27. Elämän kauneus

Syksyllä 1973 Mary Lutyens ehdotti Krishnamurtille päiväkirjan kirjoittamista. Tämä ostikin muistilehtiön ja alkoi jo seuraavana aamuna kirjoittaa. Krishnamurti kirjasi muistiin seuraavat kuusi viikkoa lähinnä muistoja elämästään. Ne julkaistiin 1982 nimellä Krishnamurti's Journal, ja suomeksi vuonna 1984 nimellä Ajattomuuden liikuntoa.

Kirjan ollessa jo painossa Krishnamurti jatkoi muistiinpanojen tekemistä. Nämä myöhemmät kirjoitukset julkaistiin Krishnamurti Foundationin Bulletin-tiedotuslehdissä ja vuonna 2023 teoksessa The Beauty of Life, joka ilmestyi suomeksi nimellä Elämän kauneus keväällä 2025.

Ensimmäinen kirjaus on päivätty 14.9.1973 ja alkuperäisen laitoksen viimeisen kirjauksen päivämäärä oli 24.4.1975. Lisäosat Krishnamurti kirjoitti elokuussa 1981, siis vasta yli kuusi vuotta myöhemmin.

Kirjoitustyyli Krishnamurti's Journalissa (suomeksi Ajattomuuden liikuntoa) on tyystin toinen kuin Krishnamurti's Notebookissa (suomeksi Havaintoja), jossa K kuvaili myös sisäisiä tajunnantilojaan. Nyt kerronnassa sekoittuvat todelliset tapahtumat, vanhojen muistelu ja opetuksellinen sisältö. Kieli on kaunista, ja monissa kohdissa kuvailu on ällistyttävän yksityiskohtaista ja eläväistä.

Ihmeiden edessä minä on sanaton

Kirja alkaa Brockwood Parkissa sijaitsevasta metsiköstä, Grovesta, jossa K tuntee olevansa tunkeilija astuessaan punapuiden muodostamaan puistomaiseen metsään.

"Sydän jyskytti ja oli sanaton tuon siunauksen ihmeen edessä."

Seuraavana päivänä ollaankin jo Sveitsin muistoissa. Krishnamurti kirjoittaa, että hänen mieleensä ei tullut yhtään ajatusta pitkillä kävelyretkillä vuoristopoluilla eikä ruuhkaisilla kaduillakaan. Hän oli lapsesta asti ollut sellainen, mutta oli vasta hiljattain tajunnut, miten erityistä tällainen ajatuksettomuus oli.

Kolmannen päivän kuvauksessa K ajaa vuoristotietä pitkin Mersulla ja nauttii. Hän oli aina pitänyt koneista, ja autoa ajaessa meditaatio tuli luonnostaan. Siinä ei ollut meditoijaa, ei sanoja eikä aikaa.

Sitten ollaankin jo Intiassa, ja K kuvailee erilaisia metsiä. Hän myös muistuttaa, että omista aivoistaan tulee pitää huolta. Ne ovat suurenmoinen luomus, jolle paraskaan tietokone ei vedä vertoja. Ajattelu on kuitenkin saanut aikaan myös uskomatonta pahuutta, sekasortoa, surua ja kurjuutta.

Mikään ei muutu niin kauan kuin minä ja sinä ovat olemassa. Tosiasiassa minä olen sinä, olemme erillisiä vain fyysisesti, mielemme ovat erottamattomasti kietoutuneet yhdeksi vyyhdiksi.

Aivoja tarvitaan puhumiseen ja kirjoittamiseen, mutta muuten ne voivat olla hiljaa ja vain tarkkailla. K sanoo heräävänsä usein öisin meditaation tilassa. Siinä tilassa erillisyyttä ei ole.

Kuka on terve ja kuka sairas?

Sitten siirrytään Kaliforniaan, tuttuun Ojain laaksoon. Vuoristossa K kohtaa punailveksen ja seuraa sitä arviolta mailin matkan.

K kommentoi, että villieläin ei rappeudu, toisin kuin ihmiset, jotka päätyvät hakoteille, turmeltuvat ja käyttäytyvät huonosti. Syytämme toisia, vaikka fiksumpaa olisi katsoa peiliin ja ehkäistä huono kehitys.

Jotkut meistä ovat luonnostaan anteliaita ja ystävällisiä. Heitä ei ympäristön painostus horjuta. Miksi ei?

"Selityksillä ei ole juurikaan merkitystä. Kaikki selitykset ovat pakoilua, joilla vältetään se mitä on. Se on ainoa, millä on merkitystä. Se mitä on voidaan täysin muuttaa sillä energialla, joka tuhlataan selittämiseen ja syiden etsimiseen."

Krishnamurti pohtii, mikä on tervejärkisyyttä ja mikä mielenvikaisuutta. Kumpaan ryhmään kuuluvat ideologioihinsa sitoutuneet poliitikot tai papit? Entä taiteilijat ja intellektuellit?

Hän toteaa, että osittunut toiminta ei ole tervejärkistä. Terve mieli edellyttää elämistä ilman ristiriitaa. Onko meillä sellainen?

"Vastakkainasettelu ja hajaannus kasvattaa ja pitää yllä mielenvikaisuutta. Juuri näin toimivat sinua edustavat poliitikot, diktaattorit ja he, jotka käyttävät valtaansa rauhan tai jonkinlaisen ideologian nimissä."

Mieli ja aivot toimivat parhaiten silloin kun niissä vallitsee järjestys. Ristiriita on häiriö. Mieli kokee päivän aikana kaikenlaista ja yrittää yön aikana palauttaa järjestyksen.

Totuus ei löydy temppelistä

Eräästä raunioituneesta temppelistä oli tullut lintujen ja apinoiden turvapaikka. Se oli ollut kauan sitten kukoistava paikka, jossa oli käynyt tuhansia palvojia. Heidän luomansa tunnelma oli yhä läsnä, vaikka alttari oli kadonnut jo kauan sitten.

"Uskonnosta on tullut taikauskoa ja kuvien palvontaa, uskomuksia ja rituaaleja. Se on menettänyt totuuden kauneuden, suitsutus on tullut todellisuuden tilalle. Suoran havaitsemisen tilalla on käden tai mielen veistämiä kuvia."

Uskonnon ainoa tehtävä on Krishnamurtin mukaan ihmisen täydellinen muuttaminen. Kaikki sirkus sen ympärillä on hölynpölyä.

"Totuutta ei löydä temppelistä, kirkosta tai moskeijasta, olivatpa ne kuinka kauniita tahansa. Totuuden kauneus ja kiven kauneus ovat kaksi eri asiaa. Toinen avaa oven mittaamattomaan, toinen johtaa ihmisen vangitsemiseen: toinen vapauteen ja toinen ajatuksen orjaksi. Romanttisuus ja sentimentaalisuus kieltävät uskonnon olennaisen luonteen, eikä uskonnollisuus ole myöskään älyn leikkikalu."

Totuus ei ole koskaan siellä, mistä ihminen voi sen löytää, sillä sen kauneuteen ei ole polkua.

"Totuus ei ole kiinteä piste eikä turvapaikka. Sillä on oma herkkyytensä, sen rakkautta ei voi mitata, eikä sitä voi pidellä tai kokea. Sillä ei ole markkina-arvoa, sitä ei voi vain käyttää ja laittaa syrjään. Se on, kun mieli ja sydän ovat tyhjiä ajatusten luomuksista."

Mikä on pyhää, Krishnamurti sitten pohtii.

"Ei mikään mielen, käden tai meren tekemä. Symboli ei ole koskaan todellinen. Sana ruoho ei ole niityn ruoho, eikä sana jumala ole Jumala. Sana ei koskaan sisällä kokonaisuutta, olipa kuvaus kuinka taitava tahansa. Sanalla pyhä ei ole mitään merkitystä itsessään, siitä tulee pyhä vain suhteessa johonkin, joko harhaiseen tai todelliseen. Tosiasiallinen ei koostu mielen luomista sanoista."

Krishnamurti poimi kerran rannalta ihmisen pään muotoisen puunpalan ja asetti sen takan reunalle. Sitten hän asetti kukkia sen ympärille, ja teki niin monena päivänä. Nopeasti tuosta esineestä tuli hänelle tavattoman tärkeä. Siitä oli tullut pyhä.

Sanaton kuuleminen

Lokakuussa K muistelee lapsuuttaan. Hänellä oli tapana istua puun alla lähellä lampea ja seurata eläinten elämää.

Alamme kovin helposti kokea tarkkailevamme ulkoista kohdetta. Syntyy tunne tarkkailijasta puun alla, ja huomaamattamme sanasta tulee tärkeämpi kuin kohde, jota se kuvaa.

"Sanoilla ei ole loppua, mutta kommunikaatio on sekä sanallista ja sanatonta. Sanan kuuleminen on yksi asia ja sanaton kuuleminen toinen. Toinen on epäolennaista, pinnallista ja johtaa toimimattomuuteen, toinen on osittumatonta toimintaa, hyvyyden kukoistamista. Sanat ovat antaneet meille kauniita seiniä mutta eivät tilaa."

Jos todellisuus tai totuus on koettavissa, se on vain oman mielen heijaste. Se, mitä koetaan, ei ole totuus vaan oman mielen luomus.

Todellisuuteen ei ole polkua, eikä ainoakaan sana voi ilmaista sitä. Sitä ei voi etsiä eikä löytää. Etsimisen jälkeinen löytäminen on osoitus mielen turmeltumisesta.

Kulttuurin tehtävä on muuttaa ihminen

Lokakuussa Krishnamurti lensi Roomaan. Kesä oli ollut erityisen kuuma ja kuiva. Kaupungeissa oli ollut kammottavaa olla, mutta maaseudulla tavattoman kaunista.

Televisiossa joku saarnaaja kertoi tietävänsä, että hänen vapahtajansa on elossa ja että se antaa maailmalle toivoa. Hänen kätensä aggressiivisen heilautuksen tarkoitus oli karkottaa kaikki epäilykset. Hän halusi kuulijoiden olevan samaa mieltä. Ihmiset kuuntelivat tuota miestä lumoutuneena suu ammollaan. Sota oli juuri puhjennut, mutta siitä hänen yleisönsä ei piitannut, se oli osa heidän kulttuuriaan.

Vähän myöhemmin esiteltiin tiedemiesten uusia keksintöjä ja eläinkokeilla saatuja tuloksia. Näytettiin kuvia itkevistä naisista ja sodassa haavoittuneista lapsista sekä papeista siunaamassa kaikkea tuota.

"Ihmiskunnan kyyneleet eivät ole huuhtoneet pois ihmisen halua tappaa. Uskonnot eivät ole lopettaneet sotia, päinvastoin, ne ovat yllyttäneet niihin siunaamalla aseita ja jakamalla ihmisiä. Hallitukset ovat eristäytyneet ja vaalivat eristyneisyyttään. Tiedemiehet saavat tukea hallituksilta. Saarnaaja on vaipunut omiin sanoihinsa ja mielikuviinsa."

Kulttuurin tehtävänä on muuttaa ihminen täysin, K kiteyttää viestinsä.

Missä rauha rakentuu?

On olemassa pitkä sanskritinkielinen rukous rauhan puolesta. Se on peräisin ajalta, jolloin "nationalismi ei ollut vielä soluttanut myrkkyään ihmismieliin". Rukouksessa ei puhuta mitään yksilöllisyydestä, sen aika tuli vasta paljon myöhemmin.

"Rauha ei ole ajanjakso konfliktin, tuskan ja surun alkamisen ja päättymisen välissä. Yksikään hallitus ei voi luoda rauhaa, hallitusten rauha on korruptiota ja rappiota. Ihmisten luoma järjestäytynyt hallinto synnyttää rappeutumista, sillä se ei välitä kaikista planeetan asukkaista. Tyranniat eivät voi koskaan säilyttää rauhaa, sillä ne tuhoavat vapauden, ja rauha ja vapaus kuuluvat yhteen. Toisen tappaminen rauhan vuoksi on ideologioiden idiotismia. Rauhaa ei ole ainoassakaan pyhässä rakennuksessa, missään kirjassa eikä yhdessäkään henkilössä. Kukaan ei voi johdattaa sinua rauhaan, ei guru, ei pappi, ei minkäänlainen symboli. Meditaatiossa se on", Krishnamurti kirjoittaa 18. lokakuuta.

Pari päivää myöhemmin hän kuvailee tiettyä punapuuta, joka oli yksi maailman vanhimmista elollisista olioista. Se oli kestänyt myrskyt, tulipalot, sodat ja salamat. K meni useana päivänä tuon puun luo.

"Koska tämä ei ollut ihmisen tekemä pyhäkkö, siellä oli käsittämätöntä pyhyyttä, joka ei ikinä jätä sinua, koska se ei ole sinun."

Rotat raatelevat toisensa

Eräänä päivänä muuan pienen lapsen äiti tuli keskustelemaan rakkaudesta.

"Rakkaus viriää, kun kielletään se, mitä rakkaus ei ole. Älä pelkää sanaa kieltäminen. Kiellä kaikki, mikä ei ole rakkautta, ja silloin se mitä on onkin myötätuntoa."

Kauneudelle ja rakkaudelle on oltava tilaa.

"Kaikki oliot tarvitsevat tilaa. Jos rottia suljetaan ahtaaseen tilaan, ne tuhoavat toisensa. Lennätinlangalla pikkulinnut istuvat tarvittavan välin päässä toisistaan. Ahtaissa kaupungeissa asuvat ihmiset muuttuvat väkivaltaisiksi. Kun ulkoinen ja sisäinen tila puuttuu, kaikenlainen ilkivalta ja rappeutuminen on väistämätöntä."

Jos ihminen on oma valonsa, kokemukselle ei jää sijaa. Kokemukset ovat peräisin tunnetusta.

"Kokemuksista syntynyt vakaumus estää tutkimisen. Oivaltavuus on vapautta ottaa selvää, tutkia minää ja ei-minää, ulkoista ja sisäistä. Uskomukset, ideologiat ja auktoriteetti estävät suoran oivalluksen, joka syntyy vain vapaudessa."

Valona kaikille

Kun ihminen on valo itselleen, hän on valo kaikille muillekin.

"Itselleen voi olla valo vain silloin, kun mieli on vapaa haasteeseen reagoimisesta, sillä silloin se on täysin hereillä, silkkaa tarkkaavuutta. Tällä tarkkaavuudella ei ole keskusta, ei ketään, joka tarkkailee, ja siksi ei myöskään rajoja. Niin kauan kuin on olemassa keskus eli minä, on haasteita ja niihin reagoimista asiaankuuluvasti tai vajaasti. Keskus ei voi koskaan olla valo itselleen, sen valo on ajatuksen keinotekoista valoa, ja sillä on monia varjoja. Myötätunto ei ole ajatuksen varjo, se on valoa, joka ei ole sinun eikä kenenkään omaa."

Oli onnellinen aamu, viileä ja raikas. Pehmeä valo kattoi maan. Sen aamun kauneutta oli mahdotonta kuvailla sanoin.

"Ilman tunnevoimaa ei ole luomista. Täydellinen luopuminen tuo mukanaan päättymättömän tunnevoiman. Jos luopumisella on motiivi, se on aivan eri ilmiö kuin luopuminen ilman tavoitetta, laskelmoimatta."

Se, millä on päämäärä ja suunta, on lyhytaikaista ja muuttuu vahingolliseksi ja kaupalliseksi, mauttomaksi.

"Sellaisella, jota ei ohjaa mikään syy, tarkoitus tai hyöty, ei ole alkua eikä loppua. Tällainen luopuminen on mielen tyhjentämistä minästä, itsestä. Minä voi unohtaa itsensä toimiessaan tai uskoessaan johonkin lohduttavaan tai mielikuvitukselliseen unelmaan, mutta tällainen on vain itsen jatkumista toisessa muodossa, samaistumista johonkin toiseen ideologiaan ja toimintaan. Itsestä luopumiseen ei liity tahtoa, sillä tahtominen on itsen toimintaa. Jokainen itsen liikahdus mihin tahansa suuntaan, vaaka- tai pystytasossa, on yhä liikettä ajan ja surun alueella."

Tilaa, tietoa ja itsetuntemusta

Huhtikuussa K oli Malibussa ja muisteli tilannetta, jossa sata brahmaania lauloi. Se avasi sydämen kyynelille ja kauneudelle. Tilaa pitää olla. Ilman sitä ei ole mitään pyhää.

Tila on rajallista silloin kun ihminen kuvittelee olevansa maailmankaikkeuden keskus. Sellainen on vain ajatuksen luomaa tilaa, joka on kurjuutta ja hämmennystä, loputonta tuskaa.

Ihminen voi tietää paljon, mutta olla samalla valtavan tietämätön. Tajuntaa voi laajentaa monenlaisella tiedolla, mutta ihminen voi silti olla sisäisesti köyhä. Ei ole edes olemassa tietoa sisäisestä, vain ulkoisen voi tuntea.

"Vain vuorovaikutuksessa voi tuntea itsensä, ei teoriassa eikä varsinkaan eristyksissä. Jopa luostarissa on yhteydessä yhteiskuntaan, joka on tehnyt luostarista pakopaikan tai sulkenut ovet vapauteen. Käyttäytyminen on luotettava opas itseen, se on tajunnan peili. Tuo peili paljastaa tajunnan sisällön, mielikuvat, kiintymykset, pelot, yksinäisyyden, ilot ja surut. Köyhyyden synnyttää halu paeta kaikkea tuota joko ylevöittämällä ne tai samaistumalla niihin. Tajunnan sisällöstä luopuminen vastustuksetta on oivalluskyvyn kauneutta ja myötätuntoa."

Pakka sekaisin

"Vain ihminen aiheuttaa epäjärjestystä universumissa. Hän on häikäilemätön ja äärimmäisen väkivaltainen. Missä tahansa ihminen onkin, hän aiheuttaa kurjuutta ja hämmennystä itselleen ja ympäröivälle maailmalle. Hän hävittää ja tuhoaa, eikä hänellä ole myötätuntoa. Hänessä itsessään ei ole järjestystä; niinpä kaikki, mihin hän kajoaa, muuttuu likaiseksi ja kaoottiseksi."

Ihmisen politiikka on muuttunut valtaan perustuvaksi gangsterismiksi. Talouselämä on rajoittunutta eikä siten universaalia. Yhteiskunnat ovat moraalittomia sekä vapaissa maissa että tyrannioissa.

Ihminen ei ole uskonnollinen, vaikka uskoo, palvoo ja suorittaa loputtomia, merkityksettömiä rituaaleja. Miksi ihmisestä on tullut julma, vastuuton ja täysin itsekeskeinen?

Selityksiä on satoja ja selittäjät ovat nokkelia, mutta muutosta ei ole tapahtunut, koska etsimme ulkoista syytä. Sellaista ei ole.

Ongelma johtuu siitä, että ihminen luottaa aisteihinsa, joiden välittömät haasteet hallitsevat häntä. Jako sisäiseen ja ulkoiseen on kaiken pahan alkujuuri. Se on mielikuvitusta. Ajattelija on ajatusta; tarkkailija on se mitä hän tarkkailee.

Itsen hylkääminen poistaa erillisyyden aiheuttaman itsekeskeisyyden ja julmuuden.

Sydänyön mysteeri

Sydänyön hiljaisuuteen sisältyy suuri mysteeri. Istuessaan hiljaa puun alla voi aistia maan salaisuuden. Yöllä voi olla tietoinen laajenevasta avaruudesta ja sen järjestyksestä. Muinaisissa temppeleissä on mystiikkaa, mutta niihin liittyy myös taikauskoa, kiihkoilua ja mahtipontisuutta.

"Mielen syviin kerroksiin kätkeytyvä myytti ei ole mystinen, vaan romanttinen, perinteinen ja sidonnainen. Mielen salaisissa sopukoissa totuus on syrjäytetty symboleilla, sanoilla ja mielikuvilla. Niissä ei ole mitään mystistä, ne ovat ajatuksen kuohuja."

Tietoon sisältyy ihmettelyä, arvostusta ja iloitsemista, mutta mysteeri on jotain aivan muuta. Se ei ole tunnistettava kokemus.

Ilmaisemiseen tarvitaan sanoja, eleitä ja katseita, mutta yhteys mysteeriin edellyttää, että mieli on sen kanssa samalla tasolla, samanaikaisesti ja samalla intensiteetillä. Se avaa maailmankaikkeuden mysteerin.

"On olemassa olemattomuuden tila, jonka tilavuutta aika ja ajatuksen mitta eivät määritä. Tähän tilaan mieli ei voi astua, se voi vain tarkkailla sitä. Tässä tarkkailussa ei ole kokijaa eikä tuolla tarkkailijalla ole historiaa, mielleyhtymiä tai myyttejä, ja niinpä tarkkailija on mikä on."

Sitä, mikä on ajatusten ja tunnetun tuolla puolen, ei voi kuvitella, siitä ei voi tehdä myyttiä tai harvoille varattua salaisuutta. Se on läsnä, jotta näkisimme sen.

Ajatus on avuton

Ajatus yrittää turhaan ratkaista ongelmia, joita se on itse luonut. Näin toimien emme löydä ratkaisua. Vasta kun ajatus tajuaa oman psykologisen kyvyttömyytensä, vasta silloin tuo havainto ja suora oivallus voivat lopettaa ongelmat.

"Ihminen voi ymmärtää, mitä todellisuus on, mutta totuutta eivät aivot aisteineen, järki tai logiikka ymmärrä. Todellisuus koostuu kaikesta, mitä ajatus on kerännyt. Ajatus ei tietenkään ole tehnyt metsää, tiikeriä tai tuota mustaa koiraa. Sana on ajatuksen luoma, mutta tuo virta ei ole. Äsken luetellut ovat tosiasioita, eivät ajatuksen tuotteita. Kaikkien maailman temppelien jumalat ovat ajatuksen keksimiä – ensin ne luo ajatus ja sitten kädet. Ne ovat todellisia, kuten harhat ja ihanteetkin ovat."

Maailman suurin ihme

Ihmisiä kiehtovat ihmeet, jokin poikkeuksellinen tapahtuma, epäluonnolliset, selittämättömät asiat. Vesiputous, puu ja pilvi ovat ihmeitä! Kukka on maailman suurin ihme, mutta emme huomaa siinä ihmettä, koska se on jokapäiväinen, tavallinen asia. Samoin lapsen syntymä, suihkumoottori ja katedraalin loisto ovat kaikki ihmeitä, mutta nekin ovat tavallisia näkyjä, ja siksi ohitamme ne pikaisella silmäyksellä.

"Suurin mysteeri olet sinä itse. Tarina sinusta on kirja, jonka vain sinä voit lukea. Kommentoijilla, selittäjillä, on omat ongelmansa ja hämmennyksensä. Sinun tarinasi on koko ihmiskunnan tarina. Tuon kirjan lukemisen ainoaksi haasteeksi muodostuu sen tulkitseminen ilman motiivia tai suuntaa. Ulkoinen maailma, yhteiskunta, jonka jäsen olet, rappeutuu nopeasti, se on täynnä vaaroja ja sotia. Jokainen on täysin vastuussa sekä siitä että itsestään, omista ajatuksistaan ja teoistaan."

Ollako vai tulla, kas siinä pulma!

Useimmille meistä on äärimmäisen tärkeää olla jotain tai tulla joksikin. Se on meille niin luontaista, että jo pelkkä ajatuskin siitä, ettemme olisi kukaan, on kauhistuttava. Samaistumme kaikkeen siihen, mitä olemme tehneet joko fyysisesti tai henkisesti.

Miksi olemme niin kiinnostuneita itsestämme? Miksi olemme niin kauhistuttavan itsekkäitä? Tämä itsekäs toimintatapa tuhoaa meidät.