Ihmeiden keskellä

Elämä on ihme, jota on helppo olla sellaiseksi havaitsematta. Jokainen hetki, jokainen sana ja jokainen katse ilmentävät ihmettä, jota emme tunnista ihmeeksi, koska mielemme toimii itse kyhäämässään kuplassa. Tuon kuplan keskiössä on tunne minästä, jolle kaikki tapahtuu.

On tärkeää erottaa biologinen minä aivojen luomasta minän tunteesta. Keho aistimuksineen on totta ja todennettavissa. Se elää ajassa, vanhenee kaiken aikaa ja lakkaa aikanaan olemasta.

Tunne minästä sen sijaan on aivojen luomus; kokoelma ajatuksia, uskomuksia, tietoja ja kokemuksia, joille annamme merkityksen ja joita kuvailemme mm. sanoilla. Mielen keskusta kutsumme minäksi. 

Tutkimusten mukaan aivomme ovat alinomaan rajun pommituksen kohteena. Niihin tulee noin 11 miljoonaa bittiä sekunnissa, mutta aivojen kyky käsitellä tätä tietotulvaa on vain noin 50 bittiä sekunnissa. Aivot ratkaisevat tämän ristiriidan muodostamalla maailmasta mallinnoksen, jonka perusteella mieli valitsee tärkeät ja turhat signaalit. 

Tämä tärkeä päätös tehdään aiemmin koetun perusteella. Tästä seuraa, että mielemme operoi kaiken aikaa menneisyydessä. Se kokee maailman itse luomansa mallin perusteella. Tätä emme tajua ja siihen on yksinkertainen selitys. Professori Pathik Wadhwa kuvaa tätä prosessia selkeästi hiljattain pitämässään luennossa.

Minä ei tunnu aivojen luomalta mallilta, vaan oikeasti elävältä olennolta, joka kokee ja reagoi kaikkeen mahdolliseen. Aivomme tekevät tulkintojaan ja niin niiden kuuluukin toimia. Tunne minästä erottaa meidät eläimistä ja Wadhwan mukaan mahdollistaa suunnitelmallisen toiminnan ja yhteistyön ihmisten välillä.

Ongelmia syntyy, kun alamme pitää aivojen tekemiä tulkintoja oikeina. Siitä seuraa ristiriitoja, joista kaikkia ei edes voi ratkaista. 

Suurin osa ihmiskunnan ongelmista on ihmisten aiheuttamia ja johtuu siitä, että emme ole syvästi tietoisia mielemme mekanismeista. Emme erota totta kuvitellusta. Se onkin haasteellista, sillä mielen luomuksissa ei ole varoitustarraa vaarallisuudesta.

Faktoilla on nykymaailmassa pelottavan vähän väliä. Elämme omien kuvitelmiemme lumoissa piittaamatta tämän ilmiön kammottavista seurauksista meille ja muulle maailmalle.

Ratkaisu on lähempänä kuin uskommekaan. Kun tajuaa, että ajassa elävä mieli on fiktiota ja totta se mitä tapahtuu, tunne erillisestä minästä katoaa ja mieli kytkeytyy elämän ihmeeseen. Kirjassani Oikein & Hyvin kuvailen, että juuri tästä havainnosta alkaa elämä suorana. 

Helpommin sanottu kuin tehty. Silti koen vahvasti, että elämme kaiken aikaa ihmeiden keskellä. Minän hallitsema mieli ei niitä havaitse, koska se on kirjaimellisesti täynnä itseään.

Kuviteltu minä ei ole pelkkä kuvitelma, minän tuotokset ovat kaikkien nähtävissä. Tuotamme paljon sellaista,  mitä kukaan ei ole tietoisesti tai edes alitajuisesti tahtonut. Ihmisen luoma maailma on monella tavalla rikki, mutta sen voisi ehkä korjata, jos ymmärtäisimme, miten mieli synnyttää ongelmia.

Syytä tähän on turha hakea maailmasta. Se toimii oikein, mutta me ihmiset emme. Luomme enemmän ongelmia kuin ehdimme ratkaista. Tämä voi johtua siitä, että suora yhteytemme elämään on katkennut.

On kolme tapaa kohdata elämän ihme: nähdä, tehdä tai olla. Emme näe ihmeitä, koska emme katso tarkasti. Emme tee ihmeitä, koska käytämme kykyjämme vajaasti. Emme koe olevamme ihme, koska minä on kaapannut mielemme.

Kytkeytyminen elämän ihmeeseen on mahdollista vain mielelle, joka elää tosiasioissa. Kaikki kuvitelmat ovat mielen luomuksia ja kaventavat elämän kirjoa. Totta on se, mitä tapahtuu. Elämä suorana edellyttää mieltä, joka ei petä itseään eikä pakene omiin kuvitelmiinsa. 

Ihmeitä on kaikkialla. Niitä voi olla vaikea havaita, mutta niille voi ja pitää altistua. Päivittämällä päänsä voi elvyttää elämänsä. Tutkimalla omaa mieltään voi sukeltaa maailmaan, jossa paljastuu rajaton ja ajaton todellisuus.

Elämä suorana on ihmeen näkemistä maailmassa, toisissa – ja itsessä. Tuo optio on olemassa jokaiselle tässä ja nyt. Se on helpompi jättää käyttämättä kuin käyttää. Käyttäminen tarkoittaa elämistä ihmeiden keskellä.