1. Kaksi tapaa elää

Me ihmiset elämme samanaikaisesti kahdessa maailmassa: sekä oman mielemme luomassa että kaikille yhteisessä todellisuudessa. Toinen on kuviteltua ja toinen totta.

Meillä saattaa olla erilainen käsitys siitä, kumpaan maailmaan oma egomme kuuluu ja missä kulkee raja toden ja kuvitellun välillä.

Me kaikki tiedämme, millaista on elää egon kanssa. Sitä tietoinen elämämme on. Tämä kirja käsittelee Krishnamurtin esittämää vaihtoehtoa: elämää ilman egoa.

Se saattaa hyvinkin olla paras tapa elää.

Ehkä egotonta vaihtoehtoa ei ole koskaan ehdotettu sinulle. Äkkiseltään se voi kuulostaa oudolta, absurdilta, pelottavalta, mahdottomalta – tai jopa turhalta.

Heti aluksi on syytä tehdä selväksi, että kyse on minäkuvasta, minuudesta, ajatuksen luomasta subjektiivisesta mielikuvasta, johon samaistumme ja jota kutsumme minäksi, itseksi tai egoksi.

Tunne syntyy lapsena ja jatkuu koko elämän enemmän tai vähemmän aktiivisena. Minä on kokemusten keskus. Se reagoi siihen, mitä ympärillämme tapahtuu.

Minäkuva syntyy aivoissa muistin avulla. Tajuttomalla tai nukkuvalla ihmisellä ei ole minäkuvaa.

Minä on vankila

Krishnamurtille ego on vankila, johon olemme itsemme lukinneet. Meidän olisi helppoa päästä pois sellistämme, mutta useimmat ihmiset jäävät omasta tahdostaan kahleisiinsa, vaikka voisivat elää vapaina ja onnellisina.

Krishnamurti arvelee tähän olevan kolme syytä.

Ensiksikin, olemme tottuneet nykyiseen tapaamme elää ja hyväksymme sen etsimättä toista vaihtoehtoa.

Toiseksi, emme tiedä paremmasta. Kukaan ei ehkä ole osannut kertoa meille, millaista olisi elämä vapaana, emmekä osaa kuvitella sitä.

Kolmas syy on pelko. Takerrumme kiinni siihen, mitä meillä on, tuttuun ja turvalliseen – siitäkin huolimatta, että nykyinen tapa elää on monella tavalla ahdistava.

Totta vai tarua?

Krishnamurti yritti 66 vuoden ajan esittää, että minä on mielen luoma kuvitelma ja sen tuolla puolen on maailma, johon pääsee luopumalla kaikesta mieleen kerätystä moskasta. Sitä on kerätty jo ennen meitä ja kerätään meidän jälkeemme. Siirrämme taakkamme sukupolvelta toiselle, ja sama meno jatkuu.

Krishnamurti tarjosi radikaalin käsityksen mielestä ja maailmasta. Se haastoi vakiintuneen maailmankuvan rajusti. Hän halusi osoittaa meille toisenlaisen tavan elää, mutta sen ehtona on luopuminen nykyisestä minäkeskisestä tavasta.

Hänen näkemyksensä huipentui hänen kahteen keskeiseen lauseeseensa: tarkkailija on tarkkailtava ja me olemme maailma.

Nykyinen tapamme ajatella perustuu hataraan ja harhaiseen näkemykseen maailmasta. Sen mukaan maailma koostuu erillisistä osista, jotka ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja kehittyvät ajassa.

Krishnamurtin mukaan tämä ei ole totta. Osien erillisyys on ajattelun luoma kuvitelma, ja minäksi nimittämämme olento on sen rujo ja raaka ilmentymä.

Tämä näkemys on helppo torjua, koska jokainen meistä rakentaa ihmisyytensä oman identiteettinsä varaan. Minä on keskeinen käsite maailmankuvassamme ja sen haastaminen vaatii aikamoista rohkeutta.

Ego torjuu tosiasiat

Tämän väitteen todenperäisyyden tutkimista vaikeuttaa se, että egomme tekee kaikkensa torjuakseen epäilyt itsen olemassaolosta. Uhattu minuus takertuu entistä sitkeämmin itseensä ja uskomuksiinsa.

Ego ei näe, miten sisäinen ja ulkoinen liittyvät toisiinsa. Krishnamurtille näitä kahta ei voi erottaa, ne ovat samaa liikettä, jossa ulkoinen luo sisäisen ja sisäinen muokkaa ulkoista.

Jos haluaa muuttaa maailmaa paremmaksi – niin kuin jokainen täysjärkinen haluaa – on aloitettava itsestä eikä toisista, koska toisia emme voi muuttaa. Minä aiheuttaa suurimman osan sekä mielen sisäisistä että maailman ongelmista. Se on saatava ruotuun.

Aika on kuvitelma

Useimmat ihmiset näkevät ja myöntävät omat puutteensa, mutta uskovat jalostuvansa paremmiksi ihmisiksi itseään kehittämällä. Krishnamurti tyrmäsi tämän idean ja osoitti, että aika ei pysty ongelmiamme ratkaisemaan. Ymmärrys on aina välitöntä.

Toinen Krishnamurtin hurjista ideoista liittyykin juuri aikaan. Me elämme ajassa – tai siis kuvittelemme elävämme. Aikakin on Krishnamurtin mukaan ajattelun luoma kuvitelma. Ilman ajattelua ei ole aikaa. On vain tämä hetki, jossa kuvittelemme eilisen ja huomisen.

Minä on ajan rakennelma. Se elää ajassa: menneessä ja tulevassa. Tässä hetkessä on vain se mitä on. Se on koko maailma, sen historia ja tulevaisuus. Se sisältää myös meidät, jokaisen ulkoista maailmaa tarkkailevan sisäisen tarkkailijan, joka tekee pontevasti päätelmiä itsestään ja maailmasta.

Tämän ymmärtämiseen liittyy Krishnamurtin meille esittämä haaste: näe, että erillisyys ja aika ovat itse luotuja ja että nämä harhat aiheuttavat kaikki mielen ongelmat.

Tämä kehotus näkemiseen ei ole elämänohje, vaikka se voi sellaiselta kuulostaa. Se ei ole edes pyyntö, vaan pikemminkin vihjaus siitä, että oman rakkaan kuplamme ulkopuolella on elämää sykkivä energiakenttä, jota myös universumiksi kutsutaan.

Jos ihminen sukeltaa syvälle mieleensä, hän havaitsee, että hän ei ole erillinen tästä energiasta, vaan ulkoinen ja sisäinen sekoittuvat niin, että niitä ei voi millään ilveellä erottaa toisistaan.

Syy on syvällä

Minän energia on mitättömän pientä ja itseriittoista. Kun meitä ahdistaa ja pelottaa, yritämme päästä siitä eroon monenlaisin keinoin ja ehkä hetkellisesti onnistummekin.

Ihmisen ongelmien syy on kuitenkin syvällä tajunnan rakenteessa ja tavassamme toimia. Sen ratkaisemiseksi tarvitsemme ihan uuden instrumentin. Saamme sen kuitenkin käyttöön vain tietyillä tiukoilla ehdoilla, joiden keskiössä on ajattelu ja erityisesti sen meille läheisin luomus, minä.

Fakta ja fiktio sekoittuvat mielessämme suloiseksi sekamelskaksi, ja näemme sen seurauksia ympärillämme. Faktaa on se, mitä maailmassa kaiken aikaa todella tapahtuu, fiktiota se, mitä me siitä ajattelemme.

Maailman kaaos on fakta, jonka kuka tahansa voi todeta lukemalla aamun lehden tai katsomalla iltauutiset. Ihmiset vihaavat ja tappavat – mutta toisaalta myös ihailevat ja rakastavat – toisia ihmisiä kuvitelmiensa takia.

Minuus on miina

Seurauksiltaan vakavin on väärinkäsityksemme minästä, ja tätä miinaa lähdemme kohta purkamaan.

Vakaumukset perustuvat harvoin faktoihin. Ne ovat omassa päässä luotuja sekoituksia uskomuksia ja erilaisia tietoja, joista osa on totta ja osa ei.

Krishnamurti näki, miten mieli luo omiin kuvitelmiinsa perustuvan maailman. Se koostuu ajatuksista, tunteista, kokemuksista ja tiedoista, jotka olemme aikojen saatossa ympäristöstämme itseemme imeneet. Eri maissa asuvien ihmisten mieli rakentuu erilaisista uskomuksista, mutta mielen mekanismi on sama kaikilla ja kaikkialla.

Mielen tehtävä on kerätä, tallettaa ja hyödyntää havaintoja. Tätä kaikkea se tekee lakkaamatta. Pieleen mennään, kun mieli sekoittaa faktan ja fiktion, uskoo valheisiin ja alkaa elää itse luomissaan kuvitelmissa.

Suora ja kiero yhteys

Tämän mekanismin Krishnamurti tunnisti ensin itsessään ja sitten muissa ihmisissä. Mieli värjää maailman omilla väreillään, mutta se ei tyydy vain tarkkailemaan ulkoista maailmaa vaan alkaa muokata sitä mielensä mukaiseksi.

Tahtova minä on kaiken toiminnan takana. Kun eri tavalla ajattelevat ja eri asioita tahtovat ihmiset alkavat muuttaa maailmaa itsensä näköiseksi, syntyy juuri sellaista sotkua, mitä maailmassa havaitsemme. Jokainen on omasta mielestään oikeassa ja oikealla asialla.

Tämä kuvio on nähtävä. Näkemistapoja on kaksi. Sen voi nähdä ideana, joka on älyllinen eikä johda toimiin.

Toinen tapa on nähdä se suoraan, ilman minää. Suora näkeminen voi äkkiseltään tuntua mahdottomalta, sillä eikö kaikessa näkemisessä ole aina minämukana?

Ei ole, Krishnamurti vakuuttaa. Kun näkee todellisen vaaran, ei ajattele, vaan toimii heti. Minä on silloin vain turha hidaste. Emme kuitenkaan tunnista itse luomiamme vaaroja vaan liitämme ne aina johonkin ulkoiseen tekijään tai kohteeseen.

Suora näkeminen on vaihtoehto, joka ei välähdä mieleen, jos sitä hallitsee ajattelu. Krishnamurti halusi osoittaa, että on toinenkin tapa elää. Minästä luopumalla ihminen pääsee suoraan yhteyteen sen mitä on kanssa. Silloin suora näkeminen toteutuu.

Se mikä on kattaa kaiken mahdollisen, niin mielen luoman kuin mielen tuolle puolen ulottuvan. Se on maailma, jonne pääsyn ego meiltä tehokkaasti ja valitettavasti estää.

Altistu elämän ihmeelle

Tässä kirjassa tutkimme, millainen on Krishnamurtin esittämä toinen tapa elää. Nykyisen tavan tunnemme. Jos tämä tapa mielestäsi menettelee, toisen tavan tutkiminen tuskin jaksaa kiinnostaa.

Jos kuitenkin haluat selvittää, voiko ihminen elää ilman itse aiheuttamiaan ongelmia, saatat lähteä matkalle, jolla altistut elämän ajattomalle ja selittämättömälle ihmeelle.

Itse olen ollut tällä matkalla vuodesta 1977 lähtien, 48 vuotta. Sitä ennen olin elänyt 24 vuotta minäni maailmassa. Luettuani muutaman Krishnamurtin kirjan aloin huomata outoja muutoksia tavassani nähdä maailma ja itseni sen osana.

Nyt olen lukenut lähes kaikki hänen kirjansa, kääntänyt niistä kolme suomeksi, katsonut ja tekstittänyt kymmeniä videoita, kuunnellut ääninauhoja hänen puheistaan sekä lukenut parikymmentä hänestä kertovaa kirjaa.

Haluan jakaa keräämäni tiedon sillä saatteella, että olen saanut Krishnamurtin ajatuksista sellaista voimaa, jota en ole mistään muusta lukemastani samassa mitassa saanut.

Tähän kirjaan keräsin valittuja paloja valtavasta aineistosta. En halua pelkästään toistaa Krishnamurtin sanoja, vaan referoin hänen sanomaansa oman ymmärrykseni mukaan.

En edes yritä "elää hänen opetustensa mukaan", koska se on mahdotonta. Krishnamurti selittää, miksi: koska elämä on aina enemmän kuin mitkään opetukset. Sitä on lähestyttävä nöyrästi ja ihmeenä, jota ei voi selittää!

Krishnamurtin opetukset eivät ole sanoja, joita voi toistaa tai toiselle opettaa. Ne ilmentävät sitä elämän virtaa, jossa jokainen meistä yksin ja me kaikki yhdessä elämme. Tätä elävää energiaa ei voi kahlita tai julistaa.

Opetusten yhdeksän ydintä

Kirjoittaessaan Krishnamurtin elämäkertaa Mary Lutyens pyysi tätä itse kiteyttämään opetustensa ytimen. Lokakuussa 1980 Lutyens sai vastauksen, joka on hyvä lähtökohta tälle kirjalle.

Krishnamurti kirjoitti asiat yhteen pötköön, mutta ryhmittelin hänen vastauksensa yhdeksään keskeiseen kohtaan:

1. Totuus on poluton maa.

Totuutta ei voi löytää minkään organisaation, uskonlahkon, opinkappaleen, papin eikä seremonian avulla, ei filosofisen tiedon eikä psykologisen tekniikan keinoin. Se kohdataan käyttämällä vuorovaikutusta peilinä, ymmärtämällä oman mielemme sisältö, havainnoimalla, ei älyllisen, sisään kääntyneen erittelyn avulla.

2. Mielikuvat ovat syy sisäisiin ongelmiimme.

Ihminen on rakentanut sisäisen turvamuurin uskonnollisista, poliittisista ja itseään koskevista mielikuvista. Mielikuvat ilmenevät symboleina, mielipiteinä ja uskomuksina. Näiden mielikuvien taakka hallitsee ihmisen ajattelua, arkea ja suhteita toisiin ihmisiin.

3. Tajunnan sisältö on ihmisille yhteistä.

Ihmisen käsitys elämästä muotoutuu hänen mieleensä juurtuneista käsitteistä. Ihmisen tajunta koostuu sisällöstään ja on koko hänen olemisensa ydin. Yksilöllistä on nimi, olemus ja perinteestä ja ympäristöstä omaksuttu pintasivistys. Pinnalliset tekijät eivät tee ihmistä ainutlaatuiseksi, vaan ainutlaatuista on täydellinen vapaus kaikille ihmisille yhteisen tajunnan sisällöstä. Ihminen ei siis ole yksilö.

4. Vapaudella ei ole vaikutinta.

Vapaus ei ilmene reaktiona eikä vapautena valita. Ihminen kuvittelee olevansa vapaa, koska hänellä on vaihtoehtoja. Vapaus on aidosti ja suuntaamattomasti tarkkailemista, eikä siihen liity rangaistuksen pelkoa tai palkkion odotusta. Vapaus ei ole ihmisen kehityksen päätepiste, se on hänen olemassaolonsa ensimmäinen askel. Tarkkaillessaan ihminen alkaa havaita, että hän ei ole vapaa. Vapautta on olla valinnattomasti tietoinen arjen olemisestaan ja toimistaan.

5. Ajatus on aikaa.

Ajatukset syntyvät kokemuksista ja tiedoista, eikä niitä voi erottaa ajasta ja menneisyydestä.

6. Psykologista kehittymistä ei ole.

Toimintamme perustuu tietoon ja siksi aikaan. Ihminen on täten aina menneisyyden vanki. Aika on ihmisen psykologinen vihollinen.

7.Tarkkailija on tarkkailtava.

Kun ihminen tulee tietoiseksi omien ajatustensa liikkeestä, hän havaitsee jakolinjan ajattelijan ja ajatusten, tarkkailijan ja tarkkailtavan, kokijan ja kokemuksen välillä. Tämä jako on itse luotu kuvitelma.

8. Suora näkeminen saa aikaan kumouksen mielessä.

Kun ihminen oivaltaa, että ajattelijan luoma jako ei ole totta, sisäinen ristiriita katoaa ja hänen mielessään tapahtuu syvällinen kumous, mutaatio aivosoluissa.

9. Täydellinen kieltäminen on myönteisen ydin.

Kun kielletään kaikki, minkä ajatus on psykologisesti luonut, silloin on rakkautta, joka on syvää myötätuntoa ja oivalluskykyä.

Krishnamurtin haaste

Krishnamurti puhui aika lailla kattavasti elämisen haasteista. Kaikki tähän kirjaan valitsemani aiheet liittyvät siihen, miten voisimme elää oikein maailmassa, joka on monella tavalla masentava ja ahdistava, jopa pelottava paikka.

Krishnamurti oli vakuuttunut, että suurin osa ihmisten ongelmista on itse aiheutettuja ja pään sisäisiä – ja ne kaikki ovat ratkaistavissa.

Vaikka maailma olisi miten sekaisin, oman mielemme ei tarvitse olla. Oleellista on nähdä oikein. Se riittää. Universumi osaa hoitaa oman hommansa, siitä meidän ei tarvitse huolta kantaa.

Vapauden viesti

Maailman näkeminen oikein paljastaa meille ihmeellisen energian, joka läpäisee kaiken elollisen. Ihmeeksikin sitä voisi kutsua.

Jotkut pitävät Krishnamurtin opetuksia synkkinä ja syyttävinä, jopa lohduttomina, koska hän puhui niin usein siitä, miten huonossa jamassa maailma ja ihminen ovat.

Krishnamurti kuitenkin nimenomaan korosti, että meidän ei tarvitse elää ristiriidassa, pelossa ja surussa, vaan jokainen voi milloin tahansa vapautua kaikesta pahasta ja piinoista. Hän toi meille vapauden ja ilon viestiä, hän ei halunnut kenenkään jäävän mielen pieneen onkaloon.

Muutamaa päivää ennen kuolemaansa Krishnamurti sanoi läheisilleen, että he eivät ehkä ymmärrä, mistä jäävät elämässä paitsi, jos eivät omakohtaisesti selvitä itselleen elämän mysteeriä.

Vain omilla silmillään voi nähdä

Erityisesti Krishnamurti korosti, että hän ei opeta mitään, vaan haluaa ainoastaan osoittaa, ja pyysi ihmisiä itse katsomaan. Hänen sanansa viittaavat elämään sellaisena kuin itse kukin meistä sen kussakin hetkessä kohtaa, ei sellaisena kuin haluamme sen olevan. Jokaisen on itse nähtävä, toisten silmillä näkee aina väärin.

Ehdollistunut minä ei näe oikein ja liikkuu kapealla, rajatulla alueella. Lisäksi se elää jatkuvassa ristiriidassa.

Tämä haaste meidän on ratkaistava. Helppoa se ei ole, mutta ehkä mahdollista. Se kuitenkin Krishnamurtin mukaan edellyttää elämistä ilman minää.

Sanat eivät riitä kertomaan

Krishnamurti kielsi ketään tulkitsemasta hänen opetuksiaan, vaikka juuri niin jokainen kuitenkin tekee häntä kuunnellessaan tai lukiessaan. Meidän on pakko käyttää sanoja puolin ja toisin, vaikka ne merkitsevät itse kullekin meistä eri asioita.

Tässä kirjassa referoidut opetukset ovat Krishnamurtin pitämistä julkisista puheista tai hänen keskusteluistaan yksittäisten ihmisten tai erilaisten ryhmien kanssa. Kaksi päiväkirjaa hän kirjoitti kokonaan itse ja yhden saneli.

Julkisissa puheissa Krishnamurti puhui aina spontaanisti. Häntä tapaamaan tulleiden ihmisten kanssa käytyjä satoja keskusteluja hän kuvaili omin sanoin, ja niitä julkaistiin neljässä kirjassa. Krishnamurti Foundationin perustamisen jälkeen lähes kaikki keskustelut nauhoitettiin ja julkaistiin sellaisenaan nauhoitteina ja kirjoissa kevyesti toimitettuina.

Kohteena koko maailma

Krishnamurti käytti yksinkertaisia sanoja ja palasi samoihin tuttuihin teemoihin, mutta aina vähän eri kulmasta. Kohde oli yksi ja sama: elämä, sinun ja minun – ja samalla koko maailman, koska olemme erottamaton osa sitä.

Elämän ymmärrys ei ole sanoissa vaan niiden tulkinnassa. Hän totesi, että viisaus ei ole siinä, mitä sanotaan, vaan se löytyy sanojen ja rivien välistä. Elämän syvimmälle tasolle ei ole olemassa sanoja.

Krishnamurti käytti itsestään muotoa hän, puhuja tai K, koska koki, että hänellä ei ole minää, kiinteää minuutta. Tästä syystä hän suosi myös passiivin käyttöä ja me-muotoa.

Käymme tässä kirjassa opetuksia läpi kronologisessa järjestyksessä. Suorat sitaatit ovat lainausmerkeissä, muuten teksti on minun näkemykseni puheiden ja keskustelujen keskeisistä sisällöistä.

Yritän olla niin tarkka kuin mahdollista, mutta rohkaisen tarkistamaan jokaisen vähänkin epäilyttävän kohdan Krishnamurtin kirjoista tai Krishnamurti Foundationin virallisilta sivuilta.

Näkeminen on tekemistä

Krishnamurtilla on meille kolme vahvaa viestiä.

Ensiksikin hän totesi, että me emme ole yksilöitä. Minuus on kuvitelma. Tosiasia on, että me olemme erottamaton osa maailmaa ja yhteydessä kaikkeen elolliseen ja elottomaan.

Toiseksi, me emme voi koskaan löytää totuutta, mutta totuus voi ehkä löytää meidät, kun olemme suoran näkemisen kautta suorassa yhteydessä siihen mitä on ja kun ei ole minää vääristämässä nähtyä. Silloin näkeminen on tekemistä ja totuus elämästä ikään kuin toteutuu meissä.

Kolmas viesti on, että jos haluaa muuttaa maailmaa, on aloitettava itsestä. Tämä ei tarkoita minästä eroon pääsemistä, vaan sen näkemistä, että minä on vain yksi ajatus ajatusten joukossa. Tämä radikaali oivallus johtaa mutaatioon aivosoluissa.

Mielessä tapahtuva mutaatio oli Krishnamurtin hurja väite, josta hän puhui 25 vuoden ajan, ensimmäisen kerran Pariisissa syyskuussa 1961. Mutaatio mullistaa näkemisen, mutta edellyttää suoraa näkemistä ja itsettömyyttä.

On turha tavoitella mutaatiota tai yrittää päästä eroon minästä. Mutaatio toteutuu, kun aivot ovat passiivisen tarkkaavuuden tilassa. Silloin ne ovat ajan ja ajatusten tuolla puolen.

Ainoa askel

Nämä kolme Krishnamurtin oivallusta saattavat vaikuttaa erillisiltä, mutta ne ovat itse asiassa yksi ja sama prosessi, joka tapahtuu joko juuri nyt tai ei koskaan. Tulevaisuus on olemassa vain ajatuksissamme. Jos otat tämän askeleen, ei itseä enää ole.

Jos tämä kuulostaa pelottavalta, pelkääjänä on ego, joka kokee itsensä uhatuksi – ja onkin uhattuna. Suorassa näkemisessä ego on tarpeeton, se on suorastaan este ja haitta.

Tämä on Krishnamurtin ydinviesti. Sen joko ymmärtää tai ei ymmärrä. Kenellekään tämä ei selittämällä selviä, eikä järjellä ymmärtämisellä ole mitään merkitystä.

Älä tuhlaa elämääsi

Se, onko ajasta ja erillisyydestä pääseminen vapauttava mahdollisuus vai pelottava uhka, riippuu siitä, aktivoituuko minämme sen kuullessaan vai ei.

Vapaus on upeinta, mitä ihminen voi kokea, mutta minälle se kuulostaa luopumiselta itselle rakkaista asioista. Siksi se torjuu ehdotuksen eikä suostu edes selvittämään, mistä on kyse.

Minän ymmärtäminen on olennaista, ja sen olisi tapahduttava pian, sillä mehän näemme, mitä maailmassa tapahtuu kaiken aikaa – meidän maailmassamme! Me kaikki olemme vastuussa, eivät vain johtajat, jotka käyttävät valtaansa väärin.

Krishnamurti ei luvannut palkkiota tai diplomia itsen ymmärtäjälle. Hän kuitenkin vetosi muutaman kerran kuulijoihinsa, etteivät nämä tuhlaisi elämäänsä vaan kohtaisivat rohkeasti ihmeen, jonka keskellä saavat elämäänsä elää.

Elämän ihme ei voi olla kenellekään uhka. Se on mahdollisuus, jolle voi antaa tilaisuuden toteutua.

Seitsemän osaa, yksi kokonaisuus

Tässä kirjassa on seitsemän osaa.

Ensimmäinen osa "Totuus on poluton maa" koostuu Krishnamurtin puheista 1930- ja 1940-luvuilla alkaen vuodesta 1929 ja päätyen 1950-luvun alkuun. Kaikki puheet on julkaistu teksteinä, mutta niistä ei yhtä puhesarjaa lukuun ottamatta ole olemassa tallenteita.

Toinen osa "Tarkkailija on tarkkailtava" kattaa viisi hienoa kirjaa 1950-luvulta. Niissä Krishnamurti puhui paljon kasvatuksesta ja mielen kumouksesta. Kolmiosainen Commentaries on Living perustuu muistiinpanoihin, jotka Krishnamurti teki tavattuaan satoja ihmisiä eri puolilla maailmaa yksityisesti. Niissä hän kuvailee ihmisten ongelmia ja esittelee omia ehdotuksiaan ratkaisuiksi.

Kolmas osa "Mutaatio mullistaa mielen" kattaa 1960-luvun, ja alkaa Krishnamurtin vuosina 1961–1962 pitämästä päiväkirjasta, jossa Krishnamurti ensimmäistä kertaa mainitsee sanan mutaatio. Krishnamurti's Notebook (julkaistu suomeksi nimellä Havaintoja – Päiväkirjamerkintöjä vuonna 2024) on ainoa kirja, jossa K kuvailee omia sisäisiä tajunnantilojaan. Kaksi muuta 1960-luvun kirjaa Avaimena vapaus ja Kulttuurista on kysymys käsittelevät erityisesti kasvatusta.

Tämän kirjan neljäs osa "Me olemme maailma" kattaa kuusi erilaista kirjaa 1970-luvun vaihteesta, vuosilta 1969–1974.

Ajattelun tuolle puolen on kattava perusopas, joka esittelee jäntevästi Krishnamurtin opetuksen keskeiset sisällöt.

Erillisyyden päättyminen perustuu Krishnamurtin muistiinpanoihin ja siinäkin hän kertoo tapaamisistaan ihmisten kanssa. Kirjan erityisteema on meditaatio.

Ihminen muuttuu koostuu Krishnamurtin vastauksista hänelle esitettyihin kysymyksiin.

Mahdoton kysymys sisältää kaikki Sveitsissä 1971 pidetyn puhesarjan tilaisuudet.

Oivalluskyky herää on kirjajärkäle, johon on koottu puheita ja keskusteluja 1970-luvun alusta. Suomeksi teos julkaistiin kahdessa osassa.

Helmikuussa 1974 Krishnamurti keskusteli kahden viikon aikana uskontotieteen professorin Allan W. Andersonin kanssa. Kahdeksantoista tunnin mittaista keskustelua julkaistiin sittemmin videosarjana ja kirjana nimeltä A Wholly Different Way of Living. Sarjan videot on tekstitetty suomeksi, mutta kirjaa ei ole suomennettu.

Viides osa "Kaikki aika on nyt" alkaa Krishnamurtin tapaamisista nimekkäiden tutkijoiden kanssa lokakuussa 1974 ja syventyy sitten hänen syvällisiin vuoropuheluihinsa teoreettisen fysiikan professorin David Bohmin kanssa vuosina 1975 ja 1976. Vuoropuhelu huipentuu vuonna 1980 käytyyn viidentoista dialogin sarjaan, jonka nimi on Ajan päättyminen. Videot on tekstitetty suomeksi, ja kirja julkaistu uutena suomennoksena vuonna 2015.

Kuudes osa "Kauneus ja rakkaus" alkaa hienosta kirjasta Elämän kauneus ja siirtyy 1980-luvulle, Krishnamurtin elämän viimeisiin vuosiin, jolloin hän piti ahkerasti puheita eri puolilla maailmaa. Tuolloin kaikki hänen puheensa videoitiin, ja melkein kaikki löytyvät YouTubesta autenttisina.

Seitsemäs osa "Elämä ihmeenä" on lyhyt yhteenvetoni Krishnamurtin elämäntyöstä ja merkityksestä.

Nyt tai ei koskaan

Toivon lukijan ymmärtävän, että tässä kirjassa esitellään Krishnamurtin opetuksia eri aikoina ja erilaisissa yhteyksissä. Samat teemat käsitellään hiukan eri tavoin eri yhteyksissä, mutta kyse ei ole saman asian toistamisesta vaan kytkeytymisestä kulloinkin käsiteltävään asiaan tuoreella mielellä, ei vertailevilla aivoilla.

Tarkastelun kohteena eivät ole Krishnamurtin sanat vaan ne elämän ilmiöt, joihin sanoilla kulloinkin viitataan. Kyse on meidän elämästämme, sinun ja minun, mutta lopulta kaikki viittaa johonkin sellaiseen, mille ei ole olemassa sanoja.

Elämän kokeminen sellaisenaan – suorana – on raju, mielen mullistava asia. Hiljaisilla aivoilla kuulee sellaista, minkä hälisevä mieli peittää alleen. Krishnamurti käyttää sanaa insight, jonka olen kääntänyt tässä suoraksi näkemiseksi.

Kun huomiomme ei kohdistu mihinkään erityiseen, se kohdistuu kaikkeen, Krishnamurtin sanoin siihen mitä on.

Aivomme rajaavat elämästä pois paljon oleellista, mutta Krishnamurtille mieli kattaa kaiken mahdollisen.

Kun itseä ei ole, elämä on yhtä ihmettä. Silloin toteutuvat Krishnamurtin lauseet "tarkkailija on tarkkailtava" ja "minä olen maailma".

Krishnamurti korosti, että hän ei yritä vaikuttaa keneenkään tai mihinkään, eikä hän vetoa järkeen tai tunteisiin. Suora näkeminen on henkilökohtainen asia: joko näkee tai ei näe. Lisäksi näkemisen on oltava välitöntä; se tapahtuu nyt tai ei koskaan.

Meidän on aika aloittaa yhteinen matkamme.