fi

Suorassa lähetyksessä

11.12.2020

Ylellä on mainio sarja, jossa ihmiset esittelevät mielisanojaan. Minulla on sellaisia monta, mutta yksi on ylitse muiden. 

Tykkään sanoista, tunnustella miltä sana maistuu mielessä, mitä tunteita se herättää ja miten vaikuttaa tekojen tasolla. Saamme sanoista iloa ja suutumme niistä. Sanat yhdistävät ja erottavat meitä. Ne ovat myös tapamme luoda ja mieltää itsemme.

Olen aikoinani pyytänyt tuhansia ihmisiä kuvaamaan itseään minulle muutamalla sanalla. Lähes aina ihminen kuvasi itseään myönteisesti. Vain yksi tuhannesta oli omasta mielestään pohjimmiltaan huono tai ikävä ihminen.

Tiedämme kuitenkin, että monella on omakuvassaan heikkoja kohtia, joita hän häpeää ja haluaa peitellä. Valtava määrä energiaa kuluu itsevarjeluun. Yritämme antaa hyvän kuvan itsestämme toisille.

Tiedämme toki, että täydellistä ihmistä ei ole eikä tarvitse tullakaan. Me emme onneksi ole kiiltokuvia vaan jokainen on jollakin tavalla vajaa ja aidosti hauras. Jokaiselta löytyy kipeä ja kiusallinen kohta, johon tökkäämällä hän saattaa mennä rikki.

Toisaalta kaikissa meissä on sellaista vahvuutta, jota emme usein edes itse tunnista. Se paljastuu, kun saa aikaan jotain sellaista mitä ei olisi uskonut mahdolliseksi.

Elämäni ehkä suurin oivallus oli tajuta
elämän olevan suoraa lähetystä.

Sanoissa on voimaa, mutta ne ovat myös rajoittavia. Sanojen takana on maailma, josta emme paljonkaan tiedä. Voimme tuntea sen ja välillä se tunkeutuu lupaa kysymättä ihomme läpi. 

On hetkiä, jolloin ei millään löydä oikeita sanoja kuvaamaan kokemaansa. Niissä elämä on väkevästi läsnä.

Elämäni ehkä suurin oivallus oli tajuta elämän olevan suoraa lähetystä. Me elämme sitä, mutta myös tuotamme siihen sisältöä. Mennyt elämä on muisto ja kaikki tuleva haavetta, mutta tässä hetkessä ne syleilevät toisiaan ja sulautuvat ilmiöksi, jota kutsumme elämäksi. 

Elämä on sanoja suurempaa ja sen tavoittaa olemalla hiljaa, katsomalla ja kuuntelemalla ilman sanoja, antamalla elämän puhua, kertoa tarinansa suoraan ja suodattamatta, ihan vain minulle.

Silloin vaipuu tilaan, jossa ei ole tilaa egolle. Se saa väistyä itseään suuremman tieltä. Silloin tuntee olevansa yhtä kaiken kanssa. Elämä soljuu omalla voimallaan ja tekee mitä tahtoo.


Aikamme suurin ismi on egoismi. Se pukeutuu moniin kaapuihin, mutta ydin on aina sama: tunne itsestä erillisenä, ajassa elävänä oliona, joka tekee kaiken aikaa itsestään tärkeää. Tähän liittyy jatkuva itsensä arviointi ja vertaaminen toisiin.

Emme me ole erillisiä. Maailma ei ole kenenkään oma, kukaan ei sitä omista. Me jaamme kaiken. Myös mielen. Yksilöllinen mieli on oma kuvitelmamme, itse luomamme käsite, joka kyllä tuntuu todelta mutta paljastuu vähänkin tutkimalla vääräksi. Pääosa mielemme sisällöstä on toisilta ihmisltä opittua ja lainattua. Emme me itse ole sanoja keksineet vaan jostain ne olemme omaksuneet.

Annamme kohtuuttoman merkityksen omille kokemuksillemme ja uskomuksillemme. Näin tekemällä eristämme itsemme toisista, luomme pohjan hyvälle tai huonolle itsetunnolle. Kun egosta tulee tärkeä, ihminen alkaa kohtuuttomasti elää oman mielensä sisällä. Siitä ei hyvää seuraa.

Kaikki hyvä elämässä tulee siitä, että kytkeytyy maailmaan suoraan, ilman välikäsiä ja vääristelyä. Sanoja tarvitaan edelleen silloin kun pitää saada aikaan jotain konkreettista tai kuvata toiselle jotain, mutta upeinkaan kuvaus ruuasta ei poista nälkää. 

Jos kaikki egon pönkittämiseen käytetty energia kohdistuisi yhteyden löytymiseen ihmisten välille, pystyisimme nopeasti löytämään ratkaisun kaikkiin maailmassa rehottaviin ongelmiin. 

Egoismin juuret ovat väärissä oletuksissa itsestämme.

Kukaan ei pysty yksin poistamaan väkivaltaa, pelkoa, sortoa, köyhyyttä tai korruptiota, saati pelastamaan ympäristöä, mutta tahtoessamme voisimme nopeasti ratkaista maailman ongelmat. Niiden juurisyy löytyy lähempää kuin luulemmekaan: mielemme tavasta elää itseluomassaan maailmassa.

Egoismin juuret ovat väärissä oletuksissa itsestämme. Tämä on tärkein läksymme, mutta siinä on myös toivomme. Meidän on muutettava mielemme asetuksia niin, että alamme kokea elämän ihmeenä eikä sarjana suorituksia.

Mielemme "ohjelmassa" on nyt vika, jonka seurauksena tuotamme sellaista maailmaa, jota kukaan ei tahdo. Vian korjaaminen edellyttää, että mielemme asetukset kytketään online-moodiin.

Mielemme muotit kutistavat maailmamme yhtä pieniksi kuin itse olemme. Paljon jää näkemättä ja kokematta. Kauan sitten päätin lakata rakentamasta elämääni egoni toiveille. Maailma ei ehkä paljon muuttunut, mutta minä muutuin. Ja yhdestä sanasta tuli minulle erityisen tärkeä: nyt.