fi

Uskalla ihmeillä!

12.12.2017

Eipä ole koskaan mistään lehtijutusta tullut niin paljon palautetta kuin 3.12. Helsingin Sanomissa julkaistusta haastattelustani. Totesin, että "jos palkkapäivä on työn kohokohta, ihminen on tehnyt itsestään orjan". Sanoin myös, että liian moni laskee itsensä liian helpolla.

Tutut ja tuntemattomat ovat soitelleet ja kiitelleet. Moni on tarjonnut puhekeikkaa.
Toki muutama on nimimerkin suojissa epäillyt, etten ole koskaan tehnyt oikeita töitä enkä siksi tiedä mistä puhun.

Näkemykseni työstä ovat jalostuneet tutkitusta tiedosta ja kokemuksista yli tuhannelta työpaikalta. Olen tehnyt työtäni ihan tavallisten työtätekevien ihmisten kanssa, katsonut heitä silmiin, kuunnellut heidän ajatuksiaan itsestä, työstä ja elämästä, oppinut heiltä paljon.

Vähän kärjistäen olen jakanut työtä tekevät kahteen ryhmään: toiset joutuvat tekemään töitä ja toiset saavat tehdä niitä. 

Myös työtehtävät voi jakaa kahteen ryhmään: toisia pitää tehdä ja toisia teemme mielellämme. Kaikilla meillä on työssämme tarjolla molempia sortteja. Kaikesta ei voi tykätä - eikä pidäkään. Töitä ei voi valita vain sen mukaan mikä tuntuu tekijästä mukavalta. Työtä tehdään siksi, että joku tarvitsee jotakin: tavaroita, laitteita tai palveluja.

Viestini on, että työllä on ainakin seitsemän tarkoitusta ja mennään pahasti pieleen jos jokin niistä korostuu kohtuuttomasti. Tottakai työtä tehdään rahan takia, mutta jos se on ainoa syy mennä töihin, ihminen kutistaa itsensä, tekee itsestään orjan.

Siksi toivon, että ihmiset vaivautuisivat miettimään omaa suhdettaan työhön. Useimmat eivät tätä tee vaan valittavat ja usein muuttuvat ruikuttajiksi. Tästä kärsivät kaikki jotka tällaisen ihmisen kanssa joutuvat tekemisiin, mutta kaikkein eniten kärsii ihminen itse. Kaikki me joudumme elämään itsemme kanssa ja kannattaisi ainakin yrittää elää hyvässä seurassa.

Työn tarkoitus ei toteudu jos ihminen tekee työtä vain rahan ansaitsemiseksi. Haluan herättää jokaisen kysymään itseltään mitkä seitsemän syytä hänellä on tehdä töitä. Minulla on hyviä vastauksia, mutta jokaisen on ihan itse löydettävä omat syynsä, ilonsa ja intohimonsa.

Ilkkumisen uhalla olen todennut, että työn yksi tarkoitus on tuottaa ihmeitä. Jos siinä onnistuu, tylsinkin tehtävä muuttuu vähintäänkin siedettäväksi. Rahalla ei tätä vipuvoimaa ole.

Innostumiseen on kaksi oikotietä. Toinen on tekemisen tarkoituksen kirkastaminen ja toinen riman nostaminen. Kun haluaa onnistua, ei voi olla innostumatta. Helposti sanottu, mutta tepsii vasta kun sen tekee.

Erityisen tärkeätä on katsoa sinne minne ei ole tapana katsoa ja etsiä sieltä mistä ei ole etsinyt. Elämä kohoaa kun sen antaa vähän kuplia. Joskus pitää vaihtaa maisemaa tai ajatuksia, joskus riittää kun lakkaa jauhamasta "vanhaa p-skaa".

Innostuminen on ihmelääkettä. Sitä ei tarvitse opetella. Riittää kun katselee maailmaa uteliaasti ihmetellen niin kuin lapsi kaikkea katselee. Jos ihmeitä ei koe, vika on aina ja vain kokijassa, koska ihmeitä tapahtuu joka tapauksessa koko ajan. 

Yksi suosikkisitaateistani ovat nämä Tom Petersin sanat: "Jokainen tuulen henkäys, jokainen lumikuuro, jokainen hyvä uutinen on ihme. Nauti niistä, et ole täällä ikuisesti".