Changing Consciousness 

Johdanto

David Bohm ja Mark Edwards tapasivat ensimmäisen kerran kun Edwards kuvasi Krishnamurtia ja Bohmia kirjan The Ending of Time kantta varten. Krishnamurti esitteli heidät toisilleen. Molemmat olivat kiinnostuneet Krishnamurtin opetuksista. Bohmille keskeinen oivallus opetuksissa oli, että ajatuksen vääränlainen toiminta on syy useimpien ihmiskunnan ongelmiin. Tästä seuraa, että tarvitaan ajattelun uudenlaista tarkkailemista.

Krishnamurti herätti Edwardsissa valtavan uteliaisuuden ymmärtää, miten sivilisaatio on johtanut monenlaisiin kielteisiin seurauksiin yhteiskunnissa, luontosuhteessamme ja kulttuurin ja mielenterveyden alueella. Työssään valokuvaajana hän saattoi todeta oikeaksi sen mistä Krishnamurti puhui. Tutustumisen jälkeen he alkoivat tavata ja lopulta työskennellä yhdessä ja yhdistivät osaamisensa tuottamalla kirjan, jossa yrittävät antaa koherentin kokonaiskäsityksen sivilisaatiostamme.

Esittely

Tekniikan kehitys on periaatteessa luonut valtavia uusia mahdollisuuksia luovaan ja onnelliseen elämään, mutta samalla se uhkaa sivilisaatiotamme, ehkäpä ihmiskuntaa ja planeettaamme.

Kirjan tarkoituksena on luonnostella syvempiä syitä, jotka ovat johtaneet kriiseihin ympäristössä, ihmisten välillä ja yhteiskunnissa ja osoittaa jotakin sellaista, joka voisi johtaa ongelmien ratkaisemiseen.

Tekstin alussa kohdistetaan huomio siihen, miten nykyajan kriisejä pitää yllä ja pahentaa sitkeä tapamme epäsuhta älyn ja tunteiden välillä. Se ilmenee henkilökohtaisissa suhteissamme, maiden hallitusten välillä ja suhteessamme luontoon. Elämäämme sävyttävät monenlaiset ongelmat, joihin ei näytä löytyvän todellisia ja pysyviä ratkaisukeinoja. Selvästikään emme ole selvittäneet ongelmiemme syvempiä syitä. Kirjan keskeinen kohta on, että kaikkien ongelmiemme perussyy on ajatuksissa.

Osa 1 : Ajattelu ja ihmisen ehdollistuneisuus

1. Maailman kriisi ja ajatus

Mark Edwards: Matkustaessani eri puolilla olen havainnut, että tarvitsemme pikaisesti uudenlaisen lähestymistavan elämään. Meille opetetaan koulussa, että maailma jakaantuu kansakuntiin. Se esitellään ikään kuin se olisi luonnonlaki. Hallitukset käyttävät miljoonia puolustukseen ja valtavasti ihmisiä tapetaan turvallisuuden nimissä.

David Bohm: Taipumus aiheuttaa ristiriitaa johtuu ajatuksistamme. Ajatuksille luontaista jakaa asiat. On perusteltua ja hyödyllistä jakaa erilaiset kasvit ravitsemuksellisen koostumuksen mukaan tai erottaa lampaat ja vuohet, mutta kun viemme jakamisen liian pitkälle, emme enää huomaa jakavamme. Ihmiset helposti ajattelevat, että erot kansojen välillä ovat samanlaiset kuin erot tuolin ja pöydän välillä. Jälkimmäiset ovat erillisiä esineitä, mutta kansakunnat eivät ole. Valtiot ovat syntyneet ajatuksista ja näyttävät valtavan arvokkailta. Koko maailman tasolla ollaan valmiita käyttämään miljoonia dollareita vuodessa isänmaan puolustamiseen. Kansakunnat voivat olla hyödyllisiä hallinnollisina yksiköinä, mutta eroja liioitellaan valtavasti. Maat ovat monilla tavoin riippuvaisia toisistaan: taloudellisesti, ekologisesti ja kulttuurisesti. Ihmiset vähättelevät keskinäistä riippuvuutta. Tällainen ajattelu on pirstovaa. Sana pirstoa tarkoittaa rikkomista, särkemistä. Se ei tarkoita jakamista. Kellon osat voi erottaa toisistaan, mutta jos murskaa kellon, sen rikkoo käyttökelvottomaksi.

Pirstominen merkitsee väärin perustein jakamista ja väärin yhdistämistä. Yksikään kansakunta ei ole todella yhdistynyt. Kansakuntien sisällä on valtavia ristiriitoja.

ME: On vaikea nähdä, että ajatus voi luoda nämä jaot. Se olettaa vain heijastavansa mitä oikeasti on, eikä tuottavansa jakoja.

Bohm: On olemassa sellaisia ajatuksia, joka enemmän tai vähemmän kuvastaa todellisuutta, niin kuin kartta kuvastaa. Ajatuksilla on kuitenkin myös luova funktio, ne luovat todellisuutta kuten kaupunkeja, kaikki rakennukset, tieteen, teknologian ja myös melkein kaiken sen mitä sanomme luonnoksi. Viljelysmaa on ajattelun luomus, ensin ihmiset ajattelivat mitä maalle voi tehdä ja sitten tekivät sen. Ilman ajatusta meillä ei olisi viljelyksiä, meillä ei olisi tehtaita, meillä ei olisi laivoja, lentokoneita eikä hallituksia. Yhtiöt kuten General Motors perustuvat ihmisten ajatuksiin. He pohtivat, mitä yhtiön kuuluu tehdä - ilman noita ajatuksia yhtiö romahtaisi ja lakkaisi olemasta. Ajatus siis osallistuu yhtiön luomiseen.

Ajatus on luonut monia hyviä asioita. Se on vahva väline, mutta jos emme huomaa miten se toimii, se voi saada aikaan paljon vahinkoa.

ME: Voisitko määritellä mitä tarkoitat ajatuksella?

Bohm: Ensiksikin, ajatus liittyy ilmaisemiseen, tiedon soveltamiseen ja sen luomiseen. Ilman tietoa emme olisi ihmisiä. Meillä on käytännöllistä tietoa, kuten miten ajaa polkupyörällä. Se on hiljaista tietoa, joka syntyy kokemuksen kautta.

Ajatuksia voi käyttää myös ongelmien ratkaisemiseksi pelkästään mielessään.

Kun ajatus tuottaa jotain fyysistä, emme enää pidä niitä ajatusten tuottamina. Yritämme korjata niitä. Ajatuksista seuraa kaikenlaista kielteistä ja sitten se sanoo, että sen pitää lopettaa tuottamasta vahinkoa. Tämä on absurdia.

Kolmas ajatuksen ominaisuus on vastahakoisuus, taipumus jatkaa tiettyjen asioiden ajattelemista vaikka niissä ei ole mitään järkeä. Jokin asia tuntuu ehdottoman väistämättömältä, emme näe toimillemme mitään vaihtoehtoja. Emme missään nimessä suostu luopumaan tietyistä asioista ja muuttamaan niitä.

ME: Meillä on myös taipumus luoda yhä erikoistuneempia organisaatioita, jotka keskittyvät seurauksiin. Kaikki energiamme menee siihen, että reagoimme välittömiin haasteisiin, emme saa tuntumaa koko ongelmaan.

Bohm: Ongelman ydin ei paljastu, koska se on ajatusprosessi itsessään. Luonteenomaista ajatuksille on, että se on peräisin menneestä ajasta. Se on kerran "ajateltu", mutta ajatus ei ole lakannut. Menneessä tietämämme perusteella ajatus auttaa luomaan vaikutelman mitä juuri nyt tapahtuu. Se seuloo ja poistaa jotakin ja näin tehdessään päätyy johonkin, johon kiinnitämme huomiomme. Aina on kuitenkin valtavan paljon enemmän kuin mitä voimme käsittää. Ajatusta voi pitää abstraktina ja yleisenä karttana todellisuudesta, mutta maastossa on aina paljon enemmän kuin kartalla.

Ajatus vaikuttaa tapaamme nähdä tosiasiat ja tapaamme nähdä maasto. Kun ylitämme maan rajan, näemme toisen kansan, mutta mikä on todella erilaista?

ME: Kun katsoo jotakin, sitä seuraa nopeasti jokin ajatus.

Bohm: Ajatus on ehdollistunut reagoimaan niin kuin se olisi tietokoneen kiintolevy. On hyödyllistä pitää ajatusta ehdollistuneena refleksinä. Ajan kuluessa opimme reagoimaan muistinvaraisesti, mutta kun näin kerran tapahtuu, on vaikea huomata sen mekaanista luonnetta.

Reaktiivinen ajatus ja tosiasian havaitseminen ovat ihan erilaisia. Ensin pitää havaita, että voimme havaita tosiasian aistien avulla. Saamme informaatiota, jota ajatus ei voi tuottaa. Toinen kohta on havaita mielen avulla, onko ajatuksemme koherentti vai ei.

Kun näin tapahtuu, pääsemme ajattelun tuolle puolen. Ajatus lakkaa hetkiseksi. Tietyssä mielessä emme havaitse aistien avulla vaan katsomme käyttäen mieltämme. Sellainen havaitseminen voi mitätöidä väärän ohjelman niin, että seuraava ajatus on siitä vapaa ja siksi koherentti.

Yhteenvetona, ajatus on muistiin perustuva reaktio, reagoipa se aisteihin tai mieleen eikä mieleen reagoiva ole muistiperäistä. Tällaisen havaitsemisen avulla voimme nähdä ajatustemme inkoherenssin.

ME: Ajatusten inkoherenssia voi tutkia ylikansoituksessa. Näyttää siltä, että ihmiset ovat ohjelmoituneet mieluummin sopeutumaan kamaliin olosuhteisiin kuin kyseenalaistamaan perinteiset arvonsa. Nuo arvot eivät sovellu uusissa olosuhteissa, jotka joudumme kohtaamaan.

Bohm: Kysymys on siitä, mitä pidämme arvossa. Arvot sinänsä sisältävät enemmän kuin ajatukset. Pidämme arvossa sitä, mikä liikuttaa meitä. Aikoinaan ihmiset tunnistivat arvot sillä perusteella, mistä he liikuttuivat vahvasti. Sitten he pystyivät antamaan sille sanan ja lopulta tuo sana liikutti heitä samalla tavalla kuin alkuperäinen havainto. Tunnemme perinteiden arvon pysähtymättä juurikaan ajattelemaan niitä.

On vaikea kyseenalaistaa arvoja osittain siksi, että olemme perinteisesti jakaneet ajatukset ja tunteet. Tunteet ovat minä. Ajatuksen mielestä on välttämätöntä aina käyttäytyä tunteiden pohjalta, silloinkin kun ne ovat ohjelman tuottamia. Jossakin vaiheessa ihmiset alkavat kyseenalaistaa perinteitä.

Kaikki yhteiskunnat ovat niin osittuneita ja mekaanisia, että elämällä näyttää olevan vain vähän merkitystä. Ihmiset eivät tunne, että heillä on merkitystä ja arvoa, eikä elämällä ole tarkoitusta. Ne kaikki ovat vain ajatuksia ja voivat johtaa johtopäätökseen, että mitään ei ole tehtävissä, asiat menevät tuttuun tyyliinsä ja muutokset ovat pinnallisia.

Emme pääse mihinkään ellemme tee jotain ajatuksille. Voidakseen vaikuttaa ihmisiin on aloitettava niistä, jotka pystyvät kuuntelemaan. Kaikki uusi alkaa muutamista ihmisistä. Pienillä asioilla voi olla isoja seurauksia. Newtonin aikaan ei ollut sataakaan ansioitunutta tiedemiestä Euroopassa. Kuitenkin tiede vaikutti valtavasti.

ME: Pitkällä tähtäimellä sivilisaatiot eivät ehkä selviydy ellemme pysty yhteistyöhön täysin uudella tasolla. Sen estää, että olemme niin kiinni ohjelmissamme. Olen nähnyt miten paljon ihmiset ovat valmiita kärsimään puolustaakseen perinteisiä ajatustapojaan. Johtuuko se siitä, että he ovat sokeita sille, miten ajatus tuottaa ne?

Bohm: Jotkut eivät näe mitä ajatus saa aikaan siksi, että he eivät kiinnitä riittävää huomiota näihin kysymyksiin. Ajatuksella on lisäksi taipumus puolustaa itseään silloin kun se on väärässä, erityisesti silloin kun sen perusarvoja kyseenalaistetaan.

Ajatus luo kansakunnan ja antaa sille paljon arvoa ja sen on puolustettava sitä hinnalla millä hyvänsä. Alkaa tuntua, että näistä ajatuksista on pidettävä kiinni.

ME: Kuulen kerta toisensa jälkeen, miten journalistit, toimittajat ja tv-tuottajat sanovat, että heidän on julkaistava tarinoita, jotka antavat ihmisille toivoa. Kaikki ovat kyllästyneet huonoihin uutisiin. Miksi he eivät korosta, että on tärkeätä arvostaa maata, ilmaa, jokia, merta, koska elämämme riippuu niistä täysin. Taidamme rakastaa enemmän teknologiaamme kuin niitä.

Bohm: Alkukantaiset heimot pitivät maata äitinään, nyt se on jotakin mitä käytetään hyväksi. Sivistyneeseen elämään näyttää liittyvän taipumus tuottaa ajatuksia, joiden seuraukset ovat äärimmäisen tuhoisia. Jos ihmiset pystyvät kaatamaan metsiä ja ansaitsemaan rahaa, he tekevät niin, vaikka hyödyt ovat vähäisiä verrattuna aiheutuneisiin menetyksiin. Monet ihmiset olisivat terveempiä, jos he eivät koskaan olisi saaneet halpoja hampurilaisia.

Mieli haluaa välttää epämiellyttäviä ajatuksia. Itsepetos on yksi ajattelun ominaisuuksista. Ajatus pettää itseään luodessaan paremman mielikuvan ja tunteen. Näin tehdään kollektiivisesti, jopa enemmän kuin yksilöinä, koska yleisen uskomuksen mukaan sen mistä kaikki ovat samaa mieltä täytyy olla totta.

ME: Me kaikki uskomme, että jonkun toisen paatti uppoaa eikä se vaikuta meihin. Kuitenkin ongelmat ovat yhteisiä. On äärimmäisen tärkeätä nähdä juurisyy.

Bohm: Ihmiset, jotka ovat huolissaan vain omien ongelmiensa ratkaisemisesta, ovat luoneet hiekkamyrskyt ja muut ympäristöongelmat.

ME: Yksi ongelmista on, että emme todella tunne olevamme samassa veneessä. Me vain sanomme, että ei ole maita ja maailma on yhtä, sanat eivät mene kovin syvälle tajuntaamme, sinne asti mistä tekomme tulevat.

Bohm: Eristyminen saa alkunsa tavastamme ajatella. Vedämme vääriä rajoja itsemme ja toisten ihmisten väliin ja myös koemme nämä rajat. Ellei ajattelu muutu, tunteiden muutokset eivät voi olla pysyviä.

ME: On tilanteita, joissa ihmiset kokevat kuuluvansa yhteen, olevansa osa maailmaa, mutta se tunne ei kestä kovin kauan. Peruskysymyksiin on todella vaikea pitää yhteyttä.

Bohm: Arjessa ajatus päättää mikä on tärkeätä ja mikä ei. Me toimimme tiedostamattomien arvojen pohjalta. Ihmiskunnan kollektiivisessa ajatuksessa on arvoja, jotka ovat vastoin sitä mitä mitä nyt sanomme. Eivät näin tee ensisijaisesti poliitikot ja liikemiehet. Eikä kyse ole siitä, että ihmisillä on huonot tarkoitusperät vaan siksi, että tavalliset ihmiset ovat jääneet kiinni ajatusten verkkoon.

Useimmat myöntävät, että ei voi olla oikein se mitä teemme ympäristölle, mutta kovalevymme työntää kysymys pois koska ei pidä sitä tärkeänä.

ME: Ajatus siis johtaa mielihyvää ja saa huomiomme pois vakavista kysymyksistä.

Bohm: Myös tuskaa ja pelkoa. Näyttää siltä, että kovalevymme säveltää musiikin, mutta en usko että sillä keinolla syntyy kovin hyvää musiikkia.

ME: On vaikea käsittää kaikkea tätä, koska se tuntuu näkymättömältä, niin kuin vesi kalalle.

Bohm: Tämä johtuu osin siitä, että omilta ihmisiltä puuttuu kyky käsittää abstraktioita. Abstrahoida tarkoittaa että jotakin otetaan kirjaimellisesti pois sen sisällöstä ja kiinnitetään huomio pääkohtaan. Todellisuus sisältää liian paljon jotta sitä voisi yksityiskohtia myöten mielellä, siksi teemme abstraktioita. Abstraktin vastakohta on konkreettinen.

Tieto rakentuu abstraktioiden varaan. Kaikki nimet ovat abstraktioita. Abstrahoimalla jättää jotakin pois valtavasta moninaisuudesta, mutta alkaa myös panna asioita koherenttiin järjestykseen. Se mahdollistaa järjen käytön.

Emme voi toimia abstrahoimatta, mutta jos olemme liian kiinni niissä, ajtus ei toimi koherentisti eikä sitä voi muuttaa. Abstraktion voi valita osittain muistin avulla, mutta siihen voi liittyä myös suoraa havaitsemista, jossa näkee ajatuksen kohde todella sellainen miksi sen kuvittelemme. Jos on liian juuttunut omaan ajatukseensa, havaitsemalla ei saa muutettua ajatustaan.

Abstraktiot voivat tuottaa konkreettisia tuloksia, mutta ajatukselta tämä jää huomaamatta.

Olemme luoneet monimutkaisen maailman ajatuksen abstraktioiden avulla. Luonnon kanssa toimiessamme tarvitsemme kuitenkin paljon täysin toisenlaista älykkyyttä. Kuvittelemme ajatusten olevan tällä tavalla älykkäitä, mutta ne eivät ole. Ne ovat kuin ohjelma, joka vastaa nopeasti ja automaattisesti sen mukaan, miten se on ohjelmoitu.

Tulemme siihen, mitä kutsun ajattelun prosessiksi. Ajatuksilla on tietty sisältö ja merkitys, mutta saman aikaan se on prosessi, joka tapahtuu aivoissa ja hermostossa. Emme tiedä, mikä muistin lähde on, mutta meidän meidän ei tarvitsekaan tietää. Riittää, että tiedämme miten se toimii.

Väitän, että ajatus liikkuu pääasiallisesti itsekseen. Ajattelemme ohjailevamme ajatusta, mutta olisi oikeammin sanottu, että ajatusprosessi ohjailee meitä.

Ajatellaanpa itsetuntoa. Jos kuvittelen olevani merkittävä henkilö, minusta tuntuu hyvältä. Jos joku sanoo, että en ole sellainen, minusta tuntuu pahalta. En voi hallita noit reaktioita. Jos tuntee olevansa idiootti, harva pystyy välttämään sen tuottamaa epämukavuuden tunnetta.

ME: Jos joku sanoo sinua idiootiksi ja epäilee tuon todenmukaisuutta, ajatuksen liike saattaisi keskeytyä.

Bohm: Mieleen tulee automaattisesti torjuva ajatus, jonka mukaan tuo henkilö on idiootti enkä minä. Jos se toimii, tuntuu paremmalta. Jos näkee koko tämän prosessin olevan pielessä, se hidastuu.

ME: Prosessin hidastuminen tarjoaa mahdollisuuden nähdä miten prosessi toimii. Renkaan puolia ei näe kun pyörä pyörii nopeasti.

Bohm: On tärkeätä hidastaa pyörimistä. On oltava tilaa, jossa ajatus voi hidastua niin että sen voi nähdä. Tähän ei riitä ajatus, tarvitaan todellista havaitsemista. Ajattelua ei pysty näkemään tavallisilla aisteilla.

Miten abstraktio muuttuu? Ihmiset eivät näe abstraktien ajatusten merkitystä. Meidän on kehitettävä kykyämme nähdä mitä abstraktio on, sen todellinen voima. Abstraktiot ovat konkreettisia silloin kun ne littyvät todellisiin prosesseihin. Ensin on tultava tietoiseksi että näin tapahtuu, löydettävä keinot joilla ihmiset voivat arvostaa näitä abstraktioita. Ne eivät todellakaan ole mitään hämäriä heijasteita; ne ovat syntyneet konkreettisesta prosessista, joka tuottaa konkreettisia tuloksia.

Meidän täytyy puhua siitä, miten tämä kaikki sai alkunsa, miten päädyimme tähän sekasotkuun ja myös sitä, miten ajatusta tulisi tarkastella.

2. Tekninen kehitys ja psykologinen taantuma

Mark Edwards: Tekologia on muuttanut elämäämme, mutta miksi psykologinen kehitys on ollut niin vähäistä? Olemme menettäneet elossa olemisesta iloitsemisen tunteen. Arveletteko, että teknologinen kehitys tuhoaa jotakin arvokasta psyykestä? Kuinka usein näemme ihmisten hymyilevän ison kaupungin kaduilla?

Bohm: Arvelen, että psyyken tuhoutumisen taustalla ei ole vain teknologia, vaan ajatusprosessin kehittyminen. Voisi sanoa, että toisten seurasta nauttiminen on luonnollista, mutta meidän yhteiskunnassa se taintuu nopeasti. Yhteiskunta on kehittynyt aggressiivella, väkivaltaisella ja inkoherentilla tavalla hyväksikäyttäväksi ja tuhoisaksi. Mitä pitemmälle yhteiskunta kehittyy, sitä enemmän ihmiset joutuvat muokkaamaan ajatteluaan.

ME: Teknologia on muuttanut yhteiskunnan perusteita. Tietynlaista kehitysta on tapahtunut ajattelussamme. Eräs on se, miten tunteet ja äly on alettu jakaa.

Bohm: Aiemmin suhteet olivat yksinkertaisia. Nykyisin yhteiskunta tuottaa valtavaa psykologista ristiriitaa. On oltava vapautta ja luovuuden vapaata leikkiä, mutta jäykissä organisaatioissa se on erittäin rajoitettua. Sellainen edellyttää oikeanlaatuista ja koherenttia suhdetta tunteen ja järjen välillä. Ihmisillä on usein häiritseviä tunteita, jotka heidän ajattelunsa mukaan ovat suhteettomia tilanteeseen nähden ja pakottavia ajatuksia, joita heillä ei tunteiden mukaan pitäisi olla. Sellaisessa inkoherenssissa ei ole vapaa olemaan luova.

Tunteet tuottavat tarpeen ajatella. Ne voivat olla suorassa yhteydessä havaintoon. Kun aistii vaaran, tämän tuntee. Sitten ajatus kysyy, mitä tämä tarkoittaa.

Ajatus on muistin reaktio. Niin kauan kun aistien kautta havaitsemme suoraan, tunteet ja järki toimivat suhteellisen hyvin. Kun ajatukset kasvavat ja tulevat merkitykseltään voimakkaiksi, tämä aiheuttaa tunteiden häiriytymistä.

Alkukantaisissa yhteiskunnissa oli harvoin suuria haluja herättäviä mielikuvia. Teknologian kehittäessä kiehtovia esineitä tunteet vastasivat voimakkaasti. Enää ei voi vain ajatella, että tunteet ovat asiaan kuulumattomia, koska muisti toimii niinkuin kovalevy tietokoneessa.

On muistiin perustuvia tunteita ja tiedämme, että niitä on. Muistamme nuo tunteet. Ne ovat ajatuksia.

ME: Tuollaiset tunteet vaikuttavat meihin fyysisesti. Keho reagoi vihaan, pelkoon ja mielihyvään.

Bohm: Ne tuottavat lihasjännitystä, sydän lyö, adrenaliini virtaa ja niin edelleen. Ne ovat todellisia tunteita ja tulevat suorasta kokemisesta, mutta ajatus yrittää tehdä abstraktioita myös muistiin perustuvista tunteista, jotka se on itse luonut. Seurauksena on hämmennys.

ME: Haasteemme on saada tämä viallinen maailma jonkinlaiseen harmoniaan sekä luonnon että teknologian kanssa.

Bohm: Mitä tarkoitatte "tällä maailmalla"? Tarkoitatteko luontoa ja planeettoja vai yhteiskuntaamme? Yhteiskunnan on luonut ajatus. Ei ole mitään keinoa olla harmoniassa sen maailman kanssa, koska ajatus on niin hämmentynyt, kaoottinen, inkoherentti. Epäjärjestyksessä ei voi olla harmoniassa.

Miten tästä tulisi jatkaa? Suora toiminta ei ole sopivaa. On pysähdyttävä, ei vain lakattava toimimasta, vaan hidastettava ajattelua. Jos jatkamme totutulla tavalla ajattelua, kovalevymme antaa meille vanhan vastauksen ja epäharmonia jatkuu.

Lähestymistapamme on muututtava, muuten ihmiskunta ei ole elinkelpoinen. Onko jotakin pielessä ihmisen rakenteessa vai johtuuko tämä siitä, että olemme erehtyneet tai ymmärtäneet jotakin väärin?

ME: Voisi kysyä, onko aivojen rakenteessa rakenteellinen ongelma. Ehkä aivot ovat kehittyneet tavalla, joka ei ole elinkelpoinen, koska se ei voi olla pettämättä itseään voidakseen paremmin.

Bohm: Olen jo aiemmin esittänyt, mikä estää elinkelpoisuuden. Älyn ja tunteiden välinen yhteys toimii normaalisti silloin kun erityisesti itseä ja psykologista turvaa koskevia ajatuksia ei ole paljon. Kun niitä on paljon, systeemi ei enää pysty korjaamaan virhettä. Se ei tiedä miten tavoittaa muistin. Se voi vain yrittää tavoittaa muistin tulokset, mutta käsittelee vain oireita eikä syitä.

ME: Minusta näyttää, että tällainen vaikeus syntyy kun ajatus yrittää manipuloida itsensä käyttäytymään niin kuin se pitää oikeana.

Bohm: Aivan. Tämän näkee lapsissa. Heille sanotaan, että jos he eivät käyttäydy kunnolla, mörkö tulee. Ideana on luoda pelon tunne lapsen muistiin muistuttamaan häntä, että huono käytös johtaa mörön kohtaamiseen. Lapsen toiminnan pohjaksi tulee palkkio ja rangaistus. Sellainen ei ole luovaa.

On monenlaisia keinoja ohjata ihmisiä, mukaan lukien fyysinen väkivalta erilaiset pakkokeinot. Koko systeemi on häiriintynyt ja se kaikki menee muistiin. Lapsi voi unohtaa tämän, mutta se on kuitenkin kovalevyllä. Kun vaikeuksia tulee, hän voi häiriintyä, mutta ei tiedä miksi. Äly sanoo, että etsitään syy ja sitten tiedän, miten pitää toimia. En löydä syytä, koska se on muistissa kätkössä. Silloin lapsi voi yrittää löytää ajatuksia, jotka saavat hänet tuntemaan olonsa paremmaksi.

Syy on muistissa, mutta systeemi ei tiedä missä muisti on ja miten päästä siihen käsiksi. Voi vain korjata oireita, jotka ilmenevät älynä ja tunteina.

ME: Tästä näkee todisteita yhteiskunnassa. Mitä asialle voisi tehdä?

Bohm: Emme tiedä vastausta, mutta voimme omaksua taktiseksi optimismiksi kutsumani asenteen. Lähdemme siitä oletuksesta, että se on mahdollista. Kaikki ihmisten tekemät yritykset perustuvat tähän oletukseen.

Voimme sanoa, että poliittista toimintaa tarvitaan estämään katastrofi, mutta poliittinen toiminta vain lykkää ja hidastaa yleistä rappeutumista. Jos emme käytä aikaamme ydinsyyhyn, lykkääminen ei auta meitä yhtään. Voimme istuttaa puita ja pelastaa valaat ja sekin pitää tehdä, mutta jos emme puutu varsinaiseen syyhyn, tapahtuu jotakin odottamatonta, joka on vielä monimutkaisempaa ja tuhoisampaa. Ja lopulta on pysäytettävä kasvu. Nykyisellä väestömäärällä on luovuttava loputtoman elintason kasvattamisesta. Vaikka teknologian avulla saisimme tuotettua energiaa ilman hiilidioksidia, syntyy muita ongelmia kuten saastumista ja teknologia aiheuttaa niitä lisää. Kun työskentelin atomienergian kanssa, ajateltiin sen voivan ratkaista kaiken, mutta se osoittautui luovan vakaia ongelmia jätehuollossa, kuten vuotovaaran ja voimaloiden räjähtämisen.

ME: Jos voisimme tuottaa halpaa sähköä saasteettomasti Afrikan ja Intian kyliin, tästä seuraisi nopea ja traumaattinen muutos elämäntyyliin. Sen seurauksis on melkein mahdotonta kuvitella. Varmasti syntyisi monia uusia ongelmia.

Bohm: Halpa energia voisi johtaa siihen, että tavaroita alettaisiin tuottaa samalla tahdilla kuin me. Jos viisi miljardia ihmistä haluaisi saavuttaa länsimaisen elintason, meillä olisi ainakin kolme tai neljä kertaa isommat ongelmat.

Tämä on hyväksyttävä ja muutettava ajatuksia, mutta tunteet vaativat lisää tavaroita. On siis saatava aikaan harmoninen suhde ajatusten ja tunteiden välillä. jos aiomme olla elinkelpoisia.

Osa 2 Dialogi ajatuksesta

Luku 3 Ajatuksen luonteesta

Mark Edwards: Puhutaanpa seuraavaksi siitä, mitä tarkoittaa ajatusprosessiin yhteydessä oleminen ja voiko tällöin ajatus itsessään alkaa muuttua.

Bohm: Emme oleta löytävämme täydellistä ratkaisua, painopiste on tutkimisessa. Ajatellaan tätä siemenenä, joka saattaisi kasvaa.

Ongelma syntyy muistin reaktiosta. Käsittelimme esimerkkinä tunteen ja älyn suhdetta. Älyn keskus on aivokuoren uloimmassa osassa, tunteet syvemmällä. Niitä yhdistää paksu hermokimppu. Suhde toimii kahteen suuntaan ja kaiken aikaa. Yhteys toimi hyvin kun ihmiset elivät lähellä luontoa ryhmissä, joihin kuului 20-40 ihmistä eikä auktoriteettia ollut.

Sivistyksen levitessä tarvittiin enemmän ajattelua ja muistin käyttöä, ei vain tapahtumien muistamiseen vaan myös johtopäätöksiin. Johtopäätös reagoi automaattisesti niin kuin ehdollinen refleksi. Kun näkee tietynlaisen eläimen, ei ryhdy ajattelemaan. Muisti reagoi heti ja virittää kehon ja mielen joko taistelemaan, pakenemaan, jähmettymään tai olemaan ystävällinen.

Vaarallisen eläimen nähdessämme adrenaliini virtaa. Reaktio on sama jos meille on kerrottu eläimen olevan vaarallinen. Koko systeemiin vaikuttaa muistin aiheuttama reaktio ja se toimii ilman että asiaa tarvitsee erikseen ajatella.

Muistin takia voimme antaa asioille sanan, symbolin ja ilmaista sen. Tämä mahdollisti valtavan kehitysaskeleen ihmiselle.

ME: Tämä prosessi antoi ihmisille valtavan edun, koska pystyimme rakentaa tietoa ympäristöstämme eri tavalla kuin muut lajit ja siirtämään sitä seuraavalle sukupolvelle. Tämä oli kaksijakoinen, se sekä toimi että aiheutti ongelmia.

Bohm: Kun ihmiset alkoivat ajatella abstrakteja ajatuksia, alkoi syntyä voimakkaita tunnereaktioita aivoissa ja ihmiset reagoivat niihin ikään kuin ne olisivat todellisia.

ME: Mutta tunteet näyttävät pitävän niitä todellisina.

Bohm: Silloin saamme väärää tietoa. Tunteet vastaavat muistiin ja muisti voi herätä sanasta. Sitä pidetään ajatuksesta riippumattomana. Ajatus alkoi menettää tuntuman siitä, mikä on siitä riippumatonta ja totta, todellista suoraa havaitsemista ja minkä ajatus on itse tuottanut muistin avulla.

ME: Sanotteko että ajatus ei kykene erottamaan näitä kahta tarpeeksi hyvin?

Bohm: Ei vain ajatus vaan aivot ja hermostokaan eivät erota silloin kun muisti on täynnä voimakkaita tunteita ja ehdottomia ajatuksia. Näin tapahtuu siksi, että muisti on henkisesti hämmentynyt ja fyysisesti sekaisin. Tämän lisäksi perinteet muodostavat voimakkaita muistikuvia. Perinteiden synnyttämillä kollektiivisilla ajatuksilla on valtava painoarvo. Ne tuntuvat todellisilta siksi, että ne jaetaan kaikkien kesken. Yksi tapa testata asian todenmukaisuus on, näkevätkö kaikki muut saman. Jos näkevät, asian täytyy olla niin.

Meillä on kollektiivisia harhakuvia. Kokonaiset kansakunnat ovat jääneet sellaisiin kiinni. Tämä johtuu siitä, että ajatus etsii turvaa. Se on ohjelmoitu hakemaan turvallisuutta, eikä se ole täysin väärässä niin tehdessään. Ajatus ei kerro vain mitkä kasvit ovat myrkyllisiä, vaan antaa myös kansallistunteen ja käsityksen toisesta ihmisestä ja milloin hänet pitää tappaa.

ME: Saattaa olla, että jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat muistikuvat ovat vaarallisia. Muisti muodostaa tietynlaisen mielikuvan ja se pysyy vaikka todellisuus muuttuu.

Bohm: Muisti ei kykene sopeutumaan muuttuvaan todellisuuteen. Se sopeutuu hitaasti, mutta on usein liian hidas ja jäykkä, erityisesti silloin kun muisti sisältää voimakkaita tunteita ja ehdottomia ajatuksia.

ME: Käytämme aivojen hyödyllistä kyvykkyyttä joihinkin asioihin, mutta niiltä puuttuu kyky ja äly arvioida, mikä on hyödyllistä ja mikä ei. Aivot eivät todella tunne omia rajoitteitaan.

Bohm: Tarvitsemme jotakin, mitä voisimme kutsua hienovaraiseksi oivalluskyvyksi. Hienovaraisen vastakohta on ilmentynyt - jotakin jota voi katsoa silmillään tai pitää kädessään.

Ajatus perustuu muistiin eikä voi olla kovin hienovaraista. Se kiinnittyy tiettyihin kohtiin, mutta kun tarvitan hienostuneempaa havaitsemista, ajatus ei siihen kykene. Se tietää vain sellaista, mikä perustuu aikaisemmin tapahtuneisiin asioihin ja mitä se poimi, oppi ja rekisteröi muistiin. Ajatus tuottaa verkon ja yrittää ymmärtää maailman sen avulla. Se yrittää luoda täydellisen verkon, mutta ei pysty siihen. Muisti rajoittaa verkkoa. Ajatus ei kykene tajuamaan mitä juuri nyt tapahtuu.

ME: Jos on jokin idea mielen liikkeestä, se vaikuttaa koko prosessiin tavalla jota ei voi etukäteen tietää.

DB: Lisäksi se vaikuttaa siihen miten asian näkee, miten suhtautuu siihen ja tuntee. Yhtä tärkeää on ymmärtää, että se vaikuttaa myös siihen, mihin kiinnittää huomiota.

ME: Tämä on ilmeistä poliittisella kentällä, missä ihmiset yrittävät ratkaista ongelmia. Heidän tapansa lähestyä ongelmia vääristää miten he näkevät ne.

Bohm: Kun on tekemisissä luonnon ja esineiden kanssa, aistit kertovat mikä ei ole oikein, mutta politiikassa, perheessä tai filosofiassa aistit eivät pysty kertomaan milloin on menty vikaan. Et näe vikaan menon aiheuttajaa, näet vain lopputuloksen. Käsittelet seurausta etkä syytä. Systeemin yritys operoida seurauksella vain lisää hämmennystä. Meidän on päästävä asian ytimeen.

Voisimme sanoa, että muistikuvat saatuttavat havaintoamme. Havaintomme saastuu vääränlaisista muistikuvista kuten loukkauksista, ehdottomista arvoista koskien vaikkapa isänmaata, tottumuksista, koetun onnen tunteista ja niiden kaipauksesta, kaikki ne estävät meitä arvostamasta mitä juuri nyt tapahtuu.

Jokainen havainto herättää muistikuvia, jotka menevät tuohon virtaan. Alajuoksulla elävät ihmiset voivat sanoa, että virrassa on paljon saastetta - tehdään suunnitelma saasteen puhdistamiseksi. Siinä ei ole mitään järkeä, näin tehdessään he saattavat lisätä toisenlaista saastetta. Pitää mennä ylävirtaan ja poistaa saasteen lähde.

Jos tätä ei tehdä ajatusprosessille, asiat eivät muutu. Ihmiset eivät ole tajunneet miten ajatus vaikuttaa eivätkä siksi ole kiinnittäneet huomiota varsinaiseen syyhyn.

ME: Voisiko tämän katsoa johtuvan aivojen vääränlaisesta toiminnasta?

Bohm: Voi. Aivot eivät ole tietoisia, että häiriön alkuperä on muistissa, niinpä se yrittää korjata asiaa alajuoksussa, muovaamalla sisältöä ja tunteita, joissa muistikuvat paljastuvat.

Aivot eivät siis todella tiedä ongelmien syytä. Ne etsivät sitä joko ulkopuolelta ja sanovat turvallisuuden tunteen tulevat jos saan tarpeeksi rahaa, tai sisältä yrittämällä löytää ajatuksia, jotka luovat turvan tunteen. Kumpikaan näistä tavoista ei puutu kunnolla muistoihin, jotka häiritsevät aivoja, vaan molemmat johtavat itsepetokseen.

ME: Tarvitaan havaitsemista ettei päädy itsepetokseen. Mistä sellainen havainto tulee?

Bohm: Ajatus ei voi saada sellaista aikaan. Tiedämme, että havaitsemme aisteillamme. Esitimme myös, että on mahdollista havaita mielellä, siis että näkee kun asiat eivät ole oikein ja että kykenee saamaan uusia ideoita. Tämä viittaa siihen, että aivot ja koko systeemi saattaisi toimia niin, että ne eivät ole riippuvaisia muistista.

On kaksi asiaa, jotka ovat selkeästi muistin tuolla puolen. Toinen on tietoisuus ja toinen tarkkaavuus. Kun on tietoinen, ei vain ajattele asioita vaan niitä seuraa valppaasti.

ME: Otamme vastaan ääniä ja mielikuvia kaikesta mitä tapahtuu. Silloin on valmis katsomaan kaikkea tarkasti.

Bohm: Niin, aisteilla. Tarkastellaanpa mitä tapahtuu mielessä. Jos tiedät, että lähistöllä on vaarallinen eläin, aistisi valpastuvat. Seuraat kaikkia vilauksia.

ME: Vaarallinen eläin on tässä ajatus! Se on todellinen ratkaisun siemen.

Bohm: Krishnamurti sanoi hienosti todetessaan, että "ajatuksen kanssa eläminen on kuin eläisi huoneessa myrkyllisen käärmeen kanssa". Tuo mielikuva auttaa ymmärtämään tietoisuuden luonnetta.

Puhumme nyt sellaisesta ajatuksesta, joka ei ole tietoinen siitä, että on muistista peräisin. Jos ajatus olisi suoraan tietoinen omasta alkuperästään, se ei sotkisi omia tuotoksiaan johonkin, joka on ajatuksesta riippumatonta. Kun ajatus on rationaalinen ja järjestyksessä ja tunteet eivät ole liian häiriintyneitä, voimme ainakin jotenkin olla tietoisia ajatuksen alkuperästä. Voi tuntea ajattelevansa ja huomata, että ajattelu vaikuttaa omiin tunteisiin. Kun ajatus on hiljaa, voi suhteellisen selvästi nähdä mitä ajatus tekee mielessä.

ME: Yleensä organisoimme elämämme niin, että hiljaisuutta ei juurikaan ole. Onko kuitenkin mahdollista nähdä ajatusten ja tunteiden leikki?

Bohm: Nähdäkseen sen on kohdistettava jakamaton huomio ajatusprosessiin, joka sisältää myö tunteita ja fyysisia ja kemiallisia reaktioita. Hallitseva piirre on muistin reagoiminen. Jos on tietoinen. havaitsee eron tunteen muistamisen ja suoran tuntemisen välillä.

ME: Yksi ongelmista on, että muistista tulevien tunteiden toistuva luonne.

Bohm: Ne voi halutessaan palauttaa mieleen yhä uudelleen. Todellinen tunne ei ole toistuva, se virtaa. Korostan, että ajattelu on aktiivi sana - se todella tapahtuu - kun taas ajatus tarkoittaa toimintaa, joka reagoi siihen jäänyt jäljelle siitä mitä on tehty. Suuri osa henkisistä toiminnoistamme on vain ajatuksia. Se on kovalevyllä muistissa ja tuo kovalevy toimii automaattisesti. Ajattelu voi kyseenalaistaa tuon reaktion kysymällä, onko ajatus koherentti, onko järkevää toimia sen pohjalta.

ME: Kyseenalaistaminen on ajattelun ominaisuus, kun taas muistin reaktio on ajatusta.

Bohm: Ensimmäisessä välittömässä reaktiossa ei ole kysymystä. Kun joku kysyy nimeäsi, sanot sen. Jos sinulta kysytään jotakin vaikeampaa, etsit ensin omasta muistista ja sitten kollektiivisesta. Jossakin vaiheessa voit todeta, että kukaan ei tiedä vastausta. Jos jokin ei toimi oikein, voimme todeta, että meillä on ongelma ja alamme ajatella sitä.

ME: Millaiseen ongelmaan viittaat?

Bohm: Kun hyväksyy jonkin olevan ongelma, a problem, sen olettaa epäsuorasti tarkoittavan, että asia pitää ratkaista, mutta et tiedä, miten. Jos ongelmani on päästä kotiin, tiedän mihin pitää mennä, mutta en keinoa. Jos ongelmani on loukkaantuminen. Ensin saatan tietää mitä pitää tehdä päästäkseni siitä eroon. Vaikuttaa, että pitää vain löytää keinot, mutta vastaus sellaiseen etsimiseen sisältyisi ajatukseen. Kuitenkin loukkaantuminen vääristää ajatuksen ja värvää sen loukkauksen jatkamisen palvelukseen, esimerkiksi puolustelemalla sitä väitteillä, jotka ovat itsepetosta. Ajatus tuottaa ja pitää yllä loukkauksia, siksi keinojen etsiminen on hyödytöntä.

Esitämme kysymyksen, mutta emme tee siitä ongelmaa. Ongelmassa pitää tietää, mitä tahtoo ja on vain löydettävä keinot. Loukkauksessa emme tiedä ihan tarkkaan mitä yritämme saavuttaa.

Olemme esittäneet, että muisti on vaikeuden aiheuttaja. Emme tiedä missä muisti on tai mitä meidän on tehtävä päästäksemme eroon sen väärästä toiminnasta. Etsimme keinoa saada muisti toimimaan järjetyneesti. Emme halua muistin toimivan siellä missä sen ei kuulu toimia.

ME: Haluamme estää muistin inkoherentin toiminnan, mutta tätä ei toteuttaa, koska oletamme tietävämme jotain jota emme todella tiedä.

Bohm: Niin, emme tiedä mitä tavoittelemme. Jos aloittaa siitä, että muisti on epäjärjestyksessä ja yrittää kuvitella järjestyksen, menemme harhaan. Erilaiset muistikuvat ohjaavat ihmisten käsitystä järjestyksestä.

ME: Sanotteko, että järjestys tulisi jos ihmiset olisivat avoimia havaitsemaan?

Bohm: Tässä pitää palata tarkkaavuuteen. joka on avaintekijä havaitsemisessa. Tarkkaavuus on mielen venyttämistä niin että yrittää ymmärtää koko merkityksen. Tarkkaavuus vaatii paljon energiaa ja herkkyyttä.

ME: Energiamme kuluu ristiriitoihin, jotka pieleen mennyt ajatusprosessi on aiheuttanut. Se on paha kierre, joka edellyttää selkeyttä ja näkemystä siitä, mistä kannattaa aloittaa. Se tuntuu olevan jumissa.

Bohm: Ei oikeastaan. Ajatus saattaa pystyä pääsemään tästä ansasta. Tarvitsemme sellaista tarkkaavuutta, joka näkee herkästi miten ajatus toimii.

ME: Onko tarkkaavuus aivotoimintaa?

Bohm: Emme tiedä - se ilmeisesti vaikuttaa aivoihin perusteellisesti. Olisi väärin vastata tähän kysymykseen, koska emme tiedä vastausta. Mutta on tärkeätä esittää tämä kysymys. Pelkkä kysymyksen esittäminen aiheuttaa sen, että ajatus pysähtyy, pitää tauon. Monet tiedemiehet näyttävät uskovan, että aivot ovat tässä ainoa merkittävä tässä yhteydessä. Itse asiassa kukaan ei tätä tiedä.

ME: Monet ihmiset sanovat, että ajatuksen tuolla puolen ei ole mitään, eikä aivojen.

DB: Niin, mutta mistä he tietävät sen? Jokainen tietää epäsuorasti, että on jotakin muutakin kuin ajatuksia, ei pelkästään aistimuksia vaan jotakin paljon hienosyisempää.

Jos pyydät minua kiinnittämään huomioni siihen mitä tässä huoneessa on, voisin sulkea silmäni ja ajatella mitä täällä on. Siinä ei olisi mitään järkeä. Huomion kiinnittäminen edellyttää aistien käyttämistä. Se merkitsee, että näkee kaiken merkityksen. En voi vain sanoa, että merkitys on minulla tiedossa eikä minun siksi tarvitse ajatella minkä jo tiedän. Epäsuorasti jokainen hyväksyy, että tarkkaavuus on enemmän kuin ajatus eikä se perustu yksinomaan muistiin.

Ajatus on rajoittunut, koska se perustuu siihen mitä tiedämme. Tiedemiehet voivat olettaa jo tietävänsä ainakin päälinjat kaikesta mikä on merkityksellistä. Jos pysähtyy ajattelemaan asiaa, sille ei ole mitään pohjaa. Sellainen oletus saattaa saada aikaan paremman olon, mutta tuon varmuuden tunteen hintana on, että aivojen toiminta häiriintyy.

Aivojen oikea toiminta ei ole tehdä oletuksia vaan kyseenalaistaa ja pidättäytyä ajatuksen toiminnasta riittävästi ollakseen tarkkaava kaikelle, mikä on relevanttia. Jos on oletus jostakin ihmisestä, ei todennäköisesti kiinnitä henkilöön huomiota. Hänet näkee muistin läpi. Voisimme yrittää ajaa autoa näin, mutta pitkällä tähtäimellä on vaarallisempaa toimia näin ihmissuhteissa kuin ajaa autoa tarkkaamatta ympäristöään.

Reagoimme muistinvaraisesti ja näemme muistin ehdoilla tietämättä, että niin todella tapahtuu. Tämä johtaa asiaankuulumattomaan käytökseen ja lopulta ristiriitoihin. Perusvaikeus on, että ajatus ei ole yhteydessä siihen tosiasiaan, että ristiriita kahden tekijän välillä on ajatuksen itsensä luoma. Ajatus sekoittaa mikä on sen omaa luomusta ja mikä ajatuksesta riippumatonta.

Ristiriidan ratkaiseminen edellyttää, että molemmat osapuolet kohtaavat toistensa ajatuksen. Molempien on oltava valmiita kyseenalaistamaan perusajatukset, tutkimaan niitä ja muuttamaan vaastaamaan todellisuutta.

Meidän pitää päästä tämän sotkun alkulähteelle eikä yrittää puhdistaa alajuoksua. Tämä edellyttää ajatukseen ja koko ajatusprosessiin kohdistuvaa tarkkaavuutta, sillä ajatus ajatus kulkee ihmisten välillä; se on kollektiivista eikä yksilöllistä.

ME: Käytit vertausta saastuneesta joesta. Onko mahdollista mennä sen kohdan tuolle puolen, jossa jokea saastutetaan? Kysyn, voimmeko olla syvästi oivalluskykyisiä.

Bohm: Mielestäni voimme. Mitä tarkkaavampia olemme, sitä ylemmäksi virrassa nousemme ja lopulta saatamme päästä "saastumisen tuolle puolen". Tällä hetkellä ajatusprosessiin vaikuttaa syvästi ja tuhoisasti koko mieli, koska se tuottaa monenlaisia asiaankuulumattomia tunteita, mielihaluja, oletuksia ja vääristyneitä faktoja, jotka johtavat harhoihin. Koko systeemi häiriintyy sekä fyysisesti että kemiallisesti. On ehkä olemassa sellaista oivalluskykyä, johon tämä ei vaikuta ja se voi alkaa vaikuttaa alempaa ja syvemmältä kuin saastuminen.

Sana intelligence perustuu latinan sanoihin inter ja legere. Legere tarkoittaa "seulomista" tai "kokoamista". Ajatus seuloo ja kokoaa. Se seuloo asiat luokkiin ja kokoaa ne erojen ja yhtäläisyyksien mukaan, mutta muistin määräämän kaavan perusteella.

Oivalluskyvyn avulla keräämme "välissä olevia" asioita, vähän niin kuin lukisi rivien välejä. Siten syntyy uusia ryhmiä. Tuota prosessia ei rajoita muisti, siinä on havaitsemisen liikettä. Se voi nähdä tuoreesti mikä on oikea tapa yhdistää asiat - oikea tapa koota ja seuloa. Se voi mennä luoda täysin uusia tapoja.

Sana intellect on sanan intelligere imperfekti. Äly on se mitä kovalevyllä on sen jälkeen kun on valittu ja koottu samalla tavalla kuin ajatus on sitä mitä on ajateltu. Äly toimii kuin ohjelma. Kaiken voi organisoida loogisesti, mutta se ei ole uutta. Se rajoittuu aina siihen mitä on sattunut oppimaan. Äly on tarpeen ja siitä on hyötyä, mutta se ei ole koko tarina.

Yhteenvetona, tarvitsemme sellaista oivalluskykyä, joka menee yli muistiin pohjautuvan ajattelun ja joka on hienosyisempää kuin ajattelu. Näin tehdessämme syntyy uusia merkityksiä.

Muisti saattaa aiheuttaa aivoissa väärän kemiallisen tilan niin että ne eivät pysty reagoimaan oivalluksiin. Yhteiskunnassamme ihmiset eivät yleensä ole oikeanlaisessa tilassa reagoimaan oivaltavasti. Poikkeuksen muodostaa tilanteet, jossa he ovat hiljaa ja niin kiinnostuneita, että kaikki ajatusten sisältö sysätään syrjään. Tarvitsemme pikaisesti pitkäkestoista älykkyyttä, ei vain satunnaisesti aktiivista ymmärrystä.

Oivalluskyky tekee mahdolliseksi saada aikaan muutoksia. Se muuttaa asioita ylävirrassa, alkuähteellä. Tietoisuutta, tarkkaavuutta ja tietynlaista ajattelua tarvitaan. Meidän on ajateltava selkeästi ja tarkasti ymmärrettävä mitä ajatusprosessi on. Tunnevoimaa ja energiaa tarvitsemme myös. Oivallukset vapauttavat energiaa, koska tuhlaamme sitä nyt ajatuksen kaoottiseen toimintaan.

ME: Tästä ei vielä selviä riittävän selvästi, millä keinoin voisimme edetä. Ymmärrän, että on välttämätöntä antaa tällaiselle oivallukselle tilaisuus. Voisimme paneutua siihen, mitä voisimme tehdä tai olla tekemättä tämän toteutumiseksi.

Bohm: Voisi aloittaa panemalla arkielämänsä järjestykseen. Erityisesti pitää huomata ongelmat ihmissuhteissa katsomalla tuomitsematta omaa toimintaansa. Tämä voisi auttaa saamaan oma mieli ruotuun ja hiljaiseksi, alttiiksi oivalluskyvylle. Tietoisuus ongelmista omissa ajatuksissa ei ole toistettavissa oleva harjoitus vaan sitä pitää tehdä tuoreesti ja luovasti hetkestä hetkeen. Ei voi laatia sääntöjä miten sen voi tehdä.

Tarkkaillessa tulee olla tietoinen sekä ajatusprosessista kokonaisuutena että yksityiskohdista. Ei ole tarkoitus tehdä harjoituksia, toistaa jotakin mekaanisesti saavuttaakseen jonkin tuloksen. On joitakin asioita, jotka voivat auttaa olemaan valpas jatietoinen. Voi nähdä mitä tapahtuu kun tekee jotain, ei kuitenkaan lopputuloksen tähden vaan oppiakseen. Pitää kiinnittää erityisesti huomiota prosessiin, jolla ajatus ja tunne linkittyvät toisiinsa muistin ja sen aiheuttamien reaktioiden kautta. Esimerkiksi jokin ajatus saattaa häiritä meitä ja vähän myöhemmin tuo häiriö kulkeutuu sisuspunokseen (solar plexus) tai vatsanonteloon aiheuttaen syvän vatsanpohjatuntemuksen. Pidämme tätä osoituksena, että kaikki on hyvin, mutta tosiasiassa se saattaa olla mekaaninen muistin aiheuttama reaktio, ajatusprosessin laajentuma. Jos sitä pitää riippumattomana tapahtumana, sille antaa ison arvon. On tärkeää kiinnittää huomio siihen, mistä nämä johtuvat, voidakseen antaa niille oikean merkityksen.

ME: Paino on tällöin katsomisessa.

Bohm: Niin. Pitää myös olla jonkinlainen käsitys mitä katsoo. Ehotan, että sanoja käyttää niin että pysyy kirkkaana mielessä, että ajatus ja tunne ovat todella yhteydessä toisiinsa. Käytämme sanoja puhuen subjektista. Jos sanon olevani nälkäinen, puhun mieleni tilasta. Tämä voi johtaa meitä harhaan, koska jään helposti kiinni tuohon määritykseen. Ehdotan, että tämän sijaan käyttäisimme sanoja, jotka kohdistuvat tosiasillisesti tapahtuvaan ja kuvaavat sitä mitä mielessämme todella tapahtuu. Sen sijaan että ajattelen vihaavani jotakin, kohdistan huomioni vihaan.

Oletetaan että jokin tapahtuma teki minut vihaiseksi. Pysyttelen rauhallisena, mutta viha yhä sisälläni, "hautumassa takaliedellä". Ehdotan, että tietoisesti ja tosissaan ajattelet ajatuksia jotka herättävät ja pitävät yllä taustalla olevaa vihan tunnetta. Näin tehdessään huomaa, että vihan tuntemuksia herää. Tämä havainnollistaa miten läheinen yhteys sanoilla ja tunteilla on. Sama toimii toisinkinpäin. Voit huomata, että tietynlainen ajatuskulku tarvitaan vihan ylläpitämiseen. Huomaat miten vaikea on luopua sellaisesta ajatuksesta, koska sinulla tuntuu olevan hyvä syy olla vihainen.

ME: Tarkemminen ajatellen syy ei tunnu hyvältä. Kyse on vain tunnesyystä. Kuten sanotaan, sydämellä on syynsä. Jos sinua on loukattu, et halua muistaa tuota loukkausta, mutta törmäät siihen, halusitpa tai et. Et halua ikävän muiston häiritsevän sinua, mutta se tulee silti mieleesi. Se on kuin äänilevy, joka ei lakkaa soimasta.

Bohm: Mitä noille tunteille voi tehdä? Tukahduttaa, kieltää tai kärsiä? Mitä tahansa teemmekin, mikään niistä ei toimi.

Viha on perusteltua silloin kun sen avulla teemme toiselle tiettäväksi, että hän aiheuttaa jotakin ikävää. Silloin on hyvä syy olla vihainen. On iso virhe, jos tuo hetkellinen purkaus jää pysyväksi vihaksi. Ajatus on tästä vastuussa eikä sillä pitäisi olla paikkaa vihassa. Ajatus pitää yllä vihaa.

Ajatus ei voi itse löytää keinoa päättää tätä virheellistä prosessia, koska se perustuu muistin ohjelmaan. Oivalluskyky ei jaa asioita väärin perustein luokkiin. Kun oivalluskyky herää, systeemi toimii ehjästi ja ajatusprosessi vapautuu irrelevanteista ja tuhoisista ohjelmista. Se ei enää reagoi merkityksettömästi, yritä voittaa vihaa koska äly vaatii niin tekemään.

Vapautuminen tästä reaktiosta edellyttää, että mielen on mahdollista nähdä asiat silloin kun ne tapahtuvat eikä jäädä odottamaan muistin suodattavan, seulovan, kokoavan ja järjestävän sitä aiemmin luomiensa luokkien mukaisesti. Tämä merkitsee, että ajatus on tietoinen omista liikkeistään samalla tavalla kuin keho on tietoinen itsestään, ilman tunnetta erillisestä tarkkailijasta. Kun ajatus ilmaantuu, koko systeemi tietää, että kyse on muistin reaktiosta.

Tällaisessa havainnoinnissa ja tietoisuudessa ilmaantuu erilaisia tunteita. Jos pystyy todella katsomaan koko prosessia hetkestä hetkeen, ei aisti vain noita tunteita, vaan myös sen, miten ne herättävät lisää tunteita.

Tällaisessa tarkkaavuudessa saa tuntuman, miten kaikki tapahtuu ja pystyy näkemään, että kaikki on yhtä prosessia. Tuolla prosessilla ei ole paljon merkitystä. Muistiin pohjautuva tunne ei merkitse paljoakaan. Tällä tavalla näkee, että oma viha ei ole niin tärkeä; siksi se lakkaa. Jos ajattelen, että minulla on pätevä syy olla vihainen, viha ei koskaan pääty. Syy kumpuaa lakkaamatta muistin kovalevyltä ja koko prosessi vaikuttaa tunteisiin. Se on kuin säätila liittyen tunteisiin.

Tärkeintä on nähdä. Jos tunne poistuu ilman että näemme miten se toimii, se tulee takaisin seuraavalla kerralla.

Yritys ratkaista ympäristökriisi, yhteiskunnalliset, kulttuurien väliset ja poliittiset ongelmat ei johda tulokseen, jos käytämme keinona karkeata ja osittunutta ajatusta. Tarvitsemme hienosyisempää älykkyyttä, joka pohjautuu jakamattomaan kokonaisuuteen. "Saastumisen" juurisyyhyn pääseminen ja oivalluskyvyn saastumattoman alkulähteen saavuttaminen alkavat puhdistaa saastetta samalla tavalla kuin tietyt bakteerit puhdistavat jokea.

Luku 4 Harha ja todellisuus

Mark Edwards: Minusta näyttää siltä, että ajatus on luonut maailman harhojen pohjalta, mutta tuo prosessi on tuottanut todellisia tuloksia. Ajatusprosessi on helposti taipuvainen itsepetokseen. Voisimmeko keskustella todellisesta prosessista, joka on ajatuksen luomien harhojen taustalla?

David Bohm: Meidän on oletettava, että mitä tahansa tiedämme tai ajattelemme, on osa sellaista todellisuutta, jota ajatus ei ole luonut. Ajatus ei kata kaikkea: se on rajoittunutta. Tiedämmepä mitä tahansa, aina on jotain enemmän. Löydämme asioita, joista emme tienneet ja asioita, jotka ovat astoin tietojamme. . Tämä on osoitus siitä, että on olemassa todellisuus tietomme, tahtomme, tavoitteidemme, halujemme ja kaiken luomamme tuolla puolen.

Kummin tahansa oletamme, olemme tässä todellisuudessa. Osallistumme siihen. Yhteiskunnan todellisuus sääntöineen on pääosin ajattelumme tulosta. Luonto syntyi kuitenkin omana prosessinaan, planeetat olivat olemassa ennen kuin tulimme tänne.

Se mitä näemme ympärillämme, on pääosin meidän tekemäämme sekä fyysisesti, kulttuurisesti, institutionaalisesti että yhteiskunnallisesti. Kun katsomme yhteiskuntaa, meistä ei tunnu, että olemme tehneet sen. Se on harha. Vaikka en tehnyt sitä henkilökohtaisesti, me kaikki yhdessä ja esi-isämme loivat sen. Meidän luomamme todellisuus sai muodon ajatuksistamme. Nytkin osallistumme tähän prosessiin tahtomattamme muovaten yleistä ajatusprosessia. Vaikka todellisuuden perusta ei riipu ajatuksistamme, tietty todellisuuden osa on ajatusten luomaa.

Ajatusten luoma todellisuus johtaa harvoin, jos koskaan siihen mitä siltä odotamme. Huomiomme ja havaintomme tulee kohdistaa siihen, että ajatus pysyy todellisuuden mukana. Jos ajatus on liian jäykkää, se ei onnistu. Jos mielemme olisi elävä ja valpas, huomaisimme tämän nopeasti ja alkaisimme muuttaa ajatuksiamme.

Emme muutu helposti, vaan pidämme kiinni ajatuksistamme ja puolustamme niitä silloinkin kun niitä pitäisi muuttaa. Tämä johtaa itsepetokseen. Sana illuusio tarkoittaa väärin pelaamista. Se tarkoittaa, että esitämme todellisuudesta version, joka ei vastaa todellisuutta.

Taikurit luovat illuusioita saamalla meidät ajattelemaan kuin mitä tapahtuu. he saavat huomion kiinnittymään siihen mitä sanotaan eikä siihen mitä todella tapahtuu. He tekevät jotain ja tuloksena on jotain joka näyttää taialta. he ovat luoneet illuusion.

Muistille on luonteenomaista taipumus luoda harhoja. Voin muistaa jotakin, mutta en ymmärrä mistä se on peräisin. Muistia ei koskaan voi nähdä.

Jotkut muistamiimme asioihin sisältyy tunneladattuja arvoja ja ne tuntuvat niin todellisilta, että niitä pitää puolustaa. Jos on jotakin todella arvokasta, olisi järkevää puolustaa sitä. Oletetaa, että muistat olevasi merkkihenkilö. Sitten joku kutsuu sinua idiootiksi. Keho panee vastaan ja lähettää signaaleja, että se ei halua tulla järkytetyksi tällä tavalla. Muisti tarjoaa välittömästi vastineen: "En minä ole idiootti, mutta joku muu on."

Koko asia katoaa ja kehossa tuntuu paremmalta. Olen luonut harhan, ensin kuvittelemalla olevani merkittävä ja hieno, toiseksi tuo toinen loi harhan pitämällä minua idioottina. Sitten luon kolmannen harhan pitämällä tuota toista idioottina.

Tuollaiseen käyttäytymiseen liittyy, että ihmiset ovat samaistuneet tiettyihin asioihin ja pitävät niitä oleellisena piirteenä minuutta ja siksi niitä pitää puolustaa kaikin keinoin. Me emme kuitenkaan tiedä, mitä itse on. Kukaan ei ole nähnyt sitä. Pääosa minäksi kutsutusta on ajatusta, joka liittää tietyt ominaispiirteet siihen mitä olemme. Jos ei pysty pitämään yllä käsitystä omasta suuruudesta ja mahtavuudesta, saattaa pian päättyä vastakkaiseen tulokseen ja ajattelee olevansa hirveä, paha syntinen. Pohjimmiltaan on kyse samasta prosessista.  

ME: Yksi sitkeimmistä ajatuksista on, että itse ei ole ajatuksen luoma.

Bohm: Mehän emme tiedä, onko se vai ei - voihan meillä olla minä, joka on enemmän. Pääosa itseksi kutsutusta on muistista aiheuttamaa reagoimista. Se täyttää aivomme. Tuo minuus koostuu vain ajatuksista. Vaikka olisi tosiminuus ajatusten tuolla puolen, emme pysty näkemäään sitä niin kauan kun olemme hämmentyneitä.

Käytän mielelläni analogiaa Las Vegasista. Kaikkien valojen palaessa tähtitaivas ei näy. Jos joku puhuu tähdistä, voimme pitää sitä pelkkänä puheena, koska emme näe niitä. Jos valot sammuttaa ja kaikki hälinä vaimenee, taivaanranta näkyisi. 

Ehkä meillä on tosiminä tai ehkä minä on osa maailmankaikkeuden kokonaisuutta. Ehkä on jonkinlainen todellinen minä mutta se ei näy kaiken sivustyksen tuottaman pinnallisen hälinän ja vilkkuvien valojen läpi.

ME: Haluaisin syvemmin tutkia ajatuksen taipumusta puolustaa itseään silloinkin kun on todisteita että se on väärässä. Tämä on totisesti vaarallinen ominaisuus. Se ei anna meille suoraa informaatiota ja edes kohdatessamme todisteita puolustamme ideoita, joihin olemme aiemmin samaistuneet. 

Bohm: Tämä on ideoihin samaistumisen prosessia. Jos poikaa kutsutaan tuhmaksi, hän lopulta samaistuu tuhmaksi ja on tuhma siitä eteenpäin. Identiteetti ei ole vain abstrakti idea, siihen liittyy tunnetta, tahtoa, mielihaluja: se on valtava neurofsiologinen prosessi. Identiteetin  Puolustaessamme identitettiämme kaikin keinoin päädymme itsepetokseen.

ME: Mistä arvelet johtuvan, että haluamme samaistua kollektiiviin? 

(Tähän asti olen kääntänyt. Työn alla on.) 

Bohm: It must have been there very early. We still really need to be part of something larger, some sort of culture and society. The question should be, Why does this rise to a false process, to self-deception? We would not object to needing to be part of something larger if it didn't give rise to all this self-deception.

Civilized society currently encourages people to think of themselves as individuals, but it also attacks them as individuals. It says they're weak, they are nothing, it asks them, Who do you think you are? It says you are nothing, just little you. At the same time, it is implicit that to do this is wrong, that there should be something more to life than that. You can't fill your consciousness with little me, if only because it is not interesting. Therefore I may imagine, simply assume, that I've got it by saying I belong to my country, my friends, my business, and this is the way I have an identity. But actually I invent such an identity. It is shaky, so I keep on defending the ideas that are behind it, deceiving myself. If I identify with my country and I discover that my country is corrupt, weak, and stupid, that would mean that I am that way too. I could disidentify, but then I would have to ask, Who am I? But instead I say, That is wrong, my country is great. Thus I create an illusion.

If we had a true identity, true being, why would we ever have to defend it in this way? It is only because I do not have a true identity that I may be driven into foolish activity of defending the essential qualities that are supposed to make my identity, against evidence that they are not as I think they are. If I had a true identity, nothing could take it away from me.

ME: In the eyes of society, each one is in fact rather insignificant and small.

Bohm: Yes, and each one of us supports this idea by thinking that way. It may not be true at all. Maybe we are making ourselves insignificant and small by believing that we are. Our society, in order to stabilize itself, leads us to believe in that sort of idea. There is a fear that otherwise we would get too "uppity" and a bit difficult to control. A few people are allowed to think otherwise - great leaders, charismatic figures, recognized geniuses - but ordinary people are not allowed to do this because they wouldn't be controllable if they believed that they are great and wonderful beings. If they can be led to believe that they are only small cogs in a big wheel, they can be more easily managed. People accept it because they are convinced by it.

The point I am making is that we do not know what our true being is - we are clouding it up with all this confusion. We may be much greater than we think, potentially. In fact, if we are not, I don't see much chance for the survival of the human species.

ME: Yes, we are living in a kind of psychological dust storm that is obscuring the possibility of any real perception.

Bohm: We cannot see what we really are. Intelligence could dissolve that. Such thought comes from memory: it is on the disk. Suppose you had a computer. There is a virus that instructs the computer to spread the same instructions to other computers. This is a good analogy to what happens in the mind. As a result, intelligence, which we could compare to the programmer, is no longer able to properly affect the brain.

We are actually overwhelmed by this "disk", which fills our brains with all sorts of meaningless misinformation. And the more television, newspapers and things of this nature we have, the more rapidly the virus spreads. So we've got to question what we are doing and slow it down. When we question it, it does slow down. When we pay attention, intelligence may be able to operate, making it clear that we are really caught up in something crazy that has no meaning whatsoever.

ME: You are suggesting that if this process is sustained, it can begin to bring us to perceive how illusion is created.

Bohm: We are not saying that we are going to be entirely without memory, without thought. That is impossible. But memory has to come to order, and it cannot order itself. A more subtle and more creative intelligence is needed that can order memory. It's got to understand and see what memory is so that it can bring it to order.

ME: What do you mean when you use the word creative?

Bohm: It can't really be defined, but we can discuss what it means to be uncreative. There are three things: you can be mechanically stuck in repeating certain patterns; you can be destructive rather than creative; and you can be mediocre than creative. The word mediocre means halfway up the mountain. Those who passionately want to get to the top keep going. A similar passion is needed for creativity, without this, one will be caught up in mediocrity.

Creativity is, in my view, a natural potential, but it is largely blocked by the way in which civilization has developed. In early times people were living a more creative life. There is no way to make a mechanical routine when you live in nature. Also, they had no reason to be as destructive as we are.

ME: It seems to me that one of the things that block creativity are powerful assumptions, many of which we are not aware of having.

Bohm: That is an important point. The mind has to be free and ready to explore these assumptions, not fixed to them. The fixing of assumptions is usually a kind of conditioned reflex in which one feels these assumptions to be fixed truths. Thus you are caught up in the creation of illusion.

ME: Doesn't this happen socially and collectively as much as it does with individuals?

Bohm: Yes. Society takes certain assumptions as truths because it supposes that they are necessary for its stability. There is tremendous pressure to stop us from looking at these assumptions or defend them in a violent way. The defense of social assumptions can lead to the ultimate violence, to war, to murder, to oppression. People feel very uneasy about questioning the basic assumptions of their society.

ME: It is often hard to know what our basic assumptions are. I find great difficulty with Christianity. Is it the result of an assumption?

Bohm: I think so. Your attitude to Christianity clearly must be strongly affected by your assumptions. We simply react with a conditioning reflex according to our assumptions. We are caught up in all sorts of illusions about other people and about ourselves.

There are a great many people who want to change society and do not accept all the assumptions. Often they have their own assumptions. When they take power, they defend their assumptions in the same way, and this leads to a different set of illusions.

ME: What is involved in bringing this process to an end?

Bohm: It is essential to become aware of our assumptions, especially of those that we tend to defend in this way. We can question the whole state of mind that is disposed to defense. But we must keep in mind that we need assumptions. There is no point in trying to get rid of assumptions as a whole. Indeed, the entire culture contains a basic set of shared assumptions. As long as they can be questioned, we can get somewhere.

In fact, the basic assumptions of societies are often not capable of being questioned or negotiated. They are tacit and even hidden. People are frightened that if they let such assumptions go, everything would collapse.

Many people have tried to organize a good society. Einstein said that and one of our main meanings is to devote oneself to the betterment of society. I myself felt that way for a large part of my life. It seems reasonable at first, but society as we know it has no real foundation. You can't build on its basis, because it is grounded in this thought process that is set to create illusion. So none of the institutions of society is the way we think they are, and none of them provides the kind of security or stability that is needed.

ME: We see today that in trying to satisfy people's material needs capitalist society causes catastrophic environmental destruction and that it is not really set up to change in the way that is needed.

Bohm: Environmental destruction in Eastern Europe is even worse. One can hardly say that their bureaucracies are able to function any better to end this destruction.

It is gradually becoming more and more clear that none of these old systems can really work in a sustainable way. They are all based on self-deceptive thought that contains the implicit necessity to defend itself against evidence that it is not correct. Socialism is one such system, capitalism is another.

ME: Might there be a political movement that wouldn't be based on this sort of thought that creates illusion?

Bohm: I don't know that we can start by thinking about political movements. People may share certain ideas about what to do, but the basic point would be to look at the state of mind that doesn't hold rigidly to ideas and to discuss how that would work socially. What is needed is a society in which assumptions are not defended against evidence of falseness.

ME: When you get two people sitting down on opposite sides of the table, in the debate they support their own assumptions more and more strongly as they go.

Bohm: They are not paying attention to the thought process. They feel that their basic assumptions are part of them. If we don't understand how thought works, we defend our thoughts even when they are false. If two political parties try to negotiate, each is disposed to defend false thoughts at all costs. If one wins, it will bring about the victory of false thoughts. In order to have a true democracy, we have to have a different kind of thought process.

Let's go into some of our non-negotiable assumptions. For example, there are assumptions behind nationalism and you are generally not allowed to question them. You can't discuss this issue intelligently, especially in times of crisis. The operation of intelligence is prevented by the assumptions behind nationalism, religious fanaticism, and political ideology. The brain is affected by these assumptions and cannot allow intelligence to operate.

ME: It seems a kind of subtle brain damage has taken place in us.

Bohm: Yes, I believe so. I want to emphasize that we need a culture that doesn't act in a way that may damage the brain by defending its basic assumptions against evidence that they are false. We must discuss our assumptions freely and be ready to change them if necessary.

We have the wrong game at present. People are frightened; they feel they've got to win, if only for their self-esteem. If you lose, you feel that your self-esteem is wounded. Therefore you identify with winning.

The present situation looks intolerable in the long run. We can't afford thought run away with itself, to trap us in one illusion after another.

ME: People might regard what you just said as merely a call for tolerance.

Bohm: Tolerance means that you are going to agree to let the other person be but you're not taking him or her very seriously. Even then, you may get so annoyed that you stop tolerating. There have been long periods of religious tolerance that later turned to oppression.

In a good culture, we have to share our meanings and participate together in making a common meaning that is coherent and free of illusion. Sharing of meaning is prevented because we are attached to the present approach and we get frightened when it is questioned. We also feel that the present approach rewards us in certain ways, and we don't want to give that up. There is a famous saying that the devil that you know is not as bad as the devil you don't know. But that is an assumption!

It is clear from all this that the process of creating an illusion is as much collective as it is individual, and that everyone shares in helping to give these illusions a sense of reality. To be free of this whole process of creating illusions, we have to go on with the sort of inquiry and work that we have been discussing, collectively as well as individually. Next, we discuss how to approach this question collectively through dialogue.Kirjoita tekstisi tähän...