33. Suorana on paras tapa elää

Jos pitäisi kiteyttää Krishnamurtin opetusten kirkkain ydin yhteen lauseeseen, oma valintani kohdistuisi ehkä lauseeseen "Me olemme maailma".

Lauseessa todetaan, ettei ole olemassa maailmasta erillistä minää. Erillisyys on ajatuksen luoma harha. Se on ilmeinen virhe, jota emme kuitenkaan sellaiseksi tunnista.

Syy on selvä: emme näe maailmaa sellaisena kuin se todella on. Emme näe, että minä ja maailma ovat erottamattomasti kietoutuneet toisiinsa.

Mielemme tulkitsee maailmasta saamansa informaation väärin. Krishnamurti näki tämän kirkkaasti ja yritti saada muutkin ihmiset ymmärtämään saman asian. Hän itsekin myönsi, että viesti ei mennyt kovin hyvin perille.

Syy ei ollut viestin sisällössä, vaan sen vastaanotossa. Mielemme asetukset ovat pielessä. Me kuulemme mitä luulemme, emme sitä mitä todella sanotaan. Eikä totuus paljastu pelkistä sanoista.

Krishnamurti halusi muuttaa aivojemme ohjelmaa. Hän halusi meidän kokevan yhteyden maailmaan. Tämä on mahdollista vain silloin kun näkee, että minä on itse luotu kuva.

Eläminen siinä mitä on

Krishnamurti käytti maailmasta hienoa termiä what is (se mitä on). Sen hän halusi meidän näkevän, ja juuri sitä me emme näe. Emmekä näe, että emme näe silloin kun sisäinen maailma on ottanut meidät valtaansa.

On vain yksi maailma. Minän maailma on mitätön kaistale elämän äärettömyydessä. Näemme maailmasta vain pienen osan, ja senkin vahvasti suodatettuna. Tajuntamme tekee meille tepposen. Se luo maailmasta kuvan, joka tuntuu oikealta, ja tuon vääristyneen kuvan mukaisesti me elämme.

Esi-isämme uskoivat auringon kiertävän litteää maata, mutta heille tuosta virheellisestä uskomuksesta ei koitunut kovin suurta vaaraa. He eivät koskaan matkanneet kovin kauas kotikylästään, saati maapallon reunalle asti. Heidän aikansa kului siihen, että he yrittivät selviytyä luonnon armoilla.

Sen sijaan sillä, että miellämme toiset ihmiset erillisiksi olennoiksi, on kohtalokkaat seuraukset. Emme ymmärrä, miten riippuvaisia olemme siitä, miten kohtelemme toisia ja suhtaudumme heihin.

Krishnamurtin viesti erillisyyden vaaroista kaikui kuuroille korville. Hänen sanansa eivät johtaneet mutaatioon kuulijoiden mielissä.

Toki hän tiesi, että mieltä ei voi muuttaa sanoilla, siihen tarvitaan tuhdimpi työkalu. Minän arsenaalissa sellaista ei ole. Minä elää ajassa ja ajatuksissa, aivoissamme. Tämä meidän on nähtävä yhtä selvästi kuin näemme oman kätemme.

Muutoksen tuottamiseen tarvitaan suoraa näkemistä. Se vaientaa mielen hälinän ja auttaa puuttumaan ajatuksiin jo ennen kuin ne tuottavat vahinkoa.

David Bohm totesi, että meiltä puuttuu ajatusaisti. Sellaisen avulla näkisimme suoraan, mitä ajattelu on: muistin reaktio, jota tarvitaan tiedoissa ja taidoissa mutta joka tuottaa tuhoa riehuessaan psyyken alueella.

Ajattelun luoma ja ylläpitämä minä on kaikkien ihmisen aiheuttamien ongelmien alkulähde. Itsekeskeisyys on mielen vamma, jonka seurauksista kärsimme koko elämämme.

Itse on oma luomuksemme

Monet ihmiset eivät pidä minää ongelmana, josta pitäisi päästä. Päinvastoin: useimpien ihmisten elämä pyörii itsen ympärillä. Monille heistä riittää, että he "kehittävät itseään paremmiksi ihmisiksi". Krishnamurtin mukaan tämä näkemys pitää yllä minuuden harhakuvaa ja estää todellisen yhteyden toisiin.

Puhumme paljon itsetuntemuksen tärkeydestä, mutta Krishnamurtille ei ole itseä, jonka voisi tuntea. On vain ajattelua, ei ajattelijaa.

Minä syntyy, kun samaistumme ajatuksiimme ja alamme pitää niitä ominamme.

Kun minän kokee olevan olemassa, syntyy automaattisesti ajatus ei-minästä eli toisista ja muusta maailmasta. Vedämme mielessämme rajan sisäisen ja ulkoisen välille. Sisäiseen voimme ja yritämme vaikuttaa suoraan tahdollamme, ulkoiseen korkeintaan välillisesti, toimillamme.

Krishnamurti rohkaisi meitä huomaamaan, että raja sisäisen ja ulkoisen välillä on itse vedetty ja kuviteltu. Rajaa ei todellisuudessa ole.

On tärkeää ymmärtää, että K puhuu mielen psykologisesta alueesta. Toki meillä on erilliset kehot, tiedot ja taidot, omia muistoja ja ystäviä. Ongelmat syntyvät siitä, millaisen merkityksen annamme omille erilaisuuksillemme.

Yksilöllistä erilaisuutta korostetaan nyt maailmassa. Meitä kasvatetaan yksilöiksi, rohkaistaan "olemaan oma itsemme", mikä on sikäli hassua, koska eihän kukaan meistä voi olla kukaan toinen.

Itsensä hyväksyminen on hieno ajatus, mutta Krishnamurti ei tätä toivetta allekirjoita. Hänelle itse on pienen mielen luoma kuvitelma, johon ei kannata tyytyä. Se koostuu muistoista ja tiedoista, jotka rajoittavat elämää ja sulkevat pois juuri sen mikä elämässä on oleellista: yhteys toisiin ja maailmaan.

Kun tajuaa, että on vain yksi, kaikille yhteinen maailma, minän raja menettää merkityksensä.

Askel toiseen todellisuuteen

Vapautuessamme minästä eteemme avautuu toisenlainen todellisuus, ajaton ja rajaton ulottuvuus, joka ei millään ilveellä mahdu mitättömään mieleen.

Vapautuminen tapahtuu suoran näkemisen avulla. Se ei ole temppu, jonka voi opetella eikä ole tavoite, johon pitää pyrkiä. Joko olemme vapaita tai emme ole.

Suora näkeminen muuttaa aivosolujen toiminnan. Se hiljentää aivojen liikkeen. Näin tapahtuu, kun ihminen kytkeytyy elämän ihmeeseen suoraan, ilman välikäsiä.

Ajattelu katkaisee ja estää meiltä tuon yhteyden. Ajatus vetää työkseen rajoja ja jakaa maailmaa osiin. Lisäksi se olettaa, että sen luomat käsitykset ovat tosia.

Suorassa yhteydessä on vain yhdenlaista liikettä. Se ei tapahdu ajassa vaan hetkessä, joka on ajaton.

Krishnamurti johdatti ihmiset suoran yhteyden kynnykselle, mutta edes hän ei pystynyt viemään ketään sen kynnyksen yli. Jokaisen on itse otettava ratkaiseva askel – tai ehkä on turhan konkreettista puhua kynnyksen ylittämisestä, sillä suora näkeminen on suoraa tekemistä, johon ei sisälly aikaa. Asiat vain tapahtuvat.

Krishnamurti puhui usein elämän pyhyydestä. Muutaman kerran hän käytti sanaa mysteeri. Sanakirjan mukaan se tarkoittaa arvoitusta, selittämätöntä ilmiötä. Se on jotain, mitä ei voi selittää sanoilla.

Elämä on mysteeri. Minä elää sanojen ja käsitteiden vankina. Se haluaa tietää, yrittää ymmärtää ja selittää, mutta syvintä mysteeriä se ei koskaan pysty ratkaisemaan.

On toinenkin tapa elää. Eläminen suorana on elämistä ilman minää ihmeiden keskellä.

Se saattaa olla upein mahdollinen tapa elää.