en-Jakamalla noste tuplaantuu

26/10/2017

Tänään tulee kuluneeksi 20 vuotta kun perustimme Esa Saarisen kanssa yhteisen firman Nostetuotanto Oy:n. Se päätös johti minut polulle, jossa ei ole selkeitä suuntaviittoja. Tiesimme kyllä, mitä tahdoimme ja siitäkin oli suht selvä käsitys, miten sen teemme.

Halusimme muuttaa työelämän niin, että ihmisten tavalliset työtiistait tuntuisivat enemmän elämältä ja vähemmän työltä. Keinoja oli käytössä rajaton määrä, mutta tärkein ehto onnistumiselle oli: ihminen on itse saatava muuttamaan tapaansa nähdä oma elämänsä, löytämään kykynsä loistaa.

Pafos oli olemassa ja kaksi kertaa olimme sen jo yhdessä tehneet. Toisessa olin osallistujana, kesällä 1996 ja toisessa järjestäjänä, heinäkuussa 1997. Jälkimmäinen oli huikea menestys ja johti siihen, että lokakuussa Esa pyysi minua yhtiökumppanikseen. Se tapahtui puhelimessa, kun ajoin Länsivaylää kohti kotia tiistaina. 

Epäröin jättää hyväpalkkaisen työni ja lähteä repimään elantoa yrittäjänä, mutta Esa kysyi minulta kysymyksen, jota itse en ollut koskaan - olin silloin 44-vuotias - ymmärtänyt itseltäni kysyä: "Millainen Heikki Peltola haluat olla 54-vuotiaana?" Esan tarjoamat vaihtoehdot olivat, että olen 10 vuoden päästä ollut 30 vuotta K-ryhmässä ja lähestyn eläkeikää, tai että olen tehnyt 20 vuoden hienon uran Keskossa ja 10 vuotta tehnyt mitä olen halunnut tehdä.

Minua huvitti filosofin vaihtoehdot, mutta illalla asiaa pohtiessani tajusin, että jatkamalla silloisessa tehtävässä edessä olisi yhtä ja aika samaa, mutta liittoutumalla Esan kanssa jotakin ihmeellistä saattaisi tapahtua. 

Kaksi päivää myöhemmin tein päätöksen ja irtisanouduin. Tiistaina 13.10.1997 pidimme Esan kotona palaverin, jossa päätimme, että yhteisen firmamme nimeksi tulee Nostetuotanto Oy ja sen tehtävänä on "luoda sellaisia merkitsevyyden, kunnioituksen ja luottamuksen taikapiirejä, joissa jokainen voi tuntea itsensä ihmisenä arvokkaaksi ja aidosti arvostetuksi". 

Pafos-seminaari oli kärkihankkeemme, mutta sen tueksi kehittelimme ns. Upean elämän illat Interissä, joissa kävi yli 10 000 ihmistä ja Henkisen johtajuuden päivän, joihin osallistui yli tuhat johtajaa.

Olin aluksi lähinnä Esan "manageri" ja organisoin luentopäiviä ja seminaareja, mutta kirjani "Hikeä ja hurmosta" ilmestyttyä keväällä 2000 kysyntäni puhujana tuplaantui joka vuosi niin, että 2003 aloin keskittyä omaan työhöni ja Pafos-puikkoihin tarttuivat Intotalo ja Pipsan sisko Anne Kaihua.

On ollut hienoa työskennellä Esan rinnalla. Nauttimastaan arvostuksesta huolimatta Esa on edelleen räikeästi aliarvostettu siksi, että vain harvat ovat perehtyneet tai ymmärtävät hänen tuotantonsa tieteellistä osaa. Systeemiäly on käsite, jossa on ainesta polttavien globaalien ongelmien ratkaisemiseksi. Systeemiälykäs ihminen näkee itsensä osana laajempaa systeemiä eikä tuijota vain omaan napaansa. Hän myös oppii koherentisti sopeuttamaan oman toimintansa ympäristöönsä ja toisiin ihmisiin. 

Kirjoitin Esan 60-vuotispäivän kunniaksi tehtyyn juhlakirjaan (s. 243-252) Esan ajattelun kehittymisen kolmesta vaiheesta. Samat vaiheet ovat nähtävissä Esassa ihmisenä. Hän on kasvanut suureksi toteuttamalla omia oppejaan. Niiden keskiössä on ihmisestä välittäminen, toisissa olevan potentiaalin huomaaminen ja huomioiminen, hyvän siementen näkeminen ja vahvistaminen. 

Kuuntelin eilen illalla Esan hienon haastattelun Yle puheella. Toimittaja Tuija Pehkonen antaa upeasti Esan olla Esa ja eetteriin tippuu "tulikuumaa laavaa" niin kuin Esalla on nykyisin tapana sanoa erityisesti nuorista ihmisistä. Äänessä on ihminen, joka näkee ja syttyy elämän nosteesta jakaen sitä anteliaasti toisille. 

Ihmisissä on toivomme, ajattelun liikkeessä, joka ei pääty epätoivoon, vaan löytää tien ulos omasta häkistään. Meidän on tajuttava uomassa opittujen hokemien toimimattomuus - Esan nykysanastossa "systeemiälyttömyys" . Kun emme ymmärrä systeemiä, päädymme jonnekin mihin kukaan ei halua. Näin on maailmassa käymässä: kukaan ei toivo tällaista kaaosta, katastrofien kilpajuoksua.

Määrittelimme 1997 nosteen "voimaksi, jolla ihmiset nostavat toisiaan". Jokainen voi tuon voiman tuntea avaamalla mielensä maailmalle, näkemällä toiset oikein ja näkemällä myös oman mielensä mahdollisuudet. 

Kipeämmin kuin koskaan nyt tarvitaan nostetta, ihmisistä toisiin virtaavaa voimaa. Meidän pitää kytkeytyä toisiin ja maailmaan uudella tavalla. Ei riitä, että hienosäätää omaa käytöstä, pitää kaivautua syvemmälle mieleen ja tajuta, että nosteen suhteen olemme kahdessa roolissa: sekä saajana että ennen kaikkea antajana.

Hyvä uutinen on, että noste on uusiutuva luonnonvara. Sitä saa antamalla ja jakaessamme sitä se tuplaa itsensä synnyttäen nosteen kierteen, jossa ihmisen on paitsi hyvä olla, hän myös pystyy tekemään sellaista mihin ei usko pystyvänsä.

Ei ole mitään rajaa, kuinka paljon nostetta ihmisten välillä voi virrata. Jokainen Pafoksella viikon viettänyt tietää, miten kohottavaa on tuntea nosteen voima ja ihanaa tukea toisia, osoittaa arvostusta heidän pyrkimykselleen, kietoutua toisten kohtaloihin. Nosteen jakaminen on systeemiälykäs, elämänuskoinen, viisas ja kaunis tapa elää.