14. Havaintoja – päiväkirjamerkintöjä

Krishnamurtin matka jatkui kesäkuussa 1961 Lontoosta New Yorkin kautta Ojaihin. Päivää ennen lentoa Los Angelesiin hän alkoi pitää päiväkirjaa. Hän kirjoitti siihen merkintöjään lyijykynällä yhdeksän kuukauden ajan lähes päivittäin. Koskaan aiemmin hän ei ollut tehnyt niin, eikä asiaa häneltä myöhemmin kysyttäessä muistanut, miksi oli aloittanut päiväkirjan pitämisen ja miksi oli tehnyt sen juuri tuolloin.

Merkinnät kertovat Krishnamurtin tekemistä havainnoista – siitä kirjan suomenkielisen käännöksen nimi – mutta niissä ei mainita yhtään ihmistä nimeltä. Puiden, kukkien ja eläinten lisäksi Krishnamurti kyllä kuvailee muita näkemiään ihmisiä, mutta ei mainitse, keiden kanssa oli tekemisissä.

Päiväkirja alkaa 18. kesäkuuta 1961, ja sen viimeinen merkintä on tehty maaliskuussa 1962 Intiassa. Teos julkaistiin kuitenkin vasta 1976, ja se aiheutti ilmestyessään ällistyksen aallon.

Kirja on monella tavalla poikkeuksellinen. Siinä avautuu maailma Krishnamurtin omin silmin ja sanoin. Kuvaukset ovat taidokkaita ja yksinkertaisia, osin hämmentäviä. Kieli on kaikessa yksinkertaisuudessaan kaunista, ja tekstissä toistuu puheista tuttuja käsitteitä kuten totuus, meditaatio ja ajattelu. Uskonnoista ja kuolemasta puhutaan myös, mutta ei niin dogmaattisesti kuin joskus puheissa.

Se oli läsnä ja täytti huoneen

Päiväkirjassa ei yritetä opettaa mitään, eikä sitä ole kirjoitettu kenellekään. Siinä viitataan johonkin arkiymmärryksen ylittävään.

Lukijan on mahdotonta täsmälleen tietää, mitä tarkoittaa prosessi, siunaus tai toisenlaisuus ­– tuo mystinen se, jota K kuvailee jo ensimmäisessä merkinnässään.

"Illalla se tapahtui: yhtäkkiä se oli läsnä ja täytti huoneen – valtava kauneuden, voiman ja lempeyden tunne. Muutkin huomasivat sen."

Seuraavana päivänä hän sanoi sen olevan läsnä koko yön, aina kun hän oli hereillä. Se puhdisti aivot.

Olisi hölmöä yrittää selittää sellaista, mitä kukaan ei voi selittää. Krishnamurti tuntee sen, mutta aina vähän erilaisena. Sillä ei ole kaavaa. Ajatuksella on aina muoto ja rakenne, ja siksi tuo jokin pysyy ajatukselle arvoituksena.

K korostaa, miten välttämätöntä on olla itsekriittisen tietoinen. Mielikuvitus ja harhat vääristävät selkeää havainnointia.

"Harhoja on niin kauan kuin halutaan jatkaa nautintoa ja välttää tuskaa. Jotta harhan voi pyyhkiä pois, on ymmärrettävä nautinto ja suru, mutta se ei voi tapahtua niitä hillitsemällä tai ylevöittämällä, samaistumalla tai kieltämällä. Vain silloin kun aivot ovat hiljaa, negatiivisesti tietoiset, on mahdollista tehdä oikeita havaintoja. Silloin ne toimivat herkästi ja vääristämättä."

Aivoissa ei ole mitään pyhää

Aivot osaavat kehitellä mutkikkaita järjestelmiä, opinkappaleita ja uskomuksia, mutta niiden luomat kuvitelmat ja symbolit eivät ole yhtään sen pyhempiä kuin talon tai uuden lentokoneen piirustukset.

"Ajattelun rajojen sisäpuolella ei ole mitään pyhää eikä mystistä. Ajatus on ainetta, ja sen voi muovata miksi hyvänsä, rumaksi tai kauniiksi."

Pyhyys ei ole ajatuksen tunnistettavissa, eikä ajatus voi antaa sille muotoa. Se ei ole ilmaistavissa, mutta silti se on tosiasia. Kun tosiasia tulkitaan, se lakkaa olemasta tosiasia.

Toden näkeminen on ajan ja tilan tuolla puolella, se tapahtuu silmänräpäyksessä. Se, mitä nähdään, ei ole koskaan sama. Todellisella pyhyydellä ei ole palvojaa, tarkkailijaa, joka sitä mietiskelee. Se ei ole myytävissä eikä ostettavissa.

"Se vain täyttää huoneen, läikehtii yli kukkuloiden, vesien tuolle puolen, ja peittää maan."

Keho on vain organismi, joka toimii, mutta pyhyyden edessä keho pysyy tyhjänä ja hiljaa.

Kaiken alku ja loppu

Heinäkuun 1. päivänä K kirjoitti: "Kaiken alku ja loppu on tässä. Siitä ei voi sanoa mitään."

Heinäkuun 20. päivänä hän yritti kuitenkin vähän kuvailla tuota tilaa:

"Se oli koko luomisen keskus, se oli puhdistavaa vakavuutta, joka tyhjensi aivot kaikista ajatuksista ja tunteista. Tuo vakavuus oli kuin salama, joka hävittää ja polttaa poroksi kaiken. Se oli silmissä ja hengityksessä. Kuten hirmumyrsky ja tuhoisa maanjäristys panevat joet virtaamaan uuteen suuntaan, muuttavat maiseman ja tunkeutuvat syvälle maaperään, samoin tämä on kaatanut ajatuksen aitaukset ja muuttanut sydämen tilan."

Kolme päivää myöhemmin K pohti, minkä takia tuo kaikki tapahtuu. Mikään selitys ei riitä, vaikka niitä voisi keksiä kuinka monta tahansa. K mainitsee kuitenkin neljä seikkaa:

• Sen tulemisesta ja menemisestä ei saa lainkaan välittää.
• Tuon kokemuksen jatkamista tai tallentamista muistiin ei saa haluta.
• On oltava fyysistä herkkyyttä, mukavuudenhalu ei saa tulla tärkeäksi.
• Asenteen on oltava itsekriittinen mutta samalla leikkisä.

Yksi asia on selvää: aivot eivät voi koskaan käsittää tai omaksua tuota mittaamatonta toisenlaisuutta. Tuo ihmeellinen autuus tulee aina yllättäen, ja sen jokaisella käynnillä tapahtuu syvällä sisimmässämme muutos. Se ei ole koskaan sama eikä mikään jumala voi antaa sitä ihmiselle.

Saanenin ensimmäisen puheen aikana prosessi jatkui, vaikkakin lievänä, ja voimistui iltapäivällä.

"Tunsit olevasi täysin suojaton, alaston ja hyvin auki. Tuntui että sinua ei ole."

Samaan hengenvetoon K toteaa, miten helppoa on pettää itseään heijastamalla toivomiaan tiloja mieleen. Itsepetoksen välttämiseksi on oleellista olla haluamatta kokemuksia.

Malja kuohui yli reunojensa

28. heinäkuuta K kirjoitti: "Prosessi oli käynnissä koko aamun, ja jonkinlainen malja, jolla ei ollut korkeutta eikä syvyyttä, tuntui kuohuvan yli reunojen."

Elokuun 2. päivänä K istui vuoteella ennen jalkeille nousemista. Tuo ääretön autuus saapui taas, ja hänestä tuntui, että moisen voiman keskellä vallitsi täydellinen tyyneys. Sellaista ei voi tuottaa väkisin. Sillä ei ole aiheuttajaa, eivätkä aivot saa siitä otetta. Se ei ole ajasta syntyisin, eikä K pystynyt arvioimaan, kestikö sitä minuutin vai tunnin.

Hieman ennen aamiaista 5. elokuuta "autuus viilsi kaikella voimallaan ja lujuudellaan, kuin veitsi olisi isketty pehmeään maahan. Se tuli kuin salama ja hävisi yhtä nopeasti".

Seuraavana päivänä "autuus kukoisti" ja "tuntui kuin se olisi operoinut minua".

Myös seitsemännen Saanenin puheen aikana äärettömyys ja sen autuus olivat läsnä. Krishnamurtille se oli "voimaa, jolla ei ole arvoa yhteiskunnan toiminnoissa ja käytösnormeissa. Se vain on, piittaamattomana, valtavana, koskemattomana. Koska se on, kaikki asiat ovat."

Kokemukset ehdollistavat kokemisen. Kun aivot lakkaavat ruokkimasta itseään kokemuksilla, niiden toiminta ei ole enää itsekeskeistä.

K:n herätessä 11. elokuuta hänen aivojensa keskipisteessä, tajunnan ytimessä, oli kirkas valo. Tällä valolla ei ole varjoa eikä paikkaa missään ulottuvuudessa, se on ajatuksen ja tunteen tuolla puolen.

On paljon ihmisen luomaa kauneutta. Sitä voi vertailla, arvostella, hinnoitella. On kuitenkin myös toisenlaista kauneutta, jonka näkeminen edellyttää täydellistä viattomuutta ja yksinkertaisuutta, mihin ajatus ei kykene.

Autuus tulee milloin mielii

Elokuun 18. päivänä K käytti päiväkirjassaan sanaa toisenlaisuus siitä, mihin ihminen ei voi ajatuksineen kajota. Tuo maailma ei ole uskon eikä toivon tuote.

Toisenlaisuus täyttää mielen ja sydämen kauneudella ja rakkaudella, mutta ei sellaisella, jonka voisi vangita veistoksiin. Toisenlaisuudella ei ole keskusta, ei reunoja eikä varjoa. Tuo autuus tulee milloin mielii ja on joka käynnillään erilainen.

Ajatus on aina pinnallinen. Tosiasian kokeminen ilman ajatusta sen sijaan on syvällinen tapahtuma. Elämän kauneus ei mahdu isoimpaankaan ajatukseen, eikä sen syvyydellä ole päätepistettä. Kaikki ajatuksen yritykset ymmärtää sitä ovat heppoisia.

Ymmärtäminen ei tapahdu koskaan huomenna, se tapahtuu joko nyt tai ei koskaan. Näkeminen on aina välitöntä. Se on räjähtävää, ei järkeiltyä. Näkeminen ei tapahdu vain aivoilla. Älyllä näkeminen on aina osittaista.

Uutena näkeminen edellyttää nöyryyttä. Siihen osallistuu koko olemus olemalla passiivisesti aktiivinen. Silloin aivot ovat valppaat mutta liikkumattomat. Täydellisen tarkkaavuuden tilassa on vain hiljaisuus ilman reaktioita.

Todellisuus ei ole palkinto

Elokuun 31. päivän kirjauksessa K puhui meditaatiosta. Se on aivan ihmeellistä silloin, kun siinä ei ole kaavaa eikä tavoitetta.

Meditaatio ei ole varmuutta tavoittelevien aivojen typerää laskelmointia. Siinä on hiljaisuuden kauneutta. Hiljaisuus on tyhjyyttä, jossa ja josta kaikki oleva virtaa ja saa elämänsä.

Hiljaisuus ei ole tiedon alueella, sinne ei ole tietä, sinne johtava menetelmä on vain ahneiden aivojen keksintöä. Kaikki laskelmoivan minän keinot on tuhottava. Kaiken ajan liikkeen on päätyttävä ilman huomista.

Meditaatio on hävitystä, ja se on uhka niille, jotka haluavat viettää pinnallista elämää tai elää kuvitelmissa ja myyteissä.

K painottaa, että on paljon tärkeämpää ymmärtää harhoja luova voima kuin todellisuus.

"Harhoja synnyttävän voiman on lakattava kokonaan, mutta ei todellisuuden saavuttamisen toivossa. Tosiasian kanssa ei neuvotella. Todellisuus ei ole palkinto. Valheellisen on poistuttava, mutta ei siksi, että saavutetaan se, mikä on totta, vaan siksi, että se on valheellista."

Valta on pahuuden soihtu

Syyskuun alussa Krishnamurti lensi Pariisiin, jossa piti yhdeksän puhetta. Hän ei mitenkään kommentoinut puheiden sisältöjä tai tilaisuuksia päiväkirjassaan.

Syyskuun kuudentena päivänä toisenlaisuus tuli taas ja oli yhtä todellinen kuin hänen huoneensa ikkunasta näkyvät katonharjat satoine savupiippuineen.

Seuraavana päivänä hän totesi, että ilman meditaatiota sydämestä tulee autiomaa, joutomaata. Sen on vain annettava tapahtua, tarkkailijaa ei tarvita tuhoamaan meditaation vapaata liikettä.

"Kaikki valta on pahasta, käyttääpä sitä poliitikko, pyhimys tai miestään tyrannisoiva vaimo. Se on pahuuden soihtu, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Vain harvat hylkäävät sen vapaasti ja taakseen katsomatta. Kun ihminen ei ole yhtään mitään, "silloin saapuu siunaus, joka ei ole kirkosta eikä ihmisten jumalista lähtöisin".

Ajatus rakentaa oman vankilansa

Ajatus on aina "äänessä". Se ei voi olla koskaan hiljaa, se on rauhaton, ryntää tai vetäytyy ikuisesti. Se rakentaa itse oman vankilansa ja elää siinä, onpa tuo vankila kullattu tai koruton.

Ajatuskoneisto on aina liikkeessä ja kuluttaa itseään loppuun. Ajatus voi sivistää itseään, hallita vaelteluaan, valita oman suuntansa ja mukautua ympäristöön, mutta se ei koskaan ulotu itsensä tuolle puolen. Se liikkuu muistin rajoissa, ja muisti on aina rajoittunutta ja vääristävää. Muistin on kuoltava psykologisesti ja toimittava vain ulkoisesti.

Toisenlaisuus tupsahtelee vastaan milloin mistäkin, aina vähän erilaisen oloisena, niin erilaisena, ettei siitä voi oikein sanoa mitään. Se yllättää kävelyllä, on läsnä nukkuessa ja herätessä aamulla.

Meditaatio tulee "hiipien kuin aalto rantahietikolle", ja silloin aivot antautuvat sille ilman vastarintaa.

Mutaatio on rajat rikkova syvämuutos

Syyskuun 17. päivänä K käytti ensimmäisen kerran uutta sanaa, jota oli käyttänyt myös saman päivän puheessaan. Mutaatio on perinpohjainen muutos tajunnassa, sekä näkyvässä että kätketyssä osassa. Pinta muuttuu mukautuessaan, mutta kyse on vain pinnallisesta ilmiöstä.

Piilossa olevan analysointi luo tarkkailijan ja tarkkailtavan, mutta ei kykene muuttamaan tajunnan syvempää osaa perin pohjin. Siihen tarvitaan mutaatio, jossa mielen osien välillä ei ole minkäänlaisia rajoja.

Seuraavana päivänä K jatkaa saman ilmiön käsittelyä.

"Meditaatio murtaa tajunnan rajat, se hajottaa ajatuksen herättämät tunteet ja vapauttaa runsaasti energiaa. Kontrolli ja tukahduttaminen turmelevat tuon energian puhtauden."

Meditaatio on kiihkeästi palava liekki, josta ei jää tuhkaa. Meditaatio hävittää kaiken, jäljelle ei jää edes halun häivää.

Yritys vapauttaa tajunta ei voi onnistua. Kun tämä nähdään, tajunta hylkää tuon väärän tavan ja siinä tapahtuu mutaatio. Valheellisen hylkääminen johtaa välittömään vapautumiseen.

"Tässä tyhjyyden tulessa mieli nuortuu, tulee tuoreeksi ja viattomaksi. Siinä ei ole minkäänlaista olemista, ei myöskään olematta olemista", Krishnamurti muotoilee.

Seuraavana päivänä K istui meditoimassa asuntonsa parvekkeella ja kuvaili jälkeenpäin näin:

"Meditoiminen oli iloa. Tällä haltiotilalla ei ollut aiheuttajaa. Tuo ilo toi mukanaan autuuden."

Kuoleminen ajalle on elämistä nykyisyydessä. Aika on tajunnassa ilmenevä ajatus, joka synnyttää keskuksen.

Katsoa voi ajatuksella tai ilman

Pariisista K lensi Roomaan ja jatkoi kirjoittamista.

"Jotta näkeminen olisi kokonaisvaltaista, aivojen on oltava negaation tilassa", hän kirjoitti 25. syyskuuta.

"Negaation tilassa aivot ovat hiljaa, valitsemattomuuden tilassa. Silloin ei ole näkijää eikä kokijaa, on vain näkemistä."

On eri asia katsoa ajatuksen kanssa tai ilman sitä. Ajatuksen kanssa katsominen pitää aivot uomassa, ahtaiden rajojensa sisällä. Ilman ajatusta katsominen ei rasita aivoja, se paremminkin virkistää ne.

Lokakuun 9. päivänä toisenlaisuus ilmaantui taas vahvana.

"Elämän syväjännitteinen energia on aina läsnä, yötä päivää. Siinä ei ole kitkaa, ei suuntaa, ei valitsemista eikä ponnistelua. Sen syväjännitteisyyttä ei ajatus eikä tunne voi vangita muovatakseen sitä omien kuvitelmiensa, uskomustensa, kokemustensa ja vaatimustensa mukaisesti."

Lokakuun 12. päivänä K istui junassa. Toisenlaisuus oli läsnä jopa "tupakansavuisessa vaunuosastossa, jonka matkustajat tuskin edes vilkaisivat ulos ikkunasta. Se oli läsnä koko yön niin voimakkaana, että aivot tunsivat sen paineen. Tuntui kuin se olisi puhtaudessaan ja äärettömyydessään operoinut aivan olemassaolon ytimessä."

Aivot tarkkailivat sitä samalla kun ne tarkkailivat ohikiitävää maisemaa, ja tarkkaillessaan ne "siirtyivät omien rajoitustensa tuolle puolen. Ja sen yön aikana hetkittäin meditaatio oli räjähtävää liekehdintää."

Lokakuun 18. päivänä K lensi Bombayhin. Viimeisenä yönä Roomassa meditaatio oli "avautumista mittaamattomaan tyhjyyteen". Aivot olivat hiljaa ilman syytä. Ne olivat niin hiljaa, että tila hävisi ja aika pysähtyi. Aivot kuulivat sateen ja liikehdinnän viereisessä huoneessa, ja "meditaatio väistyi toisenlaisuuden tieltä". Tuo rauha oli mittaamattoman tyhjyyden rajaton tila.

Aivojen tyhjyys ei ole tyhjiö

"Aivojen täydellinen hiljaisuus on ihmeellinen ilmiö", alkaa lokakuun 23. päivän merkintä. "Tämä tyhjyys ei ole tyhjiö vailla sisältöä, se on energiaa ilman keskusta ja ilman rajoja."

"Aika on harhaa", Krishnamurti kirjoittaa 26. lokakuuta. Ajatus käyttää aikaa keinona toteuttaa sisäisen muutoksen, mutta "ajan myötä tapahtuva mutaatio ei ole mahdollista. Ajan kieltäminen on jo itsessään mutaatio. Mutaatio tapahtuu, kun kielletään ajan luomukset – tapa, perinne, uudistelu, ihanteet. Kiellä aika, ja mutaatio on tapahtunut, ei vain muutos kaavassa eikä jonkin kaavan korvaaminen toisella."

Marraskuun 3. päivänä K totesi:

"Ajattelu ei ole koskaan vapaata, ei koskaan uutta. Jokainen kokemus vain vahvistaa ajan kahleita, ja niin suru jatkuu. Kokemus ei voi mitenkään vapauttaa ajatusta, se vain hioo siitä nokkelamman, mutta tämä ei lopeta surua."

Ajattelu on mekaanista, eikä se siksi voi koskaan olla vapaata. Vain vapaudessa surua ei ole. Ajatuksen päättyminen on surun päättymistä.

Seuraavana päivänä pari metriä Krishnamurtin edellä käveli nainen. Heidän välillään oleva etäisyys hävisi, oli vain tuo nainen. Hän oli, tuota toista ei.

Toisenlaisuus edellyttää tunnetun täydellistä hävittämistä, tyhjyys on ehtona sille, että ajaton saapuu. Sitä ei voi kokea. Kokeminen vain vahvistaa tunnettua. Meditaatio on "oven avautumista pätsiin, jonka tuli on niin hävittävää, ettei jää jäljelle edes tuhkaa, ei mitään", K totesi 6. marraskuuta.

Suru ei pääty selittämällä

Kaksi päivää myöhemmin Krishnamurti oli konsertissa, jossa soitettiin kahdeksankielistä soitinta.

"Ääni oli puhdas, ja sen mukana leijuit kauas ja hyvin syvälle. Jokainen sävel kantoi sinut syvemmälle. Tuon soittimen tuottaman äänen laatu teki matkasta rajattoman. Ensimmäisestä kielen kosketuksesta viimeiseen vain äänellä oli merkitystä, ei soittimella, ei soittajalla eikä yleisöllä. Mies soitti varmaan runsaat puoli tuntia, ja koko tuon ajan matka jatkui kauas ja syvälle. Se ei ollut matka mielikuvituksen maailmassa, ei ajatuksen siivittämä matka eikä tunnekuohua."

Usko ja ihanteet ovat tarpeettomia ja tuhlaavat energiaa, jota tarvitaan tosiasian ymmärtämiseksi. Ne ovat pakoa, johon liittyy surua. Suru päättyy, kun tosiasian ymmärtää hetki hetkeltä.

"Jokainen ajatus muovaa mieltä tunnetun muottiin; jokainen tunne, jokainen mielenkuohu, olipa se miten hienostunut tahansa, on tyhjää ja tuhoisaa tuhlausta, ja keho, jota ruokitaan ajatuksilla ja tunteilla, menettää herkkyytensä ymmärtää."

Jokaisen ajatuksen ja tunteen on saatava kukoistaa, jotta se voi elää ja kuolla. Kukoistaminen on mahdollista vain vapaudessa, ei tukahdutettuna, valvottuna eikä kuriin alistettuna.

"Ei ole helppoa antaa kateuden kukoistaa. Se joko tuomitaan tai sitä vaalitaan, mutta sen ei koskaan sallita ilmetä vapaasti. Kuitenkin vain vapaana kateus paljastaa värinsä, muotonsa, syvyytensä ja luontonsa. Jos se tukahdutetaan, se ei paljasta itseään kokonaan ja avoimesti. Kun se on näyttänyt itsensä täydellisesti, se päättyy, ja jokin toinen tosiasia paljastuu – tyhjyys, yksinäisyys, pelko – ja kun jokaisen tosiasian sallitaan kokonaisuudessaan kukoistaa vapaudessa, tarkkailijan ja tarkkailtavan välinen ristiriita päättyy. Ei ole enää sensuroijaa, on vain tarkkailua, vain näkemistä."

Sanojen muodostama suojus toimii laiskan, ajattelemattoman ja petollisen mielen turvana.

"Sanojen ylivalta on alku toimimattomuudelle, vaikka se saattaa vaikuttaa toiminnalta, eikä symboleihin takertunut mieli voi päästä pitkälle. Jokainen sana tai ajatus muovaa mieltä, ja ellei jokaista ajatusta ymmärretä, mielestä tulee sanojen orja, ja silloin alkaa suru. Päätelmät ja selitykset eivät lopeta surua."

Olla olematta mitään

Marraskuun 22. päivänä Krishnamurti piti ensimmäisen puheensa Madrasissa ja kirjoitti päiväkirjaansa:

"On outoa, miten kaukana on maailma ja miten suuriin syvyyksiin mieli on matkannut. Puhelinpylväät, linja-autot, härkien vetämät rattaat ja ylirasittuneet kyläläiset olivat kyllä vierelläsi, mutta sinä olit kaukana poissa, niin syvällä, ettei ainoakaan ajatus voisi seurata sinne. Kaikki tunteet pysyivät etäällä.

Kävelit tietoisena kaikesta, mitä ympärilläsi tapahtui: kuun peittymisestä pilvimassan pimentoon, polkupyörän kellon antamasta varoituksesta, mutta olit kaukana poissa, et sinä, vaan suuri, laajaulotteinen syvyys.

Tämä syvyys eteni yhä vain syvemmälle itseensä, ohi ajan ja tilan rajoitusten. Muisti ei pystynyt seuraamaan sitä. Muisti on sidottu, mutta tämä ei ollut. Se oli kokonaisvaltaista, täydellistynyttä vapautta, ilman juuria ja suuntaa.

Ja syvällä ajatuksen ulottumattomissa oli pursuavaa energiaa, joka oli haltiotila."

Marraskuun 27. päivänä K kirjoitti: "On kovin outoa, että ihminen haluaa loistaa jossakin tai olla jotakin."

On työlästä olla sitä mitä on, yrittämättä tulla joksikin, mikä taas ei ole kovinkaan vaikeaa. Aina voi teeskennellä, kätkeytyä naamion suojaan, mutta ei ole lainkaan yksinkertaista olla sitä mitä on, koska muutumme alinomaa. Jos on hiukankin älykäs ja hereillä, lakkaa olemasta mitään.

Voidakseen olla olematta mitään on kaivettava esiin kaikki piilevät asiat ja paljastettava ne. Puhtaasti näkemisen tilassa ne kuihtuvat pois. Se ei ole negatiivinen tila, kieltäminen on kaikkein positiivisinta toimintaa. Se on vapautta ja antaa energiaa, jota ajatukset tuhlaavat.

On jotain, mitä ei voi ostaa

"Haluamalla haluttu hiljaisuus ei valaise. Jos se on näkyjen ja kokemusten tavoittelua, se johtaa harhakuvitelmiin ja itsehypnoosiin. Meditaatiolla on merkitystä vain sillä ehdolla, että ajatus kukoistaa ja päättyy. Ajatus voi kukoistaa vain vapaudessa, ei alati laajenevan tiedon kaavoihin kytkettynä."

Tieto muovaa ja hallitsee kaikkea kokemista. Mieli, joka valaisee itseään, ei tarvitse kokemuksia. Suuremman kokemuksen janoaminen on epäkypsyyttä. Meditaatio on vaeltamista tiedon maailman läpi ja siitä vapautumista, jotta voi astua tuntemattomaan.

Seuraavana päivänä K ihmetteli, miten tärkeäksi raha on tullut ihmisille. He puhuvat siitä ja karttavat puhumasta, koska sellainen on huonoa käytöstä. Jos ihmisellä on rahaa, hän on onneton, ja jos sitä ei ole, hän kärsii sittenkin. Ihmisen arvo todetaan mainitsemalla hänen ansiotulonsa ja omaisuutensa.

Sekä rikkaat että köyhät kadehtivat muita, kilpailevat vaikutuksen tekemisessä, tiedoissa, vaatteissa ja keskustelun säkenöivyydessä. Jokainen haluaa tehdä vaikutuksen johonkuhun. Raha on tärkeämpi kuin mikään muu asia valtaa lukuun ottamatta.

Mitä enemmän meillä on rahaa ja valtaa, sitä enemmän sitä haluamme. Loputtomasti. Mutta niiden alla elää suru, jota emme pääse pakoon. Saatamme työntää sen syrjään, yrittää unohtaa, mutta se on kuin syvä haava, jota mikään ei näytä parantavan.

Surun päättymiseen tarvitaan tunnevoimaa, jota ei voi ostaa. Sitä ilmenee, kun lakkaa pakenemasta.

Rakkaudella ei ole motiivia

Joulukuun 9. päivänä K pohti, miten kaikenlaiset motiivit ohjaavat meitä.

"Jokaisella teolla on motiivi, ja siksi meissä ei ole rakkautta. Emme myöskään rakasta sitä, mitä teemme."

Rakkaudella ei kuitenkaan ole motiivia, ja koska rakkaus puuttuu, kaikenlaiset motiivit ujuttautuvat sen tilalle. Eläminen ilman motiivia ei ole vaikeaa, se edellyttää tinkimättömyyttä, ei aatteisiin ja uskomuksiin mukautumista. Tuo tinkimättömyys on itsekriittistä tiedostamista, jatkuvaa tietoisuutta siitä, mitä kullakin hetkellä olemme.

Tästä on luonteva linkki meditaatioon.

"Meditaatio oli mielen tyhjyydessä kuullun linnun ääni, se oli rantahietikkoa vasten lyövän meren jylinää. Rakkautta voi olla vain täydellisessä tyhjyydessä. Harmaantuva aamunkoitto siinsi kaukana horisontissa, ja tummat puut olivat entistäkin tummempia ja voimakkaampia. Meditaatiossa ei ole toistoa, tavan jatkumista. Se on kaiken tunnetun kuolemista ja tuntemattoman kukoistamista."

Joki vapaana virtaa

Madrasista K siirtyi Rajghatiin ja näki 18. joulukuuta joen.

"Se oli todella ihmeellinen joki, leveä ja syvä, ja sen rantamilla kohosi useita kaupunkeja; se oli huolettoman vapaa eikä koskaan alistunut. Elämä sykki sen rannoilla, siellä oli vehreitä niittyjä, metsiä, yksinäisiä taloja, kuolemaa, rakkautta ja hävitystä.

Sen yli kulki pitkiä, leveitä siltoja, jotka olivat viehättäviä ja ahkerassa käytössä. Siihen liittyi muitakin jokia ja virtoja, mutta se oli kaikkien jokien äiti, sekä pienten että isojen. Se oli aina täynnä vettä, se puhdistautui uomassaan kaiken aikaa. Sen kullanhohtoisten vesien katseleminen illalla pilvien värien syvetessä oli siunauksellista."

Seuraavana päivänä K pohti kauneuden olemusta.

"Kauneus ei ole ihmisen aikaansaannos. Ihmisen tekemiset herättävät tunteita ja mielipiteitä, mutta niillä ei ole mitään tekemistä kauneuden kanssa. Kauneutta ei voi sommitella, rakentaa eikä asettaa näytteille museossa. On mentävä henkilökohtaisen maun ja valinnan tuolle puolen, puhdistuttava kaikesta tunteellisuudesta, sillä rakkaus on kauneutta."

Vuosi vaihtui, ja sen ensimmäisenä päivänä K piti ensimmäisen puheensa Rajghatissa. Hän kulki illalla polkua ja "hiljaisuuden ihme kesti lähes puoli tuntia, mutta ajan kulumista, ajallisuutta ei ollut". Palatessaan huoneeseensa "toisenlaisuus otti hänet avosylin vastaan".

Seuraavana iltana Krishnamurti katseli köyhiä kyläläisiä, jotka tuntuivat olevan tietämättömiä omasta surkeudestaan ja fyysisestä heikkoudestaan. Kaikki olivat hyväntuulisia, niin lapset kuin vanhat ja vaivaisetkin.

Kylän läpi kulkeva joki oli heille kaikki kaikessa. Se virtasi välillä tyynenä, välillä uhaten kylää; siinä he kalastivat, peseytyivät, asettivat kukkia kunnioituksen merkiksi ja kuolivat sen vieressä. Joki ei piitannut heidän iloistaan ja suruistaan. Ihmeellisin oli kuitenkin taivas, joka heijastui joen pintaan. Taivaan valo oli lempeää ja hyväilevää valoa, jossa ajatuksella ja tunteella ei ole mitään osaa. Tuota valoa ei voi nähdä, ellei tunne meditaation ajatonta liikettä.

Krishnamurti piti viimeisen puheensa Rajghatissa 14. tammikuuta ja käveli polkua niittyjen keskellä.

Toisenlaisuus oli läsnä hellittämättömänä ja äärettömänä, se täytti taivaan ja maan – kaiken. Se seurasi häntä koko päivän ja oli huoneessa hänen astuessaan sinne.

Tulta, josta ei jää tuhkaa

New Delhissä oli ollut pakkasta, ja köyhät kärsivät kylmissään. K piti siellä kahdeksan puhetta, mutta ei kommentoi niiden sisältöjä mitenkään päiväkirjassaan.

Sielläkin "tuo tuntematon äärettömyys oli läsnä, ei vain huoneessa ja sen ulkopuolella, vaan myös syvällä, siinä sisimmän osassa, jossa oli kerran ollut mieli".

Se ei koskaan jätä minkäänlaista jälkeä, ja sitä on mahdotonta lähestyä. Sen kiihkeä voima on tulta, josta ei jää tuhkaa.

"Menneisyys ja tuntematon eivät kohtaa missään vaiheessa. Yli vievää siltaa ei ole, ei myöskään sinne johtavaa tietä. Menneisyyden on lakattava olemasta, jotta tuntematon, äärettömyys voisi olla."

Kuri kuihduttaa mielen

"On olemassa sellaista hiljaisuutta, joka ei ole häiriön vastakohta. Siinä hiljaisuudessa mieli voi vaeltaa ajan tuolle puolen. Se voi kulkea vapaasti, ilman esteitä ja itse asettamiaan rajoituksia. Kaikki vastarinta estää tämän vaelluksen."

Kurilla kuihdutettu mieli ei voi koskaan olla vapaa. Se on menettänyt nuoruutensa, viattomuutensa. Vapaus on alussa, ei lopussa.

"Kokeminen tapahtuu ajassa, ja kokemus vain tylsistää mielen ja sydämen. Kun mieli on täynnä ja sydän suuntautunut toisaalle, näkemistä ei tapahdu."

Jotta näkisimme, tieto on säilöttävä kirjoissa eikä päässä. Tieto tulkitsee ja valitsee värittäen, muodostaen mielipiteitä, punniten ja arvostellen, mikä estää näkemisen. Miten voisi nähdä, kun muisti on ahdettu täyteen ja sydän surun murtama?

Kun todella näkee ja kuuntelee, tapahtuu ihme, joka muuttaa mielen ja sydämen tyhjentäen ne menneestä. Sen eteen ei tarvitse tehdä mitään, eikä tämä ihme tapahdu myöskään ajattelemalla. Katsominen ja kuuntelu on silloin myötäelämistä.

"Näkeminen on tulta, joka polttaa ajan rakennelmat, menneisyyden. Näkeminen on täydellistä tarkkaavuutta."

Vain mieli, joka on aivan tyhjä ja vapaa tunnetusta, kykenee kohtaamaan tosiasiat ja sen, mikä on niiden takana. Meditaatio on mielen tyhjentymistä tunnetusta, tiedosta ja tosiasioista. Tosiasiat, se mitä on, vapauttaa ajatuksen.

Hiljaa ollessaan aivot terävöityvät ja herkistyvät. Niitä ei voi hiljentää muuttamatta niitä samalla epäherkiksi. Vain vapaina ne voivat kukoistaa.

Seuraavana päivänä K katseli pientä punaiseen takkiin pukeutunutta poikaa, joka leikki yksin ison puun alla. Hän käveli sen ympäri, kosketti sitä kevyesti silmät kiinni ja lähti juoksemaan kotia kohti, mutta pysähtyi sitten ja heilautti kättään hyvästiksi puuystävälleen. Puun luona poika oli onnellinen.

Elämä on kuolemista

"Elämä on kuolemista. Näitä kahta ei voi erottaa. Et voi pitää vain toista, vaikka rakastaisit toista kuinka paljon tahansa. Et voi sulkea pois toista ja väistellä sitä lopun ikääsi. Se seuraa sinua kuin varjo, päivin ja öin, niin valvoessasi kuin nukkuessasi. Mikään ei ole pysyvää, ei edes pankkitilisi, vaikka ehkä pidätkin siitä kiinni viimeiseen hetkeen asti. Mikään ei ole pysyvää, ja siksi sanot itsellesi, että pitää vain elää päivä kerrallaan, mutta jokainen päivä on täynnä surua ja varjoja. Mitä pinnallisemmin elät, sitä kuolleempi olet, mutta kuolema odottaa sinuakin, siltä ei säästy kukaan."

Suru ja rakkaus eivät voi elää yhdessä. Ei voi olla vapaa surusta, jos ei ole vapaa ajasta. Suru on varjossa, ei tosiasiassa, siinä mitä on. Tosiasioilla ei ole aikaa, niitä koskevalla ajatuksella on. Kyyneleet tai aika eivät avaa ovea ikuiseen. On kuoltava ponnistelematta ja ilman itkua.

Helmikuun puolivälissä K oli Bombayssa, missä liikenne oli takkuista, mutta missä "vain köyhät kävelivät" tai jonottivat busseihin. Hän kulki kaupungin katuja ja tarkkaili ihmisiä.

"Meditaatio on iloa. Se on liikettä, joka sisältää kaiken, koska se ei itsessään ole mitään. Sillä ei ole keskusta, eikä siten alkua, mutta ei myöskään loppua. Et voi osallistua tuohon liikkeeseen; 'sinä' on jätettävä toimistoon, kirkkoon ja temppeliin. Et voi päästä mukaan kokemuksinesi ja tietoinesi. Tämän on tapahduttava ilman sinua."

K kuvailee: "Hän ei ollut kadonnut, vaan oli lakannut olemasta – ei ainoastaan aamun ajaksi vaan niin että olisi äärimmäisen vaikeaa löytää itseä uudelleen. Hän oli elossa, mutta ei eläjänä."

Todella eläminen on "liikettä ilman mittaa, se on haltiotilaa, hurmiota, johon mikään ajatus tai tunne ei koskaan pääse kiinni". Eläminen on toimimista, ei muistelua. Muistelun tuhka ei ole sama kuin elämän tuli. Ideat ovat tuota tuhkaa.

Jatkuvuus ja pysyvyys ovat mekaanista toimimattomuutta, jota konflikti pitää hengissä. Ristiriita ja suru, itsesääli ja muisti ovat toimimattomuuden polttoainetta. Täysimittaisesti eläminen on kokonaisvaltaista toimintaa.

Tavat estävät ajattoman välähdyksen

Helmikuun 25. päivänä K käveli rikkaiden alueella, jossa ei ollut jalkakäytäviä. Taloissa saattoi olla puhdasta, mutta kadut olivat todella likaisia. Ihmiset olivat tottuneet meluun ja likaan, suruun ja puutteeseen.

"Meditaatio on tapojen tuhoamista. Tapa on jatkumo, joka estää ajattoman hetken välähdyksen. Tuo hetki on aina välähdys, jossa ei ole aikaa, eikä ajatus pysty tekemään siitä jatkuvaa, toisiinsa liittyvien ajatusten sarjaa, tottumusta. Meditaatio on ajatuksen päättymistä ja tyhjyyden alkamista. Tuossa tyhjyydessä ei ole paikkaa, johon ajatus voisi kokemuksen muodossa juurtua. Tässä tyhjyydessä on rakkaus, jossa kuolema on uuden luomista."

Seuraavana iltana K näki kaksi siskosta istumassa likaisen tien reunalla. Vanhempi maanitteli pikkusiskoa istumaan syliinsä, mutta tämä istui mieluummin likaisella tiellä autojen vyöryessä ohi. Näyssä ei ollut paikallisille mitään erikoista.

Poliisi tuli paikalle ja pyysi tyttöjä siirtymään lähemmäksi seinää, ja he tottelivat. Kaikkialla oli valoa, joka tuo esiin kauneuden tekemättä eroa kauniin ja ruman välillä.

Katuvalot syttyivät, ja nuo kaksi pikkutyttöä olivat poistuneet paikalta. Ilmassa leijui mangon kukkien tuoksu.

Meri liikehti rauhattomana. Se oli mitä elävin. Lahden rantaan oli levitetty sareja kuivumaan. Ne vangitsivat auringon valon ja saivat maailman unohtumaan. Oli vain väriä ja valoa niiden yllä.

"Kokeminen on tunnetun tunnistamista ja sen jatkumista. Meditaatio on tunnetun kitkemistä juurineen. Sanat, tunnistaminen ja tunnettu olivat päättyneet, ja mielen mittaamaton tila liikehti omalla nopealla tavallaan, jälkiä jättämättä. Se oli energiaa ilman rajoja."

Kaikkea ja ei mitään

Maaliskuun 1. päivänä K tutki katseellaan rikasta pariskuntaa.

"On merkillistä, miten vähän nöyryyttä ihmisissä on. Ohi ajoi auto kyydissään tyylikäs, jalokivin koristautunut nainen. Hän oli tavattoman tietoinen itsestään, hiuksistaan, vaatteistaan ja vartalostaan. Hän pöyhi tukkaansa, kohenteli asuaan ja tarkasteli itseään käsipeilistä. Hän oli ilmeisesti menossa juhliin. Mies hänen vierellään näytti ikävystyneeltä, arkiselta ja vaatimattomasti pukeutuneelta. Nainen oli kaikkea, mies ei mitään. Nainen määräsi, mies myötäili. Mutta työpaikallaan mies oli luultavasti tyranni. Molemmista heistä huokui rikkaille ja ylimielisille ominainen ilmapiiri."

Mutta maailmassa on jotakin ihan muutakin:

"Et ollut koskaan nähnyt mitään niin viatonta. Se lepäsi kallellaan, ja saatoit juuri ja juuri erottaa sen hennot ääriviivat, kun se melkein kosketti vettä. Se oli uuden kuun sirppi, joka ilmestyi ensi kertaa pilvettömälle taivaalle. Et ollut nähnyt sitä koskaan ennen, vaikka olit nähnyt sen tuhat kertaa. Se oli niin viaton, että tuolla ruuhkaisella, meluisalla kadulla sinustakin tuli viaton. Olit viaton pakottomasti, ajattelematta. Ympärilläsi kaikki asiat näyttivät uusilta – et ollut koskaan ennen nähnyt niitä. Silmäsi oli pesty puhtaiksi, sydämessäsi ei ollut ainoatakaan tahraa. Olit niin kaukana, että mikään ei voinut sinua koskettaa."

Maaliskuun 18. päivänä K lensi Roomaan ja kirjoitti sieltä viimeisen merkinnän päiväkirjaansa.

"Suihkumoottorit jyrisivät, mutta saatoit kuulla naisten keskustelun käytävän toiselta puolelta. Ja silti vallitsi hiljaisuus. Kaiken hälinän ja pauhun keskellä se oli yhtä kirkas ja tahraton kuin sininen taivas. Hiljaisuus oli läsnä niin voimakkaana, ettei sitä voinut kokea. Kesken kaiken, odottamatta, tästähiljaisuudestatuli äärettömyys. Koko olemuksestasi tuli täysin liikkumaton, mielessä ei ollut ainoatakaan ajatusta, etkä tuntenut ainoatakaan tunnetta. Oli vain tuo tavoittamaton voima, joka ei ollut ihmisen synnyttämä. Se oli voimaa, jota mikään ei voinut läpäistä."

Samalla hetkellä kun K oli astunut yön kosteasta lämmöstä koneen uumeniin, hän oli lakannut olemasta, hän vain istui liikkumattomana ja olemattomana kolme tuntia. Nuo tunnit kuluivat yhdessä hujauksessa. Koneen laskeutuessa Roomaan alhaalla näkyi joki ja vihreitä peltoja. Pellot olivat kuin ihmisen mieli: osiin jaettu, kukin pala eri omistajan omaisuutta. Taustalla avautui meri sinisenä, aaltoilevana ja sanoin kuvaamattoman elävänä.