajatuksilla on vastine todellisuudessa, mutta mieli on täynnä käsitteitä, joilla ei ole. Ne ovat olemassa vain siksi, että kuvittelemme ne. Elämämme on rakennettu mielikuvien ja harhojen varaan, emmekä uskalla kyseenalaistaa ajattelun merkitystä, koska pelkäämme menettävämme kaiken, jos luovumme ajattelusta.

Rakennamme egomme ristiriidoista, toiveista, peloista ja tahdosta. Kaikkien niiden yhteinen nimittäjä on aika ja ajattelu.

Totuus tainnuttaa tyrannin

Ajatusten täyttämässä mielessä ei ole tilaa. Se on ympäristönsä hallitsema ja askartelee erilaisten ongelmien kanssa. Totuuden suora näkeminen murtaa ajattelun kaavan ja rauhoittaa mielen. Totuus mysteeristä hiljentää mielen, ja täydellinen hiljaisuus avaa oven toisenlaiseen todellisuuteen.

Usein keskusteluissa palataan elämän mysteeriin, siihen, joka elämä pohjimmiltaan on. Sen tuntemiseksi kehon on oltava herkkä, mieli ei saa olla tunteiden tukkima ja sen pitää olla psykologisesti selkeä.

Kun havaitsee koko tajunnan sisällön olevan vain show, aivot hiljenevät ja siirtyvät toisenlaiseen tilaan. Ne eivät enää ole loukussa ja näkevät kaiken toisin. Kun egon liike lakkaa, mieli on vapaa elämään ja rakastamaan. Kun todella näkee, on tehnyt maagisen matkan mielen tuolle puolen.

Sitä tulee mitä tuottaa

Länsimainen ajattelu on tuottanut paljon hyvää tieteessä ja taloudessa, mutta siihen liittyvä perusoletus todellisuudesta on väärä. Ajatus yksilöllisestä erillisyydestä on kyllä osoitettu mahdottomaksi, mutta me vaalimme sitä ja koko yhteiskunnan koneisto on rakennettu tämän harhaluulon varaan.

Minuutta on etsitty aivoista ja mielestä, mutta nyky-ymmärryksen mukaan sitä ei edes voi löytää, ainakaan mistään tietystä paikasta tai kohdasta.

Olisi kuitenkin väärin väittää, että sitä ei ole. Yhdeksän suomalaisen tiedemiehen ryhmä tutki monta vuotta, mitä ihmisen mieli on. Kirjassa Ihmisen mieli he määrittelivät yksinkertaisesti mielen olevan "ryväs toimintoja".

Mieli toimii todellisuudessa, ei sen ulkopuolella eikä sisäpuolella. Itse asiassa mieli on todellisuutemme.

Teemme ison virheen, jos rajaamme todellisuuden vain siksi osaksi, jonka tiedämme, tunnistamme tai tunnemme olevan totta. Näin tehdessämme suljemme osan todellisuudesta ulos ja kutistamme itsemme.

On tyhmää väittää, että sellaista ei ole olemassa, mistä itsellä ei ole tietoa. Juuri tämän virheen me helposti ja toistuvasti teemme.

On tärkeää ymmärtää ero ajattelun ja mielen välillä. Ajattelu on aivoissa tapahtuva aineellinen prosessi, joka reagoi tekemiimme havaintoihin nopeasti ja mekaanisesti. Ajattelu on Bohmin mukaan vain ehdollistunut refleksi, jolle emme juuri mitään mahda. Se on niin nopea, että emme ehdi tehdä sille mitään, vahinko on jo tapahtunut.

Me kyllä yritämme. Havaittuamme ajatuksen arvioimme sen pikaisesti ja joko sallimme tai torjumme sen. Jos ajatus on epämiellyttävä tai ikävä, yritämme päästä siitä eroon. Tämä on ihmiselle luonteva tapa toimia, mutta se johtaa vaikeuksiin.

Krishnamurtin radikaali ajatus oli, että yrittäessämme tehdä jotakin ajatuksillemme itse asiassa pidämme niitä yllä ja luomme konfliktin ajatuksen ja todellisuuden välille. Monet ongelmamme ratkeaisivat, jos lakkaisimme luomasta niitä ja nimenomaan emme tekisi niille mitään.

Ihmiselle tyypillinen toimintatapa on jäädä jumiin omiin käsityksiinsä. Tämän näkee jokaisesta organisaatiosta, jota olen yrittänyt auttaa kohoamaan toiselle tasolle. Ihmiset ovat tavattoman taitavia näkemään syyt toisissa, mutta harvassa ovat ne, jotka haluavat etsiä keinoja toimia itse toisin.

Minua hiukan huvitti kuunnella, miten K-kauppiaat syyttivät Keskoa siitä, jos eivät saaneet kauppaansa kannattamaan. Keskon haukkuminen näytti olevan yksi kauppiaana olemisen nautintoja. Inhimillistä, mutta hölmöä.

Ajattelu on aina rajallista, mutta mieli ei koskaan. Se ulottuu niin kauas kuin tietoisuutemmekin. Krishnamurti esitti, että mielen vapauttaminen ajattelun armoilta edellyttää todellisuuden näkemistä ilman ajatuksen sille antamaa tulkintaa.

Kuulostaa hankalalta, jopa mahdottomalta, mutta ei ole kumpaakaan.

Jos ihmisten kohdatessa puhuttaisiin mielipiteiden, uskomusten ja kaikenkarvaisten käsitysten sijaan tosiasioista, toiminta sekä johtaisi parempiin tuloksiinettä tuntuisi paremmalta.

Suora näkeminen on hieno termi, jonka miehet antoivat toiminnolle, jossa mieli ei muokkaa tosiasioita mieleisekseen, vaan etenee faktasta faktaan. Tällä tyylillä huipputason tiedemies tutkii ja huippujohtaja johtaa, he eivät anna omien uskomustensa värjätä havaintoja.

Suora yhteys poistaa erillisyyden tunteen. Asiat alkavat virrata ja kaikki näyttäytyy uudessa valossa. Yhteistyö muuttuu aidoksi yhdessä tekemiseksi, koska kukaan ei pelaa omaan pussiin tai vain omaa peliään.

Jokainen on joskus kokenut, miltä tuntuu, kun maailmasta katoavat rajat. Siinä mielentilassa kaikki on hyvin, eikä tule mieleenkään haluta jotakin muuta. Tavallaan mikään ei edes voi olla paremmin.

Eroon erillisyyden harhasta

Tunne erillisyydestä aiheutuu minuudesta ja johtaa monenlaiseen pahaan, mm. hylätyksi tulemisen pelkoon, miellyttämisen haluun, epävarmuuteen, ahdistukseen, ikävöintiin ja nautintojen hakemiseen. Seurauksista ikävin on tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunne, jota kukaan ei voi täysin välttää. Sen kokee jokainen riippumatta siitä, miten hyvin on elämässään onnistunut.

Monet yrittävät vältellä tätä tunnetta touhuamalla kaiken aikaa, mutta ennemmin tai myöhemmin mieleen jysähtää tunne, että 'tätäkö tämä on' tai 'tässäkö kaikki'. Silloin tulee kiire etsiä korvikkeita, mutta pakeneminen ei poista itse ongelmaa, päinvastoin.

Krishnamurti tarjoaa lääkkeeksi yksinkertaiselta kuulostavaa rohtoa. Valikoimaton tietoisuus on sitä, että kaiken huomionsa kiinnittää siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Toisin kuin monet muut, Krishnamurti ei suosittele keskittymään, vaan pikemminkin varoittaa siitä. Tietoisena oleminen ei ole keskittymistä.

Pitää olla tietoinen siitä mitä sanoo, miten sanoo, elehtii, katsoo, mutta myös siitä, mitä toinen sanoo, mitä ympärillä tapahtuu ja miten tähän kaikkeen reagoi.

Jos haluaa ymmärtää tilannetta, kaiken pitää antaa tapahtua. Tässä virittyneen havaitsemisen tilassa tapahtuu jotakin ällistyttävää. Kun on täydellisen tietoinen, suhde asioihin muuttuu. Erillisyyden tunne katoaa ja pystyy reagoimaan 'puhtaalta pöydältä'.

Sinänsä tässä ei ole kyse mistään mystisestä ja ihmeellisestä, ainoastaan siitä, että ihmiset tehdessään jotain kiehtovaa uppoutuvat, tempautuvat tekemiseen ja niin sanotusti 'unohtavat itsensä'.

Itse käytän tästä ilmiöstä termiä egon säätäminen. Tarkkaan ottaen kyse on enemmänkin siitä, että ego kulkee tilanteessa ilman ohjausta, vapaana - ja vähän villinäkin.

Se on mahtava tunne! Tuo tunne yhdistää ihmiset ja antaa jokaiselle voimaa selviytyä käsillä olevasta tehtävästä. Joskus sanotaan, että tuon tunteen vallassa ihminen ylittää itsensä, mutta siitä ei ole kyse, koska hänhän vain tekee sen, mihin pystyy.

Kun tuo tunne on päällä, ihmisen ei tule mieleenkään kysellä tarkoituksen perään. Jos yhteyden tunnetta ei ole, purnariminä herää ja alkaa natista ja kitistä.

Organisaatioissa kehitellään konsulttivoimin koreita visioita ja missioita, mutta en muista koskaan nähneeni kenenkään syttyneen moisista sanaleikeistä.

Kohonnut elämäntunto ei synny kapulakielisillä hokemilla. Se syntyy, kun menee mukaan elämän pyörteisiin. Kukaan ei voi elää omaehtoisen innostuneesti toisten ohjastamana.

Se on mielestä kiinni

Mielen tuolle puolen on minulle tärkeä kirja. Kirjoitin sen englanniksi, koska oletin, että näin vaikea aihe ei edes kiinnosta suomalaisia. Kun kerroin kirjasta Basam Booksin Batu Samaletdinille, hän halusi ehdottomasti julkaista sen. Lupasin myös suomentaa kirjan The Ending of Time, joka sisälsi 17 Krishnamurtin ja Bohmin keskustelua. Molemmat julkaistiin syyskuussa 2015 Viisas elämä -messuilla Tampereella.

Kirjat otettiin vastaan myönteisemmin kuin ikinä osasin olettaa. Monelle kirja avasi oven, jota he eivät olleet aiemmin nähneet, tai puki sanoiksi tunteita, joita he olivat kokeneet.

Siitä yllätyin, miten hyvin kirjan syvälliset teemat sopivat yhteen aiemmissa kirjoissa esittämieni ajatusten kanssa. Toisaalta mikseivät sopisi, ovathan useimmat elämän ongelmat nimenomaan mielen ongelmia.