Yhtä mieltä

13.08.2023

Maailman ongelmat ovat ihmisen aiheuttamia. Me emme toimi oikein, koska näemme maailman väärin. Mielellä on kolme tehtavää ja se mokaa kaikissa kolmessa. Tarvitsemme uuden kartan mielestä. Se perustuu faktoihin, siihen mitä todella tapahtuu, ei omaan värittyneeseen versioomme tapahtumien kulusta.

Kaikkiin ongelmiin on ratkaisu, mutta olemme sille sokeita, koska mieltämme hallitsee ajattelu. Kuvittelemme asioiden olevan niin kuin ajattelemme niiden olevan. Jokaisella on ikioma versionsa maailmasta. Maailmankuvamme on kuitenkin sattumalta syntynyt sekava yhdistelmä johtopäätöksiä. Mieleen on kertynyt iso kasa sellaistakin kamaa, josta emme ole ollenkaan tietoisia. Tämä alitajuinen aines vaikuttaa siihen, miten näemme ja toimimme.

Eräs inhimillinen piirre on haluttomuus muuttaa omia ajatuksiaan ja oletuksiaan maailmasta silloinkin kun ne ovat pielessä. Meni tuhansia vuosia ennen kuin ihmiset uskoivat, että aurinko ei kierrä maata vaan maa aurinkoa. Saa nähdä kuinka kauan menee ennen kuin ymmärrämme, että yksilöllinen ego on ajattelun luoma harha. Se tuntuu niin todelta, että sitä ei tee edes mieli kiistää.

Pidämme kaksin käsin kiinni minäkuvastamme, koska koko elämämme rakentuu sen varaan. On todella hurja havaita, miten paljon elämämme pyörii itsemme ympärillä. Tästä maksamme kovaa hintaa koko elämämme.

Olen varma, että tilanne muuttuu. Siitä on jo hataria merkkejä näkyvissä. Maailma ei VOI loputtomasti toimia egojen ohjauksessa, koska ego hakee vain omaa etuaan. Ego ei kuitenkaan omista maailmaa tai ole täällä yksin. Törmätessään toisiin egoihin syntyy pieniä ja isoja ongelmia. Emme näe omaa osuuttamme oikein, vaan ulkoistamme ongelmat etsimällä syyn niihin itsemme ulkopuolelta.

Fakta on, että on vain yksi maailma. Olemme erottamaton osa yhtä ja samaa maailmankaikkeutta. Kuvitelmat erottavat meidät toisistamme ja tekevät meistä kinastelevia otuksia.

Faktat yhdistävät kaiken. Ne ovat samat kaikille, mutta egon vääristely estää meitä tämän näkemiseksi. Jotain todella tapahtuu: aurinko nousee, ihmiset kärsivät ja tyrannit aiheuttavat tuhoa sen minkä kerkiävät. 

Kolmessa kirjassani olen avannut tätä yhtälöä ja esittänyt ratkaisun. Sama juoni kulkee läpi kirjoissani Mielen tuolle puolen, Yhtä ja kaikki ja Oikein & hyvin. Mielen mysteerin voi ratkaista, mutta ei ajattelemalla. Se ratkeaa, kun kytkeydymme faktoihin.

Tosiasiat eivät valitettavasti tällä hetkellä ole erityisen kovassa huudossa. Mielipiteet ja uskomukset hallitsevat ihmisten mieliä ja toimia. Olemme väärien oletusten vankeja. 

Tilanne muuttuisi heti, jos meillä olisi käytössä ajatusaisti. Se huomaisi ja korjaisi automaattisesti "väärät" ja tuhoisat ajatukset samalla tavalla kuin tasapainoaisti huomaa ja korjaa asentomme. Ajatusaisti tunnistaa egon meille langettaman ansan ja korjaa väärät mielikuvat itsestä. 

Kaikille meille ovat tuttuja ylipaisuneet egot, mutta ainakin itselleni oli iso oivallus tajuta, että egoa voi olla myös liian vähän. Silloin ihminen vähättelee itseään eikä ymmärrä olevansa osa maailman ihmettä. Kutsuin tällaista ihmistä alimieliseksi.

Kun oivaltaa, että oma mieli kykynee suoraan yhteyteen maailman kanssa, sanonta "yhtä mieltä" saa täysin uuden merkityksen. Kun näkee itsensä ja maailman oikein, on yhtä maailman kanssa. Silloin tajuaa, että maailma on ihme, jota mieli ei voi koskaan kokonaan selittää eikä sen tarvitse sitä edes täysin ymmärtää. 

Riittää että sen näkee oikein. 

Ps. Kaikkia kirjoja voi lukea vapaasti netistä ja jos haluaa oman paperiversion niin sen saa tilaamalla.