Yhteinen hyvä

17.08.2023

Lähden siitä, että on olemassa yhteinen hyvä. Se toteutuu kun toimimme oikein, kaikkia kohtaan.

Itsekeskeinen mieli hakee vain omaa etuaan. Halutessaan jotain se ei kaihda rumiakaan keinoja saadakseen haluamansa. Näin toimiessaan se vahingoittaa usein myös itseään.

Hyvän yhteistyön ensimmäinen ehto on halu löytää yhteinen tahto. Se ei aina ole helppoa. Jos kukaan ei suostu liikkumaan omista asemistaan, päädytään vain riitelemään ja tahtojen taistossa päädytään tekemään haaleita kompromissejä.

Jos yhteinen tahto löytyy ja ihmiset rupeavat todella toimimaan yhdessä, alkaa syntyä ihmeitä. Ihmiset nauttivat tekemisestä ja tukevat toisiaan voittaakseen vaikeudet. Jokainen meistä on joskus ollut porukassa, jossa ihmisten välinen noste toimii. Se on MAHtavaa!

Ihmiset riitelevät kaikesta mahdollisesta. Harva kuitenkaan vaivautuu etsimään riitojen juurisyytä, eikä siitä paljon edes puhuta. Syy ei aina näy peilissä eikä aivokuvissa. Se on mielessä, tavassamme ajatella ja nähdä maailma itsemme heijasteena. Kuvamme on kuitenkin vain heijaste, ehdollistuma.

Ihminen on luomakunnan ainoa minäkäs. Egomme takia hahmotamme helpommin erot kuin yhdistävät tekijät ihmisten välillä. Olemme erilaisia, mutta pohjimmiltaan yllättävän samanlaisia.

 Jos tapamme nähdä ei muutu, tämän lajin voi käydä huonosti. Suuntamme on väärä ja vauhtimme pelottava. Ilmeisten uhkien lisäksi on näkymättömiä mörköjä, joihin emme osaa edes varautua.

Jotain on tehtävä. Pian. Yhteisen hyvän toteutuminen edellyttää tosiasioiden oikein näkemistä. 

Tällä hetkellä faktat eivät ole muodissa, niille suorastaan ilkutaan. Luulen, että kyse on pakoreaktiosta. Maailma on pahasti rikki eivätkä ihmiset halua nähdä sitä. Näky ahdistaa liikaa ja siltä haluaa sulkea silmänsä.

Jos avaa silmänsä ja mielensä niin, että näkee maailman sellaisena kuin se oikeasti on, tapahtuu ihme. Havaitsee, miten paljon hyvää ja kaunista joka puolella on, suoranaisia ihmeitä. Väsynyt ja omissa liemissään lilluva mieli on turta eikä pysty virittymään ihmeiden taajuudelle. Se elää ajassa, siis muistoissaan ja toiveissaan, mutta tosi elämä ei tapahdu ajassa vaan tässä ja nyt.

Yhteinen hyvä toteutuu vain näkemällä maailman oikein - suorana. Suora mieli ei poista kaikkia maailman ongelmia, mutta se poistaa rajan egon ja maailman väliltä. Se on hyvä alku, koska oikein nähty on oikein tehty. Näin mielestä poistuu kaksi sitkeää harhaa: ajan ja erillisyyden.

Yhteinen hyvä on sitä, mikä on kaikille hyvästä. Se on aina oikein.