Kaikesta jää jälki
Vaatii rohkeutta myöntää, että on epäonnistunut elämässään. Kanadalainen tiedemies ja aktivisti David Suzuki on ollut 50 vuotta etulinjassa taistelemassa paremman elämän ja ympäristön puolesta. Kuitenkin hän kokee, että joutuu kohta jättämään maailman huonommassa kunnossa kuin haluaisi.
Poliitikot ja liikemiehet saavat kuulla kunniansa. He ovat tuhonneet ilman, maan ja vedet, koska eivät ole pystyneet tekemään tai pitämään päätöksiä, joilla maailman suunta olisi saatu ajoissa käännettyä. Kohta on myöhäistä.
Suzuki sanoo kuitenkin, että 80-vuotiaana hän elää parasta aikaansa. Hänen ei tarvitse enää luoda uraa tai kumartaa kuvia. Hän saa sanoa, mitä oikeasti ajattelee. Ja sanoo!
Hän on paitsi yrittänyt elää niin kuin opettaa, myös äänekkäästi noussut puolustamaan niitä arvoja, jotka lopulta ratkaisevat elämämme laadun.
Kun toimittaja kysyi häneltä, millaisena Suzuki haluaa ihmisten muistavan hänet, hän vastasi, ettei hän ajattele moista. Omille lapsenlapsilleen hän sanoo, että teki kaikkensa, mutta se ei riittänyt. Ahneus ja itsekkyys ovat edelleen voitolla.
Jos et jaksa katsoa koko tuntia, katso tästä luennosta edes viimeinen vartti.
Tällaisia ihmisiä maailma tarvitsee.